Aukaisivat suunkin laulaen:
"Tuloo tässä turvan turske, turvan turske, parran pärske, leukojen levitysvuoro."
Ja viimein kiskaltivat hampaan leukapielestä:
"Anna mulle ainoasi, heitä hempiät omasi, tuo mulle tora-aseesi, tahi kalholla kapistan."
Kun näin laulaen nykäistiin, niin hammas helposti irtausi, mutta muuten karhu ei olisi antanut "ainoaansa".
Naisväellekin annettiin metsällistä ja sanottiin:
"Annetaanpa tästä käskijäinsä kämmenille, helmojensa hypistäjälle."
Mutta kuormilliset naiset eivät saaneet karhunlihaa syödä, siitä olisi sikiöstä tullut sydämikkö ja vihainen kuin karhu. Tyhjilliset vain saivat syödä. Karhun peijaistalkkunaa alettiin pistellä keskeltä kuppia silmästä reunaan käsin.
Lopuksi vietiin karhunkallo puuhun, honkaan taikka kuuseen, aidan taakse. Saamamiehet kävivät edellä kalloa kantaen, "peijaisväki" perässä. Päätä puuhun ripustettaessa laulettiin:
"Ettehän pannehet pahasti?" "Emma pannehet pahasti, panimma puuta paksummalle, oksia olovimmalle, lehviä levehimmälle. emmekä kovin yläälle, Otavien ouvostella, tähtien tähystellä."