Pyydettiin ja saatiin paljon muutakin kalaa: siikaa, säynäjää, lohta, harria, madetta, nortta, kiiskeä, seipeä, salakkaa. Siikaa saatiin enimmin syksyllä kutuaikana, pienempää kalikkasiikaa, mikä kuti järvissä Kaijanpäivän tienoissa, sekä isompaa lautasiikaa, joka kuti joissa Mikkelistä aina marraskuun loppupuolelle. Samoihin aikoihin oli myöskin lohella kutuhommansa. Mutta keväällä, jäiden liikkuessa, hääri kutukalana harri, jota koskista pyydysteltiin, samoinkuin seipikin, joka koskipaikoissa toisinaan ihan puurokattilana puristeli. Keväisille sulille ennätti kiiskikin kutemaan ja joutui kalamiehen pyydyksiin rasvaisen kukon sekä kalakeiton aineksiksi. Nuottaan se hätäytyi parhaiten iltahämärissä. Vielä norrellakin, kuoreella, oli keväinen kutunsa, aikaisin, jäiden vasta liikkuessa, ja salakka hääri yön aikoina koskella, mutta päiviksi lasketteli suvannolle lepäilemään. Mutta made piti yksinään omat aikansa, se kuti kylmillä sydänkuilla, kynttelin ja Matinpäivän välimailla, nouseskellen silloin jokien suihin.
On sitten vielä joitakuita kaloja, joita vain aniharvoin saadaan. Kuhaa tavataan vain Oulujärvessä ja Sotkamon vesissä sekä korkeimmillaan Puolangan Auliolla, Kolhamanjärvessä. Kuhmossa ja Kiannalla "ei sitä ole olemassakaan, ei koskaan". Ankeri on kerran saatu Lentuan selältä, Huotari-ukko sen sai, pari kyynärää pitkän loikertelijan. Toiset eivät uskaltaneet siihen koskeakaan, mutta ukko, joka oli ennenkin nähnyt semmoisen kaupungissa, nylki sen ja söi ja teki nahasta tuppivyön. Lahna on harvinainen kala. Puolangalla sitä joskus tavataan Auhon Luppajärvessä ja Puokion seuduilla Piltungissa, Hyrynsalmella kirkon seuduilla, Mustassajärvessä, ja Kuhmossa on lahnaa joskus saatu Lammasjärvestä, Lutjan- ja Ontojärvestä. Mutta Saunajärvessä ei sitä enää ole eikä myöskään Kiannan vesissä. Ennen on lahnaa kyllä joskus "imeeksi saatu" Lentuan järvistä sekä Kostamuksesta ja Vieksillä Lahnasesta, ja on muuan Lahnasjärvi Kiannallakin, mutta ne ovat jo kaikki lahnattomia. Umpilammista käyvät poikaset joskus ongiskelemassa koureja. Niitä on tavattu esim. Puolangan Puokion seuduilla Kapustalammessa.
Vanhaan hyvään aikaan oli joskus saatu oikein emäkalojakin, sellaisia kuin Luvanjärven kolniikyynäräiset hauet. Neljä oli niitä aikoinaan saatu: Kypärän äijä yhden, Ollilan Sihvertti toisen ja Paavo Kemppainen kolmannen ja neljännen. Vielä mokomamman hauen oli Pötky-vainaja tavoittanut Puolangan Kuorejärvestä. Se oli tarttunut koukkuun ja vetänyt ukkoa veneineen kolme kertaa ympäri järven, sitten syöksynyt jokeen ja äkämyksissään mennä hajauttanut kolmen myllyn lävitse ja viimeksi tormaimut matalalle karikkorannalle, johon oli tarttunut. Suuri oli ollut Ristijärvenkin hauki, niinkuin kerrotaan:
"Oli ennen Uittijärvess' suuri hauki, se ui lahesta lahteen, niemestä niemeen. Se saatiin, ja selkäluista tuli hyviä kampoja, nahasta hyviä rekiveltejä."
KARJANHOIDOSTA.
"Pimputa, pamputa, paimenpoika, tuo sinä lehmät kotiin."
Karjanhoito oli parhaimpia elämän ylläpitäjiä, karjanvilja pöydän parhaita syötäviä, sen avulla hallavuosinakin saatiin karkea petäjäinen painumaan alas. Karjasta saatu liha oli metsänriistalle hyvänä lisänä, kotilampaitten villoista valmistettiin sarat, ja kotikarjan nahoista ommeltiin kengät ja turkit.
Lehmiä oli parhaissa taloissa parikymmentäkin, tavallisissa toimeen tulevissa seitsemän, kahdeksan, kymmenkuntakin, mutta pikku taloissa elettiin viiden, neljän, kolmenkin kantturan varassa. Lisäksi kuului lehmäin seuraan vielä joukko joutilaita: vasikkaa, hiehkonuorta ja sonnia. Tavallisesti oli talossa kolme sonnia, niistä vanhin, kolmannella oleva, joutui syksyllä teuraspenkkiin, toisella oleva syötettiin sonnintoimia varten ja kolmas, viimevuotinen vasikka oli kasvamassa. Teurastetun sijaan taas talvella varattiin uusi jälkeläinen.
Jo vasikkana olivat lehmän ristiäiset, annettiin nimi joko syntymäpäivän mukaan, taikka värin, ko'on, muodon, taikka jonkun erikoisen tapauksen mukaan, taikka vain muuten mukava kutsuma keksittiin. Vanhoja hauskoja nimiä olivat useimmat. Syntymäpäivästä johtuneita oli: Sunteri, Maatikki, Manteri, Tiistikki, Kestikki, Torstikki, Perjakka, Laukeri, Laukanen, Lauteri, Pyhikki, Juhlikki ja Aprilli. Värin mukaan saatiin nimiä: Hiilikki, Kirjo, Kyyttö, Lumikki, Maitopää, Mustikki, Pulmunen, Pulmikki, Pulmi, Punakorva, Punikki, Päivikki (valkea), Rusko, Räykönen (iso kirjava), Tiilikki, Tähikki, Valkuna, Valkupää, Valikki, Vallikki ja Yötikki. Ko'osta ja muodosta keksittiin esim.: Elehvantti, Ihana, Korea, Kaunikki, Nuppa ja Maanmuori. Sattuman aiheuttamana saatiin esim. Erröös huonemies tappoi talon vasikan erehdyksestä, "errööksenä", omanaan ja antoi sitten omansa sijaan —, Reistikkiä "oli reistattu, jääpikö elämään". Sitten oli tavaton paljous nimiä, joita oli vain ilman aikojaan annettu, lintujen ja hyönteisten, kasvien, kukkien, marjojen ja hedelmien nimiä sekä kaikenlaisia somalta soinnahtavia nimityksiä, jotka osoittavat, miten hellästi kainuulaisemäntä oli karjaansa kiintynyt. Semmoisia oli Lintunen, Kyyhkynen, Alli, Sirkku, Sirkka, Sirkuna, Mettinen, Mesikki, Palmu, Palmikki, Lehikki, Kumina, Kukkanen, Karjankukka, Onnenkukka, Ilokukka, Kukkeri, Lemmikki, Ruusu, Kullanruusu, Helakruusu, Mansikki, Muurikki, Omena, Viikuna, Visku, Pomeranssi, Rusina, Viljakka, Vilkuna, Virkuna, Verkuna, Helmikki, Helinä, Heluna, Hertta, Kuulikki, Ristikki, Nyyrikki, Mielikki, Juhtikki, Onnikki, Ensikki, Piirikki, Muutikki, Pessakka, Lupukka, Pisara, Vimpele, Leikuna, Ruutana, Alku, Hilkku, Seikku, Tuisku, Leiju, Luppa, Vohla, Kuleri, Manijeri, Luto, Pomi, Pomppa, Vepsa ja Hopitenka.
Härkävasikallekin pidettiin jonkunlaiset ristiäiset, annettiin nimeksi esim. Jehu, Tellu.