Mutta kaikki eivät aviolliselle yhdyselämälleen halunneet pappilasta hakea vahvistusta, joko olivat ripillä käymättömiä "pakanoita" taikka muuten olivat vihkimisestä välinpitämättömiä. Semmoisia koppapareja, susipareja eli kristillisen seurakunnan keskuudessa aina jokunen, ja lisäsivät he seurakuntaa, äidin nimissä kyllä vain. Saattoipa joskus vanha leski asua nuoren miehen kanssa, taikka toisen ukon akka mennä viettämään yhdyselämää toisen akan ukon kanssa, taikka voi joku hyväkäs vallata miehen sisareltaan. Vieläpä voi joku vanha talonäijä, muorinsa vielä eläessä, korottaa toimekkaan piikatyttönsä emännäksi ja saada sen kanssa uuden lapsisarjan muorin soudateltavaksi. Jalkavaimoksi ja leipäsudeksi sanottiin vihkimätöntä vaimoa.
LAPSESTA AIKUISEKSI.
"Uni ulkoa kysyypi, unenpoika porstuasta, onko lasta kätkyessä, pientä peittehen sisässä."
Häiden mukana seurasi aikaa myöten nuorille uusia elämän tehtäviä, toimia ja huolia. Saatiin perheenlisäystä, ja sen seurassa tuli pienten perillisten hoitaminen ja kasvattaminen. Näihinkin seikkoihin liittyi vanhallakansalla mitä monituisimpia perintätietoja ja tapoja.
Jo raskaana, kuormillisena, ollessaan tuli äidin huolehtia vasta syntyvän pienokaisensa vastaisesta menestyksestä ja elää sen mukaan. Hän ei saanut istua kynnykselle, ei arkulle, kiululle eikä muulle onnelle esineelle, siitä voi lapsi tulla riisitautiseksi tai alusvikaiseksi, ei saanut kantaa rikkoja helmassaan, ettei lapsesta tulisi kesakkoinen tai rokonrikkoma. Jos äiti potkaisi sikaa taikka söi sianlihaa, sai pieni harjaksia selkäänsä, jos leipoessaan pisteli suuhunsa taikinaa, tuli perilliseen ruohdunnaisia, jos maisteli matikanpäitä, tuli lapsesta likanokka, vesileuka. Viiliäkään ei kuormillinen saanut syödä, siitä olisi sikiön ihoon kasvanut "kopannetta". Piti äidin myös varoa vihastumasta, ettei lapsesta tulisi pahankurinen kiukuttelija. Pimeät yöt varsinkin olivat raskaalle vaimolle vaarallisia. Silloin saattoi tulla itse rumahenki ja riistää sikiön äidin rinnan alta. Niin oli kerran eräältä kuhmolaisäidiltä sikiö hävinnyt.
Pienien saantasijana oli saunaa totuttu jo ikivanhoista ajoista käyttämään. "Sieltähän ne saunan sillan alta sikiöt kuokitaan", sanottiin uteleville lapsillekin. Hetken lähestyessä pistettiin sauna savuamaan, ja sinne leppoiseen lämpöiseen sitten saatettiin synnyttäjä, talutettiin, taikka talvella joskus työnnettiin re'ellä, siellä kylvetettiin ja haudottiin. Ja apulaisena oli vain joku vanha, päästötoimiin tottunut kyläneukko. Semmoisia itseoppineita parmuskoja eli poapoja on vieläkin joka kulmakunnalla, toiset niistä hyvinkin taitavia ja kokeneita, kymmenien ihmistaimien maailmaan tuloa avustaneita — eukkoja sellaisia kuin Koivuniemen muori Jaalangalla, Laamalan emäntä Puolangan Puokiovaaralla, Kanas-Mari Hyrynsalmen Luvankylillä, Piirais-Mikon emäntä Kuhmon Jonkerissa ja Leimun Liisa Hamarassa, Mikkos-Liisa Ristijärven Pyhännällä. Monet avustajamuorit turvautuivat hädän tullen vanhankansan tietoihin ja taitoihin.
Ja se olikin tarpeen useat kerrat. Jos esiinastuva maailman matkalainen rupesi tuloaan kovin viivyttelemään, oli eukoilla apuna monet keinonsa. Yhdestä jos ei taikaa, turvauduttiin toiseen, toinen jos ei auttanut, koetettiin kolmatta ja niin edelleen miltei loppumattomiin. Niinpä laskettiin vettä sormuksen lävitse, jolla oli kolme paria vihitty ja juotettiin synnyttäjälle. Sitten valutettiin vettä pyssyn, pirtin peräpenkin reijän, lakeistorven ja saunankiukaan, naapurin uuninluudan siteen sekä karhun kulkkutorven lävitse ja juotettiin vaimolle. Kaavittiin längistä hevosenhikeä veteen ja juotettiin. Pirhos-Reeta Hyrynsalmella kaatoi vettä vanhan kolmineuvoisen "tupenroavon" ynnä rukin rullien lävitse ja juotti vaimolle, sekä syötti murusia kuivatusta kalasta, jonka toinen kala oli pää edellä niellyt, ja kun ei sekään auttanut, huljautti vaimon miehellä kolme suuntäyttä vettä ja antoi sen eukolle. Mutta jos toimitus yhä pitkästyi, täytyi keksiä uusia keinoja. Vaimo pujotettiin länkien lävitse, raastettiin aidan raosta, riiputettiin käsistä saunanorsissa taikka miehensä kaulassa, pantiin kuumia kiukaankiviä ja tuhkapusseja hänen vatsanpohjilleen, jopa lopulta, keinojen puututtua, otettiin synnyttäjää sääristä ja nostettiin päälleen, ja viimeksi pelästytettiin rojauttamalla kylmää vettä niskaan, taikka ampumalla saunan ikkunasta sisään. Loitsuja luettiin, minkä osattiin. Niin esim. Kuhmon eukko löi puukon saunanoven kamanaan ja sanoi:
"Päästä maalle matkamiestä, pienisormista pihalle, pihalle pirisemähän, pihaa pitkin juoksemahan. Tuo tuohon Luojan sormet, pistä pienet peukalosi, avuksi avuttoman."
Aivan yleinen tapa oli, että synnyttäjän hiuspalmikot päästettiin hajalleen, solmut, napit ja nauhat avattiin sekä sormukset poistettiin. Siitä selviydyttiin asiasta helpommin.
Paljon oli eukoilla puuhaa vasta tulleen ihmislapsen kanssa. Ensi työksi oli alaston raukka kolmesti tuikattava saunanovesta ulos, jopa talvipakkaseenkin, "jotta tuli kylmänkestäväksi". Sitten painettiin lapsen suuta kolmesti äidin kantapäätä vasten, että hänestä tulisi kuuliainen äidin sanalle. Pienoisen napa sidottiin äidin hiuksilla ja sitten myöhemmin, kun se oli katkennut, pistettiin irroittunut tynkä uunin päälle seinänrakoon, ettei lapsesta tulisi alleen laskija. Isompana otettiin se "piirräntäpuikoksi", kun lasta opetettiin lukemaan, se kun lisäsi lukutaitoa. Lapsen ensimmäinen pesuvesikin oli erikoisesti laitettava. Sitä ei saanut kuumentaa kuohumaan asti, ja siihen oli pantava vihkisormus, hopearaha, äimä ja nuppineula, jopa hiukan tervaakin. Silloin lapsi pysyi terveenä, säilyi silmäyksiltä ja pistoksilta. Poikalasta pestäessä pantiin vettä ensin kolmesti hartioille, jotta hänestä tulisi väkevä ja leveähartiainen, mutta tyttölapselle läiskittiin vettä takasille, että tulisi "leveäperäinen". Sanottiinkin: