"Lähin piennä paimenehen, lassa lammasten ajohon, lehmät käivät lehtoloita, lampahat palomäkeä. Sieltäpä löysin mättähäisen, kopahutin koan ovea, sieltä neitonen pirahti, solki suussa, vyö käessä".
Ja Kuhmossa:
"Itse vanha Väinämöinen venettä veisti kalliolla, ei kirves kivehen kilko, eikä kalka kalliohon. Viimein lipsahti lihahan, Väinämöisen varpahaseen. Ei ollut sitä mätästä, eikä vuorta korkeata, jok' ei tullut tulvilleen Väinämöisen varpahasta, polvesta pätösen pojan."
Hyrynsalmella kuulemme Hämeen suuresta härästä:
"Hämehessä härkä syntyi, sonni Suomessa sikisi, viikon lenti viirilintu härän sarvien väliä, kuukauven orava juoksi härän päästä hännänpäähän".
Ja Ristijärvellä saamme kuulla Aino-runon katkelman:
"Älä itke, pikkuseni, mene aittahan alasti, siell' on arkku arkun päällä, siell' on kirstu kirstun päällä, pane päällesi parasta."
TAUTIA JA TUSKAA.
"Kust' on kulma puuttununna, taimio tapahtununna, kivestäkö, kannostako, vaiko vatturauniosta, vaiko siitä seipähästä, joss' on korppi koitettuna?"
Monet kivut ja tuskat, taudit ja sairaudet saattoivat ihmisraiskaa kiusata. Milloin olivat ne pahojen ihmisten panemia "rikkeitä", milloin mitäkin "vihoja", "jälkiä" ja tartunnaisia, taikka riettaeläinten puremia ja pistoksia, milloin taas oikeita jumalantauteja. Eikä niitä parantelemassa ollut opinkäyneitä lääkäreitä, ei käytetty juuri apteekin rohtojakaan, vaan tultiin toimeen kotoisilla valmisteilla ja käytettiin apuna oman kulmakunnan "tohtoreita", alussa kotikylän tietäjiä sekä sitten, jos ei heiltä saatu apua, etempänä eläviä mahtimiehiä. Yhtä monet kuin olivat taudit ja raihnaisuudet, yhtä monenlaiset olivat tietäjien taidot.