Vaikeimpia ja pelättävimpiä olivat kulkutaudit, jotka maita kierrellessään monesti poikkesivat Kainuun kulmillekin. Semmoisia oli isorokko, joka saattoi sairaan rokonrikkomaksi, ja rökelinaamaksi, ellei suorastaan surmannut. Sitä koetettiin parantaa liinansiemenistä poltetulla öljyllä. Siemeniä pantiin petäjänkuorisuppiloon ja poltettiin tulta sen yläpuolella, niin että öljy kihosi alla olevaan astiaan, ja sitä annettiin rokkoa potevalle. Mutta tulirokkoa ja tuhkimusta vastaan ei tiedetty keinoa, annettiin vain niiden polttaa ja syyhyttää aikansa, kunnes itsestään menivät pois, ja veivät monesti, varsinkin ensin mainittu, potilaan muassaan. Samoin lavantautiakaan ei osattu lääkitä, täytyi katsoa vain ja kärsiä ja kuoliakin. Punatauti raivosi toisinaan kamalasti, suurina "moruvuosina" se rasitti kokonaisia kyläkuntia, poltti sisuksia ja lasketti verta. Jotkut koettivat silloin ryypätä tärpättiä, ja "erosipahan moni siitä". Lieviä kulkutauteja oli sikatauti, jota sian leukaluilla paineltiin, sekä silmipasko, jota lääkittiin markkulivedellä ja "kansvärkillä".
Vaikeita olivat myös sisälliset taudit; mutta niillekin oli hoitonsa. Rinnanpoltossa nuolaistiin kosteata hikikiveä kolme kertaa, taikka puraistiin vasta teurastetun ja nyljetyn eläimen "hykäjävää" ihoa. Ja rintataudissa oli tervavesi sekä pikiöljyryyppy hyvää rohtoa, vieläpä tuomenkuorista keitetty vesikin. Hengenahdistuksessa hierottiin hartioita ja lääkittiin hikivedellä, joka ensimmäisenä tervahaudan piipusta tipahteli. Sydänvikoja sekä sydänalan kipuja lievenneltiin juomalla kanervavettä ja hartioita hieromalla ja lykkelemällä. Pistos oli kova tuska, joka tuntui joko sydänalassa taikka kainalon alla. Se aiheutui siitä, "kun suonilla veti vaikeista paikoista", ja sitä lääkittiin monella tavalla: survottiin jauhoksi hauen leukaluu sekä kappale lasia ja sitä veden seassa ryypättiin, vuoleskeltiin naskaleista ja äimistä murusia ja niitä nieltiin, pyyhittiin pajanahjolta ja alasimelta pölyjä vesikuppiin ja ryypittiin. Mutta pajaan piti vuolla hopeasirusia ja sanoa:
"Minä pajalle palkan maksan, hinnan hiilihuonehelle."
Käytettiin pistokseen myös pistosvettä ja pistossuoloja. Kohtaus oli myös sisällinen tauti, se veti toisen puolen ruumista toista lyhyemmäksi ja myötäänsä oksennutti. Sairas pantiin silloin lattialle lakeistorven alle selälleen, kädet pään taakse ojennettuina, ja mitattiin piakalla kolme kertaa ristiin vasemman koukkusormen nenästä oikean ukkovarpaan kärkeen ja taas päinvastoin, ja sitten venytettiin, niin että molemmat puolet tulivat samanpituisiksi. Kulkun jos puhalsi kipeäksi, haudottiin sitä karhunrasvalla, tupakinlehdillä ja tervatappuroilla. Hyvä keino oli myös, kun lakeistorven alla seisoen hamppuharjalla siveltiin kulkkua alhaalta ylöskäsin ja lueteltiin joka vetäisyllä aina jonkun eläimen karvat, mitä ikinä tiedettiin karvaisia elikoita: "Lehmän karvat, lampaan karvat, hevosen karvat, koiran, kissan, hiiren, jäniksen j.n.e. karvat." Umpitaudit olivat kamalia kipuja, sillä "jos ei tarve lähtenyt, niin henki lähti". Niihin oli hyvä lääke umpipuun lävitse, taikka lakeistorven kautta kolmesti laskettu vesi. Vatsanväänteetkin olivat melkein tappavia tuskia. Sattui ihmiseen semmoinen reväsin, jotta "napa rupesi liikkumaan ja alkoi hypätä niinkuin eläjä syrjässä". Sitä piti hieroa ja koettaa asettaa jälleen kuvilleen, ja siitä se parani. Mutta piti varoa, ettei "kenen tahansa antanut napansa puolta hieroa… taitamaton hieroi pian pehkuksi suolet niin jotta kuoli". Matoja oli jokaisella ihmisellä vatsassa, "mahtanevat olla luonnostaan" heisimatoja, lettimatoja tai keträvarsimatoja. Jos ne kovin rupesivat äkäisiksi, ajettiin niitä pois kamalajauholla ja väkevällä kanvärttiviinalla. Joskus käärmekin luikerteli nukkuessa ihmisen vatsaan, ja sitten tuotti kantajalle kamalat tuskat. Se ei lähtenyt helposti pois, mutta jos hevosenvettä kulautti kuumiltaan, niin heti viskautui mato ulos.
Sitten oli kaikenlaisia jäsenten vikoja ja ruumiin raihnaisuuksia. Raatajalta monesti kirvesti selän, yhtäkkiä reuhaisi selkäsuonet sivujen kohdalta, niin ettei saattanut ensinkään tehdä työtä, kovaa tuskaa tuntien vain varovasti liikkua. Silloin piti saada semmoinen kirves, jolla oli tapettu käärme; sitä lämmitettiin ja sillä paineltiin kirvestävää selkää saunanlauteilla lämpöisissä. Voitiin myös käyttää toistakin keinoa. Sairas asettui kolmesti muutetun huoneen kynnykselle poikkipuolin vatsalleen, ja siinä toinen kirveellä paineli paljasta selkää, kolmas seisoi vieressä ja kysyi: "Mitä sinä hakkaat?" — "Kirvestystä!" vastasi kirvesmies. Yhdeksän kertaa painettiin, kysyttiin ja vastattiin, ja silloin kirvestys erosi. Jotkut vanhat ukot pitivät aina vyötäisillään käärmeennahkaa tai -kettua, eikä silloin selkää käynyt kirvestämäänkään. Hiveltynyttä eli niukahtunutta jäsentä paineltiin luudantyngellä, sidottiin siihen myös venymälanka eli niukahduslanka pesemätöntä ihvilankaa, johon oli kolmesti muutetun huoneen kynnyksellä istuen samalla vetäisyllä, selän takana, sidottu yhdeksän solmua. Koi oli kiusallinen kärsittävä, se kolotti ja kulki kuivien suonien lävitse ja nosti ihosta kuin hienon lampaan villan, kun sitä ruvettiin ahdistelemaan. Se vaati omat menettelynsä. Otettiin kolme yhdeksää rukiintähkää, poltettiin niistä Siikaset pois ja sidottiin tähät hamppuvaatteella kipeälle jäsenelle ja valettiin sitä niin kuumalla vedellä kuin vain siedettiin. Ja valkeina karvasina kohosi koi tähkiin. Voideltiin koita myös karhun rasvalla, käytettiin kointukkoja sekä tehtiin erikoista koinvoidetta. Pantiin padanpohjalle kaksi tuoretta leppäpalikkaa ja niiden varaan, peiton alle, vasta uunista otettu puolikypsä leipä. Kun rupeama pataa pankolla kuumennettiin, valui sen pohjalle leivästä mehua, joka oli koille aivan erinomaista voidetta, jopa tehokkaampaa "kuin mikään aputeekin lääke". Ruusua oli ainakin yhdeksää laatua. Muuankin niistä vei ihon nahattomaksi ja pöhötti punaiseksi. Siihen tarvittiin ruususide, jossa oli yhdeksäntoista ainetta: saippuaa, kanvärttiä, tervaa, paperia, viinaa, tupakkaa, liitua, lampaanpapanoita; ja mustalla lampaannahalla sidottiin aineet kipeää paikkaa parantamaan. Mutta kun pöhötauti tuli jäseniin, paisutti se koko ruumiin paksuksi kuin puhuttu rakko, ja sitä haudottiin kuumilla lepänlehtihauteilla. Jihtiä lievennettiin hieromisilla ja hauteilla. Mutta jihtiä julmempi oli hampaanpakotus, jonka hammasmato saattoi matkaan. Sitä lääkittiin monella tavalla: tehtiin hammassuoloja ja sulateltiin niitä suussa, tukittiin tupakkaa koloon, haudottiin näsiänmarjoilla ja lopuksi mentiin metsään pikku näveri kainalossa, väännettiin kolme reikää haapaan ja kolmella leppäpuikolla kaiveltiin hammasta, niin että veri kihosi, ja sitten iskettiin leppäpuikot näverin reikiin ja sanottiin:
"Himmenetkö hiienkoira, jutemasta, jäytämästä, syömästä, kaluamasta!"'
Siitä heitti, vaikka olisi väkihammasta kolottanut.
Ihotauteja ja tarttumuksia oli monenlaisia, varsinkin lapsissa, jotka lieden porossa ja ulkona joka rapakossa rypivät ja sotkivat. Oli rupeja, rykelmiä, rokahduksia ja ruohunnaisia. Niitä paineltiin ja voideltiin milloin milläkin: maalla, savella, liidulla, tiilijauhoilla, saunankiukaan kivillä, keittokodan permantomullalla, rahkamättäillä, pestiin kivenkupuraan keräytyneellä sadevedellä, huuhdottiin suolavedellä, häädettiin kermalla ja suolattomalla voilla. Paineltaessa sanottiin:
"Painu maihis, mainen lempo!"
Savipuoliin ja täintarhoihin piirrettiin viissoppisia kolmella neulalla, silmä-, nuppi- ja toppineulalla, ja yhdellä vetämällä oli aina viissoppinen piirrettävä. Mutta rupeja ja ryhelmiä ilkeämpi oli syyhy, joka ei antanut elävää rauhaa, ei yöllä eikä päivällä, ja "se se oli piettävä, kun se oikein noitaantui". Saunasta se useinkin tarttui, ellei osannut olla varoillaan: painella kämmenellään vastaa ja kylvettää ensin jalkapohjiaan. Monta keinoa oli keksitty syyhynkin karkoittamiseksi: tervattiin iho ja uunin edessä paahdettiin, lykättiin sammakonkudulla, vieläpä keväällä kun järvi oli poreissa, mentiin jääkylmään veteen rypemään. Syyhy synnytti toisinaan ajoksiakin, vaikka kasvoi niitä muutenkin pahasta verestä. Niitä haudeltiin vesiheinillä, paineltiin puunliioilla ja sanottiin: