"Puun löyly, kivosen lämmin, henki vanhan Väinämöisen, mene saunan sammalihin, mene kiukahan kivihin! Älä sie, löyly, siihen mene, se on rauvan haava!"
Toisinaan saattoi puu satuttaa niin ankarasti, että jäsen tuli kivuille, sai puunvihat. Silloin piti kuumentaa sitä puuta, mikä oli satuttanut, purra sitä, sekä sillä painella kipeätä ja sanoa:
"Männyn tyvi jos pahoin teköö, latva mettä keittäköön, männyn latva jos pahoin teköö, tyvi mettä keittäköön. Puu puhas. Jumalan luoma, vesa, Jeesuksen vetämä, tule työsi tuntemaan, pahasi parantamaan, ennenkuin emolles sanon, virkan valtavanhemmilles!"
Jos taas kivi satutti, piti kivellä painella ja paljastaa kiven synty:
"Kivi, Kimmon, Kammon poika,
maan muna, pellon kakkara,
Syöjättären syänkäpynen,
Maattaren maan makunen."
Ja kun kenkä lyötti jalan rakolle, piti polttaa kipene sukkaa ja kenkänahkaa sekä panna se kipeälle lyöttymälle. Riihellä taikka leikkuupellolla sattui väliin siikanenkin pirahtamaan silmään, ja syöpyi se sisään, ellei saatu pois. Silloin piti "tuuliajolla" heti voitaa ja loihtia:
"Siikanen sinun nimesi, maanrikka, pellonrikka, nouse ylös!"
Riettaeläimistä oli pelottavin käärme, jota tavallisesti sanottiin vain madoksi. Sen panema pöhöttyi toisinaan vallan kamalasti. Sitä paranneltiin vesiheinähauteilla, suolavedellä, paineltiin tammilautasella, kolmenlaisella vaskella, sidottiin pureman yläpuolelta vesipajulla, hampunkuidulla sekä madonnahalla. Mutta tehoisin oli loitsiminen:
"Kuka sinun kulosta nosti, herätteli heinikosta, isäsikö, vai emosi, vaiko veikko vanhempasi?"
saneli kiantalainen. Ja Ristijärven tietomies manasi: