— Mi lii tuht kuhk-piehts-vääri? Mikä on tuo pitkäpetäjä-vaara?
Ja siitä jo otti vaaranäijä niin itseensä, että nosti kovan lumimyräkän ja piti kolttia koko päivan tienoillaan pääsemättömissä.
Toiset sanoivat suutuksissaan ukolle:
— Jo nyt sait nähdä, mikä pitkäpetäjän-vaara se on.
Ja Algaz-jaurilla, Suomen rajamailla, on jyrkkä ja jylhännäköinen Algaz-jaurin pahta, jonka luona pitää hyvin kunnioittaen kulkea. Sen kuuluvilla ei saa kovasti puhua, eikä juoda vettä sen vieriltä, se kun on semmoinen seitapaikka. Paras on ohitse matkatessa heittää pahdan viereen uhriksi vaikkapa leipäpalanen, ellei muuta ole. Ja vielä samanlaisia pahan haltian vaaroja ovat Suein-vääri Loun-jaurin lähellä ja Valte-vääri Kaskimajärvellä, Hirvasjärven tienoilla. Varsinkin Valte-vaara on vaarallinen, kuten jo sen nimikin sanoo [valte = ottaa]. Se oli kerrankin koltalta, joka oikein noitui ja kirosi hirttynyttä poroaan, ottanut koko porotokan ja pitänyt sitä pari viikkoa kaukana kankaalla kateissa.
Pahan nimensä arvoinen on Piess-väärikin, Piruvaara, Vuenni-jaurilla, Luton eteläpuolella. Senkään lähellä ei saa kiroilla, eipä vaaraa edes nimeltään mainita, ei leikilläkään, vaan pitää sanoa sitä Paiss-vääriksi, "Pyhäksi vaaraksi", jolloin ei mitään pahaa seuraa. Jopa saattaa tämä vaara olla oikullinen metsässä marjaileville lapsillekin. Niinpä kerran kolttapoikaset marjamatkallaan vaaran rinteillä vähän ilakoivat ja telmäilivät. Mutta niin kävi, että poikain pää pyörähti ympäri, etteivät enää osanneetkaan kotiin, vaarakin kun vielä laski sankan usvan ympärilleen. Vasta aamun tullen usva haihtui, ja poikaset huomasivat olevansa aivan kotinsa lähettyvillä.
On sitten muutamia semmoisia vaaroja, kivipahtoja, joissa elää pikkuista vaaranväkeä, tsheähaligeja, niinkuin Tsheähalig-väärissä, joka missä lienee kaukana kiveliöissä. Tsheähaligit ovat vain pienen lapsen kokoisia olioita, jotka toisinaan pahdan koloista nousevat maanpinnalle leikkimään ja päivää paistattelemaan. Ovelat koltat ovat joskus vieneet tseähaligin kololle kengänpaulan ja jääneet syrjään vartomaan. Onkin pikku-olento sattunut tulemaan, keksinyt korean paulan ja leikkien ruvennut sitä ihmislasten tapaan nilkkoihinsa kiertämään, mutta taitamattomasti nivonutkin yhteen molemmat nilkkansa. Silloin on piilossa olija koltta tullut ja ottanut kiinni tseähaligin ja uhannut tappaa.
— Peahtsed miedda! Päästä pois, on pikkumies silloin pyydellyt.
— Jesli avtad teihki! Kunhan annat rahaa, on kiinnipitäjä sanonut.
Ja pieni pahtapoika on noutanut kolme lautasellista hopeoita, rahaa ja hopeatavaroita. Mutta kaikkea ei ole saanut ottaa, sillä jos on kaikki ahmaissut, ei ole tullutkaan rikkaaksi, hopeoilla kun ei ole ollutkaan siunausta. Vuenni-jaurin Olssi-Jaahk oli tällä tavalla ennen tseähaligilta saanut paljon rahaa ja hopeoita ja tullut hyvin, hyvin rikkaaksi, oikein boohataksi. Mutta sitten ukon kuoltua pojat tuhlasivat kaikki ja ovat nyt jokainen köyhiä raukkoja.