Lapin vesissä elää vielä tshattsi-jielli, vedeneläjä, sekä monia vedenhaltioita, tshattsi-haldeita, ja niitä on joka joessa ja järvessä, lompolossa ja kaltiossa. Tshattsi-jielli on mahtava kalojen isäntä, joka hallitsee vesiä, ja sen pitkiä hiuksia nähdään ilkeinä mustina jouhimatoina vesissä venyskelevän. Eikä ole hyvä auringonlaskun jälkeen mennä järveen uimaan: veden-eläjä saattaa helposti siepata omakseen. Samoin käy myös, jos pyhinä praasniekkapäivinä, niinkuin Evvanan päivänäkin, menee järveen molskimaan.
Vedeneläjät ovat yleensä hyvin pahoja närkästymään. Siksi vesillä pitääkin aina kovin varoa, ettei niiden haltioita suututtaisi, jolloin ne joko vievät verkot, nuotat ja kaikki, nostavat kerrassaan pahan myrskyilman, taikka taas muulla tavalla kostavat.
Niinkuin teki Nuhkesh-jaurin, Haukijärven, haltia, Luton pohjoispuolella, Tshuörve-jaurin lähimailla. Entisaikaan oli järvestä saatu tavattomia haukia. Mutta sitten kerran kalamiehet ilvehtien sanoivat:
— Tässäpä järvessä on haukia, jotta kelpaisi pitää niitä vaikkapa veneen teloina!
Ja siitä jo Nuhkesh-jaurin eläjä otti niin itseensä, ettei ole sen koommin enää antanut pyytäjälle hauen sukuakaan. Ahventa vain on antanut, senkin omituista litteätä lajia.
Suolo-jaurinkaan haltia ei sanomista suvaitse. Se on saarekas järvi [suolo = saari], parikymmentä virstaa Vuolu-jaurista koilliseen. Siinä on muuan syvä hauta, mainio kala-aitta, mutta siitä ei nouse kala pyydykseen, jos vain nuottamiehet vähänkään haastelevat. Niin olivat kerran Gaurilovin pojat järvellä nuottaa vetäneet ja haastelleet keskenään. Ensi apajan kun vetivät, ei tullut muuta kuin yksi sormenpituinen tammakko, sekin vaivainen; vetivät toisen kerran: tuli vain pieni kivi, kokivat kolmannesti: mäsähti rahkamätästä poven täysi, niinkuin olisi nuotta hetteestä vedetty. Silloin katsoivat kalamiehet parhaaksi lähteä pois, vaikka kuikka kyllä järvellä uiskenteli klikkaillen: "Täällä kalat, täällä kalat."
Mutta sitten lähti sanan puhumatta heti kaksi akkaa kalalle, ääneti menivät, ääneti nuottaakin vetivät, ja pian he palasivat takaisin kokonainen kantamus kaloja kueshsheissaan.
Hyvin ankara eläjä on Tueljim-jaurissa [tuelje merkitsee pitää, pidättää] Kaskimajärven lähellä, Tueljimtunturin juurella. Vanhaan aikaan oli järvellä asunut muuan kolttaukko ja -akka, ja olivat he kerran olleet kalalla, eivätkä mitään saaneet. Silloin oli ukko luvannut:
— Jos nyt saamme oikein suuren kalan, niin pojan saat meiltä.
Olikin heti tullut suuri siika.