— Älä ota! Heitä järveen! oli akka hätäyksissään huutanut.
Mutta ukko oli ottanut kalan ja vienyt kotiinsa. Sieltä oli poika heti juossut metsään.
Sitten oli ukko uhrannut järven eläjälle muitakin lapsiaan, jopa viimein piikojaan ja renkejäänkin, ja aina saanut kaloja paljon, suuria siikoja niin paljon kuin vain oli halunnut. Mutta olipa kerran, kun ukko jo oli vanha vaari, juossut järvestä iso hirvas, ahkio perässä, ja poika istunut ahkiossa. Silloin oli ukko huutanut: "De puiti muu raash"! [Jo tuli minun vuoroni!]
Ja suoraa päätä oli hän hypännyt ahkioon, ja hirvas oli heti laukannut järveen, josta oli vain kuulunut huuto:
— Eshtshi puiti! Isä tuli!
Vielä nytkin saman järven haltia vaatii joka vuosi ihmisuhrin: järvenrannan asukkaista aina joku saa surmansa joko hukkumalla taikka muuten kuollen. Eikä suvaitse järven eikä Tueljimtunturinkaan haltia pahaa menoa lähiseuduillaan, ei edes kovaa ja pahaa joikausta. Pahan joikaajan se pian panee houraamaan ja kutsuu luokseen järveen.
Meressäkin elää tshattsi-jielli, ja se onkin hyvin suuri, väkevä ja ankara. Oli kerran kolttaukkojen kalavene tarttunut semmoisen hirviön hartioille, eikä päässyt liikkumaan, ei sinne eikä tänne, ei soutaen eikä huovaten. Viimein täytyi heittää mereen mies, ja siitä vasta pääsi vene liikkeelle. Mutta mies jäi vedeneläjän saaliiksi.
Kodanhaltia on kuatti-jielii, kotaeläjä, joka joskus on satuttu vanhoissa kodissa ja hylätyillä kotakentillä kohtaamaan. Ja vanhoissa metsäpirteissä sekä metsäkodissa asustelee merkillinen metsäneläjä, meänteis, joka saattaa kotaan taikka pirttiin yöpyneelle erämiehellekin ilmestyä. Siksi pitääkin metsän autioihin asuntoihin yösijoille asetuttaessa aina pyytää haltialta asumalupaa, ja sitten siivosti, pahaa menoa pitämättä levähdellä. Silloin kotaeläjä antaa rauhan. Ja meänteiskin silloin vain hiljaa kähmien kulkee ympäri, katolla kupsehtii ja lattialla tassuttelee, kodan kapineitakin liikuttelee, tuleepa joskus makaajaa niin lähellekin, että käsin saattaa häntä kosketella. Ja käteen se tuntuu karvaiselta, mutta niin lämpöiseltä ja pehmeältä. Makaajalle meänteisin lähellä oleminen tekee kyllä raskaan ja vaikean olon, mutta sen pahempaa ei siitä seuraa, kun vain pelkäämättä ja rauhallisena loikoilee.
Luonnonvoimillakin ja ilmiöillä on omat jumalansa ja haltiansa. Niin on mahtavan ukkosen jumala tiermes, ankara ja pelättävä olento, jolla on vain yksi silmä otsassa. Sen komea värikäs jousenkaari, tiermes-juhs, näkyy toisinaan taivaalla. Ja tämän jousensa kun tiermes jännittää ja sinkauttaa tulisen nuolensa, tiermes-kaskin, niin silloin koko maailma vapisee, ja oikeauskoinen koltta kolmasti ristii silmänsä ja siunaa:
— Sviet, sviet, sviet!