— Ei, jos minä tahdon!
— Saadaan, jos minä tahdon!
Ja niin äijät tinkasivat, seisoen parin, kolmen askeleen päässä vastatusten, hampaitaan kiristellen ja voimasanojaan sähäytellen. Viimein Kornelin äijä äkkiä keikahti selälleen kuin kuollut, ja ukon pojat lähtivät häntä viemään Ristikenttään. Matkalla ukko vähän virkosi, mutta heittelehti ja kynsi maata aivan mieletönnä, ja kun päästiin Ristikenttään, niin kuoli sinne.
Mutta kovasti koski voimainkoetus Kildinin noitaankin: hänkin oli vähällä pyörtyä.
18. HÄÄTAPOJA, PERINNÖNJAKOA JA PERHE-ELÄMÄÄ.
Niin on tapa kolttain mailla kuin muuallakin maailmassa: nuoret etsivät toisiansa, löytävät toisensa, ja sitten seuraa häiden vietto. Nuori mieli lämpenee kylmän Jäämerenkin rannalla ja lumisilla tunturimailla yhtä hyvin kuin etelänkin mailla. Ei kykene talven tuima pakkanenkaan kylmäämään nuorta verta, eikä Pohjan pitkä pimeys saata särkeä valoisia tulevaisuuden toiveita. Nuoret ovat nuoria koltankin mailla, ja luonnon suuri laki: kasvakaa ja lisääntykää ja täyttäkää maa, on voimassa Lapin erämaissakin. Olkoonpa vain asuinmajana vaikkapa kurja turvekota taikka pieni musta pirtinröttelö, ihmisluonto niissäkin asustaa.
Talvisin yksissä asuttaessa suurissa talvikylissä on nuorilla paras tilaisuus toisiinsa tutustua. Pitkät pimeät iltapuhteet tanssitaan yhdessä ja kevättalven pitkät päivät kisaillaan aurinkoisella kyläkentällä, ja niin tutustutaan ja lähennytään. Taikka taas pojat, paarnet, käyvät naapurin niejtain luona, milloin yhdessä, milloin toisessa pirtissä, ja siellä vain kaikkein kuullen juttelevat ja ystävyyttä rakentelevat. Taikka vievät pojat tyttäriä mukanaan ajelulle, lennättäen heitä porovaljakollaan saanissaan kuin pyryilma pitkin lumisia saloja.
Joskus sattuu, että pojille syntyy kova riita jostakin kylän kaunottaresta, varsinkin jos naapurikylän pojat kosiskelevat oman kylän komeinta. Niinkuin kävi silloin, kun Suonikylän paarnet mielivät Nuortijärven Glusihin nuorinta niejtaa, joka kahdeksisessa sisarsarjassaan oli kaikkein kauneimpana pidetty, vaikka toisetkin olivat niin kehuttuja, että "ei löydetty niin komeita tyttäriä koko Lapinmaasta… eivät he koristuksiakaan kaivanneet". Ja siitä "nuorimuksesta" pojat riitelivät, jopa tappelivatkin, ryöstelivät tyttöä omaan saaniinsa ja leikkelivät salaa toistensa porovaljaita palasiksi. Mutta huonon lopun ja kovan koston sai poikain syntinen meno: riidelty tytär tuli kipeäksi ja kuoli.
Osaa kolttapirtin tytär kyllä laitella itsensä semmoiseksi, että hän ainakin naapurituvan poikaa miellyttää. Kesällä kyllä, erämaan piilopirteillä, arkipäivän elämässään, on hän useinkin kuin mikäkin metsänturjake: tukka siivoton, sukimaton, kasvot ja kädet pesemättömät, vaatteet likaiset, resuiset ja paikatut, syöpäläisiä täynnä. Eipä ole hänessä jälkeäkään satujen "Turjan tytöstä".
Mutta pyhäisenä päivänä on tytär jo paremman näköinen, sekä silloin kun on mentävä poikain kanssa ilopirttiin taikka kisakentälle. Silloin hänet jo paremmin "Turjan tytöksi" tuntisi: hänellä on komeasti otsallaan kirkkaanpunainen helmitetty perevesk ja tukka siivosti letillä, on koreankirjavat vaatteet ja pehmeät kirjokengät, vieläpä sormissa neljät, viidet hopeasormukset, jopa muutamat oikein kantaniekat ueiv-suormakset pikku rengashelyineen, ja kalvosimessa rautaiset kellonvitjat rannerenkaana sekä korvissa pienet hopeaiset renkaat. Eikä tytär mikään metsänturjake olekaan: kasvot ovat terveet ja pyöreät, nenä nykerö, lappalaissilmät tummat ja poskipäät korkeat.