Kotiväet ovat sillä aikaa ruokapuolesta huolehtineet, niin että heti, kun viinakuorma saapuu, voidaan aloittaa iloiset pidot. Häihin kutsujina on kaksi parikuntaa nuoria miehiä ja vaimoja, joilla on virkamerkkinä punainen ja keltainen lankavyyhti olkapäiden ylitse ristissä. Joka pirtissä he käyvät, kumartavat ja sanovat:
— Uudet ihmiset käskevät kutsua uutta morsianta ja uutta sulhasta katsomaan, leipää, suolaa ja viinaa maistamaan.
Ja kohta alkaa kansaa kokoontua morsiamen taikka sulhasen kotiin, missä häitä pidetään; pyhävaatteet vain muutetaan päälle ja niin lähdetään najm-kuattiin, häätäloon.
Sinne sulhanenkin puhemiehineen ja joukkoineen kiirehtii. Mutta heitä ei lasketakaan niin vain sisään. Ovella seisoo vartija, joka estää pääsyn, sanoen:
— Ei rahatta eikä viinatta sinne mennä!
— On meillä kultaa ja hopeaa, on meillä viinaakin! vastaa sulhaskansa ylpeästi. Paljonko pitää olla?
Ovenvartija määrää kopekan, pari kopekkaa, parikymmentäkin, jopa ruplankin sulhasen varallisuuden mukaan, ja se työnnetään hänelle; sitten annetaan vielä viinaa, niin että monesti mies vartiopaikalleen kellistyy.
Mutta asia ei ole vielä tällä lopullisesti päätöksessä, vaikka sulhanen onkin joukkonsa pirttiin lunastanut. On vielä ankara molemminpuolinen tutkimus. Kumpikin joukkue asettuu omalle puolelleen pöydän ympärille, morsian isänsä selän taakse ja sulhanen isänsä selän taakse. Morsian näyttää isän kainaloiden alatse käsiään, ja sulhasen puolelta kysytään:
— Lii tierven? Ovatko terveet?
— Tierven lii! vastataan käsien omistajan taholta.