Samalla tavalla taas sulhanen näyttää käsiään, ja kysytään ja vastataan. Ja sitten vielä molemmin puolin kerskutaan, jotta "tierven lii, tierven lii!" astutaan ympäri pöytää ja kerskutaan, kunnes äkkiä pyöräytetään sulhanen ja morsian yhteen, pannaan käsikkäin ja viedään lautsalle verhon taakse istumaan. Tämän kaiken pitää tapahtua sukkelaan, etteivät mitkään pahat, eivätkä kateenhenget pääsisi väliin pujahtamaan.
Siitä vasta päästään syömään ja juomaan. On pöydällä kukkuraisia poronlihakaukaloita, on keittokalaa, leipää ja kakkua, vehnäleipääkin, vesirinkeleitä ja teetä. Ja pöytään istutaan, sen minkä miestä mahtuu, ensin kummankin puolen lähimmät sukulaiset, sitten etäisemmät, sitten vasta muut vieraat. Sormin vain lihaa ja kalaa pistellään ja rasvakuppiin kastellaan, sillä harvoilla on semmoisia ylellisyyksiä kuin pöytäveitset ja kahvelit. Kalaruokia ei saakaan puukolla kosketella; lihaa saa sillä sentään leikata, mutta lihapalan puukonkärjessä rasvakuppiin kastaminen on jo pahasta.
Häihinkutsuja-eukot ovat pitojen tarjoilijoina. He lennättävät pöytään uutta syötävää, kun entinen rupeaa loppumaan. Ahkerasti he saavatkin tehdä sitä, sillä koltta syö kovasti. Ja juo. Tuon tuostakin aina ruuan väliin kantavat akat tarjottimella viinaa, kumpikin pitäen samaa tarjotinta puoleltaan, kumartavat ja kehoittavat ottamaan. Ei tarvitse kahta kertaa kehoittaa — kerralla ryyppy otetaan ja kerralla pohjaankin nakataan, niin useasti kuin vain annetaan.
Mutta sulhanen ja morsian istuvat hupun takana lautsalla. Sinne kannetaan heille ryyppyjä, yhdellä pikarilla vain. Siitä sulhanen pikkuisen maistaa, antaen sitten morsiamelle, joka myös pikkuisen maistaa ja taas antaa sulhaselle; niin maistelevat he pikarin loppuun.
Koko päivä syödään ja juodaan näin iltaan asti, juovutaan ja tullaan hyvälle joikaamatuulelle.
Mutta illalla, kun on tullut pimeä, ettei kateensilmä ole näkemässä, lähdetään vihille. Sulhanen ja morsian puetetaan päällysvaatteisiin, ja pukemisen toimittavat kummit, kumpaisetkin omat ristilapsensa, niin ettei heidän tarvitse muuta kuin seisoa vain ja antaa kummien toimia: panna peskit päälle, vyöt vyölle, lakit päähän, kengät jalkaan, kintaat käteen ja morsiamelle vielä huppuvaate silmille.
Ja nuoret heittävät hyvästit omaisilleen ja vieraille, ei kättä antaen, vaan ainoastaan sanomalla: "kuodd tiervan!" Kädestä hyvästelevät he vain kummejaan, jotka taluttaen saattelevat suojattinsa ulos.
Siellä on jo porrasten edessä porovaljakko saaneineen, kelloineen ja kulkusineen vartomassa, kolme, neljä parasta poroa valjakkona. Koko kenttä on täynnä malttamattomia liikkuvia valjakoita ja huutavia poromiehiä. Kun morsiuspari on saatu saaniin, hyppää kyytimieskin omaan kelkkaansa ja lähtee valjakollaan edellä laukottamaan tietä aukaisten ja kulkua johtaen. Jäljessä seuraa heti sulhasen ja morsiamen valjakko ja sitten saattomiesten monet ajokkaat, mikä kelkkoineen, mikä ahkioineen. Sillä enin osa hääväestä lähtee vihille menevää morsiusparia jonkun matkaa kaimaamaan. Saanit ovat täytenään saattomiehiä ja naisia, kun kylästä täyttä vauhtia lähdetään taipaleelle. Huutaen ja laulaen ajetaan ja vielä, ennenkuin saattajat pyöräyttävät poronsa takaisin, otetaan hyvät eroryypyt. Vain puhemiehet ja muutamat sukulaiset seuraavat matkuetta pogostalle, johon yötä myöten kovaa vauhtia kyytimiehen perässä lasketellaan. Jonkun sukulaisen taikka tuttavan luokse kylässä ajetaan.
Aamulla joudutaan papin luokse ja sitten kirkkoon vihille. Ohjaajana ja neuvojana vihkimistilaisuudessa on nuorilla vients-jienn, vihkiäiti, kummi taikka joku muu sukulaisvaimo, joka on tullut samassa matkueessa. Hän riisuu morsiamelta ennen vihkimistä pois tytön päähineen, pereveskin, ja panee sitten taas vihkimisen jälkeen — vihittäessä on morsiamella papin asettama kruunu päässä — tilalle vaimojen komean shaamshadin. Hän purkaa tytön yksinäisen niskaletin ja laittaa ohimoille vaimon kaksi palmikkoa, kääräisee ne pään ympäri ja painaa lakin peitoksi. Vihkiäidin tehtävä on niin tärkeä, että hän tämän tilaisuuden jälkeen, vaikka olisi aivan ventovieraskin, tulee nuoren parin sukulaiseksi, ja sukulaisena häntä sitten kohdellaankin. Pereveskinsä panee nuori vaimo talteen ja antaa sen sitten omalle tyttärelleen.
Vihkimistilaisuus on pyhä ja ankara paikka, johon suurella arvonannolla on astuttava. Uusissa, puhtaissa puvuissa on silloin sekä sulhasen että morsiamen esiinnyttävä, puhumattakaan siitä, että sulhasella saisi olla yllään semmoiset vaatteet, joissa joskuskaan on käynyt tyttäriä mielistelemassa. Niissä verhoissa kävisi hullusti: ei pysyisi poika pystyssä pyhässä paikassa, jalat pettäisivät ja väleen saattaisi koko mies pyörtyä.