Mutta kun uusi päivä saapuu, alkaa sama remu uudelleen. Tulee toisia vieraita, ja monet entisetkin viinanhimossa tallustavat saapuville toistamiseen; heitä taas koko päivä syötetään ja juotetaan, ja illalla viimeiseksi kannetaan heille keräyspikarit. Sama meno uudistuu vielä kolmantenakin, jopa neljäntenä ja viidentenäkin päivänä, jos vain sulhasella viinoja riittää. Juojia kyllä on, vaikka häät kestäisivät viikkomääriä.
Keräyspöytä kyllä tuottaa nuorelle parille korvauksen viinoista ja muista menoista, jopa toisinaan moninkertaisesti. Niinpä saattavat nuoret saada satakunnan ruplaa rahaa, kolmisenkymmentä poroa, viisi, kuusi lammasta, parikymmentä huivia, silkkisiäkin muutamat, vaatetta ison arkullisen, villoja kymmenkunnan naulaa ja saippuaa pari, kolme tankoa, ja vielä lopuksi yhtä ja toista pientä taloustavaraa oman kodin tarpeiksi.
Kolme päivää istuvat vastanaineet lautsalla hupun takana; sitten vasta saavat he tulla kokonaan pois ja olla niinkuin muutkin ihmiset; morsiankin, joka nyt on nuorikko, njeevesk, saa poistaa huivinnurkan silmiltään.
Heti häiden jälkeen muuttaa nuorikko miehensä luokse asumaan, miniäksi, mannjeksi, ja vie mukanaan myötäjäisensä. Varakkaalla kolttatyttärellä on kapioita koko raito. On hänellä makuuvaatteita: raanua, roukkosta, tyynyä, polsteria ja porontaljaa, sitten pitovaatteita: peskejä, hameita, röijyjä, huiveja, kenkiä, vanttuita, kintaita. Kenkäheiniäkin on tyttö varannut useita isoja rengaskääröjä, niin että niistä riittää miehellekin. Ompelutarpeensa, huivinsa, käsilaukkunsa tuo tytär isossa lippaassa, tshuihkissa. Saa hän vielä isältään parikymmentä, joskus viisikymmentäkin poroa, siinä luvussa jo tyttönä saadut nimikkoporotkin, ja vielä pari, kolme nimikkolammastaan, lisäksi joskus veneen, muutamia ahkioita, roukauskattilan, nuottapuoliskon ja neljä, viisi verkkoa.
Uudessa kodissa pitää miniän heti ryhtyä talon toimiin ja kuulla, ei vain miestään, vaan myöskin appea ja anoppia, vuohppia ja vuennia, jotka häntä käskevät kuin ainakin talonihmistä. Siellä ovat myöskin kälyt ja langot, joiden kanssa on opittava tulemaan toimeen. [Lappalaisilla on omat omituiset sukulaisuusnimitykset. Niin on vaimon vanhempi sisar vuonne-piell ja miehen vanhempi sisar vuobbe-piell, mutta nuorempi veli t. sisar on emmer. Veljen vaimo nuoremmalle veljelle on emmer ja vanhemman sisaren mies on maahk. Setä on tshietts, eno jeänna ja täti muedde. Miesserkku vieija piel, naisserkku vuobbe piel. Veli vielja, sisar vuobbe. Isoisä ja -äiti ovat äjji ja äkku, lapsenlapsi äjjev. Vävy on vivva.] Mutta miestään pitää hänen ennen kaikkea palvella, ommella hänelle ja pitää kunnossa peskit, kengät, kintaat, nahkapuksut, alusvaatteet ja vanttuut, kenkäheinätkin hankkia ja niiden hoidosta huolehtia. Ja kun mies palaa matkalta, pitää vaimon laittaa hänen kenkänsä ja kenkäheinänsä kuivamaan sekä sitten taas asettaa ne valmiiksi, heinätkin kenkiin sijoitella, niin ettei miehen tarvitse muuta kuin työntää jalkansa valmiiseen kenkään.
Ja nuorikko saattaa olla vain parissakymmenissä, joskus ainoastaan 17-18 vuoden ikäinen. Eikä mieskään ole paljoa vanhempi.
Usein kuitenkin tapahtuu, että naimisiin mennyt poika eroaa isän poro- ja kalakeitoista ja perustaa oman taloutensa. Talvikylässä hän kyllä saattaa asua samassa pirtissä vanhempainsa kanssa, mutta erämaan järville rakentelee hän omat asumuksensa isän pyydysmaille. Jos taas isä kuolee, niin naimisissa olevat veljekset eivät juuri rupea yksissä leivissä elämään. He jakavat keskenään isän porokarjan ja pyydysmaat, niin että tämä saa tämän, tuo saa tuon pyyntijärven asuinkenttineen, toinen ottaa kesäkentän, toinen syksypaikan, kolmas kevätasunnon; sitten he sopimuksen mukaan rakentelevat itselleen uusia asumuksia metsäjärville, joita erämaassa on kymmenittäin. Suuren kesäjärven ympärillä on kyllä tilaa useammallekin veljekselle. — Jos omaisuuden jako toimitetaan isän eläessä, jättää isä osan poroista ja kaikesta muustakin tavarasta itselleen. Nuorin poika tavallisesti jää vanhempainsa kanssa yhdessä elämään ja saa heidän kuoltuaan periä sitten isän osuudenkin omansa lisäksi palkkioksi siitä, että on vanhempansa hoitanut ja hautaan saattanut. — Tyttärille ei erämaista eikä kalakentistä osaa anneta, myötäjäisensä kun saavat, niin siinä on heidän osuutensa. Mutta jos ei talossa ole poikia, saavat tyttäret miehineen periä ja jakaa isän erämaat. Naimattomat tyttäret elävät vanhempain kodassa sekä heidän kuoltuaan nuorimman veljen luona, raatavat siinä niinkuin muutkin perheen jäsenet ja syövät kalakeittoa ja poronlihaa.
Talvikylän taloissa saattaa saman katon alla yksissä asustella useampiakin perhekuntia. Niin voi kaksiosaisessa pikku pirtissä asustaa kaksi, kolmekin perhettä ja kolmipirttisessä majassa neljä, viisikin kattilakuntaa, jopa joskus yhdessä ainoassa neliseinäisessä pikku pöksässä kolme, neljäkin perhettä. Niinkuin Nuortijärvellä Onessiman Moissein pirtissä, jossa köpöttelee vanha Moissei-ukko akkoineen sekä häärii ukon kolme poikaa joukkoineen: Onessima eukon ja kolmen lapsen kanssa, Riiko eukon ja kahden lapsen kanssa ja vielä Evvan, jolla on eukko ja lapsi. Ja Kornelin Teahpanin kaksoispirtissä Nuortijärven sijtassa elelee viisi perhettä: vanha Teahpan-äijä vaimoineen sekä neljä poikaa, Koomes, Uontrei, Ujstin ja Teahpan, joilla kaikilla on eukko ja kaksi, kolme, neljäkin lasta. Perhekunnan pienessä eteispirtissä on vain kylmä lapintakka, mutta isommassa perähuoneessa on ryssän muuraama leivinuuni. Teaphanin vanhimmalla pojalla, Evvanilla, on talon vieressä oma erillinen pirttinsä, jossa hän asuu kildiniläisen emäntänsä ja viiden perillisensä kanssa. Mutta on sitten monia asumuksia, joissa joka perheelle riittää oma pirttinsä. Niinkuin esim. Suonikylän Moshnikoveilla, joilla on kolmipirttinen talvisuoja. Keskimmäiseen pirttiin, jossa koko huonekunnan keittämiset lapintakassa toimitetaan, vie ulkoa ovi, ja siinä pitää majaa Moshnikovin vanha leski naimattoman tyttärensä ja poikansa kanssa. Mutta peräpirteissä, joihin päästään vain keskihuoneesta, elää, toisessa lesken poika, Kaurel, perheineen, toisessa vävy, Vaiskin Evvanan Riiko, joka joukkoineen menee aina kesäkaudeksi isänsä majoille Algaz-jaurin erämaihin.
Lapintalon tavaroihin, saannin ja pyynnin tuotteisiin, on miehellä ja vaimolla omat omistusoikeutensa. Niin ovat miesten omaisuutta ja kauppatavaraa porot sekä porontaljat ja koipinahat, metsäeläinten nahat, linnut ja joutsenennahat. Mutta naiset saavat tehdä kauppaa ja vaihtaa vaatteita, ompelutarpeita y.m.s. itselleen villoilla, vanttuilla, kengänpauloilla, kenkäheinillä, sekä poarteilla ja muilla tuohiteoksillaan, vieläpä valmiilla kengilläkin, joita ovat miesten omistamista koipinahoista ommelleet, samoin käsilaukuilla ja muilla pikkutavaroilla, joita niinikään ovat miesten tavaroista valmistelleet. Lampaat ja lampaiden tuotteet kuuluvat naisväelle.
Samoinkuin miehillä ja vaimoilla on erikoisomaisuutensa, voi heillä olla myös omat velkansakin, joista itse vastaavat. Niin saattaa vaimo sanoa miehensä velasta: