Lappalaiseen raadantaan täytyy lasten, niin tyttöjen kuin poikienkin, jo pienestä pitäen tottua sen mukaan kuin kykenevät. Heti kun he rupeavat jaksamaan, saavat he lähteä kalajärvelle nuottavenettä soutaa kiskaltamaan, ja kotipirtissä on heidän istuttava verkonkäpyä käyttelemässä. Talvella taas on toimena porojen hoito ja porolla ajaminen sekä kaikenlaiset lapinkansan talviset askareet.
20. TAUDIT, KUOLEMA JA HAUTAAMINEN.
Korvessa on koltta syntynyt, ja korvessa hän tavallisesti saa viimeisen leposijansakin, "metsästä löydetty" hän on, ja metsään hän katoaakin. Minkä erämaa on antanut, sen se taas vaatii takaisinkin.
Vanha koltta kuolee kyllä itsestäänkin, taudin tappamatta. Surma saattaa kulkea hänen seurassaan, missä hän liikkuneekin, kotikentällä, kalavesillä, metsänkäynnissä. Voi se heittyä ahkiokumppaniksi, kun äijä lähtee raitoretkelle erämaahan, ja uuvuttaa sinne ukon lumikentälle taikka yksinäiseen metsäpirttiin. Niin otti surma Nuortijärven ukon, kun hän yksin oli syyspirtillään käymässä, otti vielä ukon seuraksi hänen kuusi poroaankin, jotka äijä oli puuhun pirtin luokse sitonut. Surmaa vastaan taistellessaan oli äijä polttanut pirtin pöydät, jakkarapölkyt ja tahkopuut ja sitten piisin eteen kontalleen kuollut.
Monesti surma ennusteleikse tuloaan vanhalle, joskus nuorellekin jo etukäteen: antaa pyydykseen marraskalan, mahdottoman suuren siian tai muun kalan, taikka työntää tammakon maajärvestä, taikka panee vanhan höperöissään kiertämään kengänpaulansa nurinkäsin, taaksepäin nilkkojen välistä. On kyllä ukko erehdyksen huomattuaan sen rukouksia lukien korjannut, mutta ei se aina ole auttanut, enempää kuin marraskalan onnetonta saajaakaan, vaikka hänkin rukoillen on peloittavan kalan takaisin järveen työntänyt.
On sitten kaikenlaisia tauteja, joiden avulla surma saattaa ihmisen saavuttaa, vaikkei hän ole vielä varsin vanhaksikaan ehtinyt, semmoisia jumalantauteja, joille eivät parhaat tietäjätkään mahda mitään, vaikka kyllä muita kipuja kykenevätkin korjaamaan. Ne kyllä vievät uhrinsa manalle. Vain joskus voi niistäkin pelastua, niinkuin Evvankan Onttaskin, joka ankarassa jumalantaudissa teki lupauksen käydä rukoilemassa pyhässä monasterissa, kaukana Valkeanmeren takana. Ja Onttas paranikin ja porovaljakolla lähti heti ajamaan monien satojen virstojen päähän Koudan taakse Valkealle merelle ja sieltä luostariin, joka siellä on, missä lienee kaukaisessa meren saaressa. Viikkoja viipyi Onttas pitkällä pyhiinvaellusretkellään, mutta eipä ole sitten enää sairaaksi tullutkaan.
Monet taudit kulkevat tuulen matkassa. Suvisina lauhoina talvina ne liikkuvat, tuuli tuo, mistähän tuonee pahoilta vierailta mailta, semmoisia pieniä näkymättömiä eläviä olioita ja panee niitä lappalaiseen, niin että hän tulee kipeäksi ja kuolee. Moni koltta kuolee keväisin tuulen tuomaan tautiin. Ja vieraat matkalaiset, jotka koltanmailla liikkuvat, saattavat joskus taudin liikkeelle, varsinkin jos käyvät vanhoissa kalmistoissa. Luitahan he niistä ottavat mukaansa ja jauhavat niitä omassa maassaan hienoksi, mihin sitten käyttänevätkin. Mutta eihän lappalaisen luiden tomu vieraalla seudulla viihdy. Vapaaksi päästyään se rientää, niinkuin vieraille maille viety erämaan porokin, jälleen takaisin omaan korpeensa, ja matkallaan tartuttaa ihmisiin tauteja.
Myöskin maasta ja vedestä saattaa tarttua tauteja. Maalle, vainajien, manalle menneitten ihmisten leposijalle, on annettava arvo ja rauha. Sitä ei saa häpäistä, eikä varsinkaan mennä sitä yökasteen aikana kaivelemaan: voi saada syyhyn taikka pahempiakin kipuja, jotka eivät parane, ellei mene takaisin samaan paikkaan, mistä on tartunnan saanut, ja siellä rukoile pahoista pääsemistä. Samoin on vedellekin, järville, joille ja kaikenlaisille kaltioille annettava rauha. Nekin voivat rauhanrikkojalle ja pilkkaajalle kostaa, sillä helposti saattaa tshattsi-jielli antaa taudin, jos auringonlaskun jälkeen menee uimaan taikka tarpeettomasti vettä molskimaan.
Hyvin monet kivut ja taudit ovat pahansuopain ja kateellisten ihmisten panemia ja noitumia. Kun vain sattuu joku erikoinen vaiva äkkiä kohtaamaan, niin heti arvataan, että se on kademielisten vihamiesten lähettämä. Mutta kaikkein pahimpia ovat suuret ja pahat noidat. Ne voivat noitumisillaan panna ihmisiin niin kovan vaivan, että se vie manalle, jos ei tavata toista vielä suurempaa noitaa, joka kykenee näistä pahoista päästämään. Monet tapaturmat ja äkkinäiset kuolemat saattavat kyllä olla suurien noitien tekoja, sillä he tuottavat surman toiselle jopa pelkällä mahdillaankin. Niinhän Kildinin noita mahdillaan masensi Kornelin Jaahkin, vaikka hänkin oli noita, niin että Jaahk kerrassaan meni tiedottomaksi ja sitten kohta kuoli.
Kuolema, ja kamala kuolema, voi johtua kiroistakin, jos jollakin tavalla on niihin joutunut. Niin kävi Jarassiman Romanallekin, Nuortin ukolle, joka ilkityöllään — pisti koiruuksissaan elävän hiiren nukkuvan toverinsa puksuihin — sai kirot kimppuunsa. Säikähtynyt toveri vihoissaan noitui, uhkasi ja kirosi, jotta sinun kuolemanhetkesi pitää oleman katkera. Ja niin tapahtuikin. Seuraavana talvena, hangen aikana, meni Romana peuranhiihtoon Vuojimtunturille, joka on hyvin jylhä ja monirotkoinen, ja siellä hän laski jyrkänteeltä alas, niin että molemmat jalat menivät ruumista myöten kokonaan mäsäksi. Vasta viikkojen päästä ukkoparka löydettiin tunturilta nälkään, viluun ja tuskiinsa nääntyneenä. Oli mies yrittänyt hankea myöten ryömiä ja kuluttanut sormensa hangessa verisiksi tyngiksi. Keppi löydettiin ukon vierestä, ja siihen oli hän jyrsinyt yhdeksän lovea. Siitä nähtiin, että onneton ukko oli niin monta vuorokautta ollut tolkussaan.