Entisaikaan, vielä noin parikymmentä vuotta takaperin, oli käyty Ruotsin rantasaarilla silahkan pyynnissä. Monet vanhat ukot ovat siellä kymmenin kesin — muuankin viitisenkymmentä — elinaikanaan viettäneet. Tavallisimmat pyyntisaaret olivat Maluri, Sanskeri [muuanna kevännä 80-luvun lopulla oli yksin pienellä Malurilla 22 venekuntaa luotolaisia, mutta sitten 90-luvun puolivälissä vain 4 venekuntaa] ja Letto, jotka ovat noin viiden peninkulman päässä "Kainuun mantereesta", kuutisen peninkulmaa Haaparannasta. Maluriin tulee Marjaniemen nokasta 11 peninkulmaa. Sanskeri oli iso, metsäinen saari, toiset pieniä, metsättömiä, Maluri muodoltaan "kuin hevosenkenkä". Saaret kuuluivat Haaparannan papille, jolle joka pyytäjän piti maksaa pyyntiveroa puoli nelikkoa silakoita. Itse kävi pappi toisinaan veronsa kantamassa.
Siinä ennen Jaakon päivää Ruotsin rannoille lähdettiin, pari miestä — jos oli vöyreä nainen, voi se olla toisena henkilönä — joka talosta. Isoon matkaveneeseen varattiin eväät ja pyyntitarpeet. Koko talous otettiin mukaan eväästä ja kaikesta sortista kahdeksaksi, kymmeneksi viikoksi, kun retkelle lähdettiin. Ottipa joku veneeseen vielä kilankin kesämaidon antajaksi. Toistakymmentä peninkulmaa oli matkaa yli aavan meren, joka toisinaan voi aika raivoisena reuhata. Voi tapahtua, että "tormi" repi purjeet, katkoi mastot ja puomit ja kuletti purjehtijan, mihin sattui. Mutta sattuipa oikein "tosi hyvä" tuuli, voi matkan laskettaa kahdeksassa, jopa kuudessakin tunnissa. Huonoilla säiliä taas meni taipaleella useampia vuorokausiakin. Matka kävi Haaparannan kautta, piti näet siellä tullissa ottaa "inlaaka" tavaroille. Saarilla oli pyytäjillä asuntona pienet kalasaunat tai kalatuvat — 2-3 joukkokuntaa majaili samassa suojassa — sekä puoit kalojen säilyttämistä varten. Pienillä pyyntiveneillä, jotka talveksi jätettiin teloille saaren rannalle, käytiin kalaretkillä, verkkoja heittämässä ja kokemassa. Hauskasti meni kesä, varsinkin jos oli hyvät ilmat ja hyvät saaliit. Sillä niinkuin ainakin oli meri hyvin epävakainen antimiensa jaossa. Hyvällä tuulella ollessaan voi se antaa 100, jopa 120:kin nelikkoa kesän mittaan — joskus 4-5 tynnyriäkin kerrallaan —, mutta jos sattui meri pahalle päälle, meni koko kesän saalis 10:een, jopa joskus vaivaiseen 3:eenkin nelikkoon.
Pyyntiajan loputtua syyskuulla palattiin takaisin koko kesän saalis veneeseen lastattuna. Oulun syysmarkkinoille koetettiin ennättää silakoita rahaksi vaihtamaan. Hyvät olivat hinnat siihen aikaan silakalla, saatiin 8-10 markkaa, jopa ylikin nelikosta.
Käytiin pyynnissä myös Suomen puolella Sarvenkarissa, joka on yli 10 peninkulmaa pohjoiseen Hailuodosta. Muutamat olivat käyneet Kalajoen Kallassakin, johon tulee 14-15 peninkulmaa.
Nykyään ei enää kaukaisilla pyyntiretkillä kuleta, kalastellaan vain omilla rannoilla. Pyyntipaikkoja kalatupineen ja kala-aittoineen on ympäri saarta. Niissä miehet viikottain, kuukausittain kevät- ja syyskesällä majailevat, pyhäaikoina vain kotona pistäytyvät. Pyyntipaikkoja on Pöllä, Rautaletto, Suninkari, Mustaletto, Matikanniemi, Pajuperä, Marjaniemi, Karvo, Itara, Hatara, Hietaniemi, Hitjenniemi, Pökkö, Potti ja Santosen rannoilla muutamia paikkoja, samoin Hanhisessa. [Verkon heittopaikkoja on etelä- ja länsirannalla esim. Etelä- ja Välikälmi, Vanha- ja Uusi Seljänsuunmatala, Iso-, Pikku- ja Reimariluoje, Nokkakrunni, Faala, Mäntymatala.]
Suninkarissa on Luodon paras siian- ja lohenpyyntipaikka. Siellä useita Isonkylän ja Äyrääntakustan taloja käy kalastamassa. Pyytäminen toimitetaan pitkillä juonilla, kolme, neljä, kuusikin rysää pääksyttäin verkoilla toisiinsa yhdistettyinä. Käyttävät kolmeakin kilometriä pitkiä juonia. Rautaletossa myös pyydetään lohia ja käytetään pitkiä juonia, mutta muissa etelä- ja länsirannan pyyntipaikoissa ei niin pitkiä juonia pystytä käyttämään. Pöllässä on laivaväylä jätettävä avoimeksi, Pajuperässä tahtoo tuuli repiä pyydykset ja Marjaniemessä on vielä pahempi. Se kun on länsirannan pisin nokka, niin siellä kovat pohjatuulet voivat esteettömästi temmeltää. Itara ja Hatara ovat huononlaisia, vähemmän käytettyjä pyyntipaikkoja. Pohjois- ja itärannan pyyntipaikkoja käyttävät Ojakylän miehet. Paraita Luodon pyydysrantoja ovat Pöllän ja Suninkaan seudut. Talvipyyntiä harjotetaan Santosen puolessa ja Oulun selällä.
Tarkoin tietävät Luodon vanhat, monilla pyyntiretkillä olleet kalamiehet kalojen elintavat ja niiden pyytämisajat ja -keinot.
Ahkerimmin pyydetty kala on silahka, jota on kolmea laatua, isohko kovaruotoinen kirsisilahka, pienempi pehmeäruotoinen kesäsilahka ja lihava mäditön pöklinki, jota saadaan Mikkelin aikoina. Silakka kutee Jaakonpäivän ajoista Mikkeliin saakka oleskellen silloin kolmen ja puolenneljättä "syllän" vesillä. Satojen, jopa tuhansienkin tynnyrien parvissa se silloin liikehtii. Kun ilma on sievä ja meren pinta valkea ja tyyni, silloin silakat nousevat ylös, jotta vedenpinta porisee "kuin raessateella". Ja silloin, kun "viriä tormi" kokoaa kalat parviin ja sitten tuuli laantuu, on paraita pyyntiaikoja, jolloin pitää arvata oikealle matalalle mennä. Se pitää myös huomata, "ettei kala aina yhtäänne päin ui meresä, se uipi toisaannepäinkin". On myös "tutkimaton kohtalo", että "toisilla tiimoilla" ei silakka käy verkkoon, vyöryy irtaana vain verkon päältä pois, jotta outo luulisi niitä kuolleiksi. Mutta vanhat kalamiehet tuntevat "senkin kohan": antavat verkkojen olla rauhassa, odottavat ja saavat kaloja, kun taas tottumattomat lappavat pyyntineuvonsa ylös. Ahkeria, oikeita pyytäjiä olivat ne vanhat kalamiehet, Muuankin kertoi näin: "Seelasin väliin yökauvetkin krunnilla, seelasin ja seelasin, käänsin perää matala matalalta ja kattelin merta, ja kun kalaparvi sattui, niin hiljaa laskin seelit pois ja hiljaa huopasin matalalle, hiljaa laskin ankkurin alas ja heitin verkot. Ja aamulla oli mulla kalalasti, jotta ei kun vesi ja parras. Niin ahkera olin yötä päivää, kolomekkin vuorokautta valavoin. Ja oli mulla yhtaikaa meresä kolomekin kastia, joista sain ['Kastissa' on peräkkäin kolme 20-sylistä verkkoa. Heitetään ensin 2 kastia, sitten 3:s kasti, 'kuiva kasti', ja vielä löysiä 'jatkoverkkoja' lisäksi, jos kala näyttää käyvän] kerralla parikin venelastia." Vanhoille kalamiehille vielä unessakin joskus kala-apajat ilmotettiin. "Kun siunaa ittensä ja panee maata, niin unesa näkee, mistä saa kaloja", oli muuan taitava pyytäjä tavannut sanoa. Ja oli hän aina saanutkin kaloja, jotta vene oli useasti ollut uppolastissa, kun hän oli tullut rantaan. — Ja koko kesän ajan "jäästä jäähän" ne vanhat kalamiehet pyydystelivät.
Paljon pyydetty arvokas kala on myös siika, jota paraiten etelärannoilla saadaan. Se kutee loka- ja marraskuulla 1-3 kyynärän vesillä. Vanhat kalastajat tietävät, jotta "siika elää matalikosa ja syöpi fiinillaista santamurusta sulatukseksi sekä toukkaa ja toukankottia ja pikkuista kalankipenettä, kaikkein pienintä, mitä meresä olla mahtaa. Se on siistinsyöntinen kala." Pohjoisesta kun käy tuulenhenki, kun on kipenen tuulenhenkeä, jotta "vesi mennee", se tekee siialle hyvän "uinnin faarttin", jotta se menee verkkoon. Entisaikaan olivat siian saaliit olleet paremmat, mutta nyt ne ovat siitä paljon huonontuneet. Sitä kun niin paljon pyydetään. "Talavet ve'etään nuottaa siian siitysve'ellä, joka juoksee Praahta kohti pisimpään Luovon kohtaan. On sa'ottain nuottia, joilla lapetaan talavikauvet kaikki laivaväyläkki. Nuotan pyynnisä on luotolaisia, siikoslaisia, lumijokisia, salolaisia, oulunsuulaisia, kellolaisia, putaalaisia. Ja sitten niillä on liika tihjät pyyvykset, jotta vievät penikakki siioilta. Sanotaan maivaksi, mutta ne on siian penikoita monasti ne pienet maivat."
Lohi kutee Jaakon päivän seuduissa ja sitä saadaan enimmin Pöllän ja Suninkarin puolessa lohiverkoilla ja rysillä jäänlähdöstä Jaakon päivään.