Mutta kirkkoherra ei pitänyt Kauppi-ukon tietäjöimisestä. Jopa kerran hänelle kinkereillä antoi ankarat nuhteet "puoskaroimisistaan". Eihän Kauppi, kun kuunteli vain. Mutta sitten tapahtui, että kirkkoherran pikku lapsi tuli kipeäksi, sai painajaisen ja huusi yötä päivää. Ei saatu apua lääkäreiltä, ei mistään. Jo ehdotti palvelija ja rouvakin, että kutsuttaisiin Kauppi. Ei kirkkoherra antanut. Vaan viimein, kun ei apua mistään ollut, rouva pani kutsumaan, mutta Kauppi sanoi: "en lähe, jos ei kirkkoherra tiiä". Sanottiin kirkkoherralle, ja taas Kauppia kutsumaan. "En lähe, jos ei kirkkoherra kutsu", sanoi Kauppi taas. Täytyi mennä sanomaan, jotta kirkkoherrakin kutsuu. "En lähe, jos ei ole viinaa." Sitäkin täytyi viedä. No, sitten Kauppi viimein meni — yöllä, vietiin kamariin, jossa lapsi kehdossa makasi ja huusi. Kauppi ei muuta, kun meni lapsen luo, katsoi häneen ja huippasi nenäliinallaan ja meni pois. Ja siitä hetkestä läksi painajainen lapsesta.
Vanhana miehenä kuoli Pikku-Kauppi Töyrän talon saunaan. Oli yksinään muiden jälkeen mennyt kylpemään, ja aamulla kuolleena saunan lavolta löydettiin. Sinne oli äijä väsähtänyt. Siitä on jo noin 30 vuotta.
Samanaikainen tietäjä kuin Kauppi oli Ilves-Heikkikin, puuastiain veistäjä ja piiskurin viran toimittaja, sekä kylän jykevin sahuri, kun tukkeja "krenkuilla" laudoiksi ja lankuiksi sahattiin. Kanto-Jaakon kanssa olivat 50-60 vuotta takaperin Luodon ainoat sahurit. Vaikka olivat jo vanhoja, eivät nuoremmat niiden rinnalle kyenneet. Pienoinen, mutta jäntevä ja hartiakas mies oli Heikki ja "raakaluontonen" (pelkäämätön) sekä sopusa mies, mutta arsti ja kirkas, kun "vähänkin niin meni". Rantsilasta oli Heikki kotoisin, tuli rengiksi Luotoon ja pääsi suuren talon vävyksi. [Tytön veljet kyllä olivat olleet naimista vastaan, jotta "mitä sinä manterelaisesta otat?" Mutta äiti sanonut: "Ota pois, Kaisu, kun vain saat: suutari, kraatari, muurari, maalari ja muuten hyvänlaatunen".] Jo perintönä hänellä ehkä oli taikamahti, jota sitten vielä lisäsi, kun parina kesänä kävi työmiehenä Lapissa, aina Inarin ja Utsjoen kotalappalaisten luona.
Kaikenlaisia taikoja teki Heikki. Hän kylvetteli taikavastallaan painajaisista, kohtauksista, poisti monet tartunnat ja syötökset sekä "maan vihastumiset", paransi hampaan pakotukset, madon panemat ja monet muut viat ihmisistä ja eläimistä. Mutta jos hän keneen "tuskausi", tapatti hän taudilla sen karjaa taikka nosti madon hänen päälleen taikka lähetti kirkonväkeä tai metsän- tai vedenväkeä häntä vaivaamaan taikka painajaisella ahdisteli. Kerran oli Heikki suuttunut pappiin, kun se suorittamattomista päivätöistä oli lähettänyt nimismiehen hänen luokseen. Heikki manannut: "se vie kuoleeki hevonen ainaki!" Parin päivän perästä hevonen tullutkin raivoon, hyppinyt, potkinut ja viimein siihen paikkaan kuollut.
Rämeen Matin kanssa oli Ilves-Heikki kerran metsänväkeä nostattanut erään rahojen varkaan päälle. Metsässä olivat petäjänkannon pihlajaisella, koivuisella ja pajuisella vanteella vyöttäneet ja ne vanteet koivukiiloilla lujittaneet. Sitten kerran päivässä olivat käyneet kiiloja tiukkaamassa, ja olipas viimein jo "väki" rahojen kätkijän lennättänyt sängystä laattialle.
Vähempiä tietäjiä oli ollut Paakko-Teemu, kylvettelijä ja tautien pesijä. Teemu oli ollut sukkelasanainen mies, jolla mökissään oli "uusi puoli" ja "vanha puoli" eli turpasmökki ja hirsiröttelö. Pirtin porstuan "lukkona" oli Teemulla ollut ampiaispesä. Siivosti kulkevalle vieraalle eivät ampiaiset olleet vihaisia, mutta jos ei siivosti kulkenut, olivat ne pian kimppuun käyneet.
Sitten oli ollut Muuvin-Tiina, joka oli osannut matojakin nostattaa, Varvarin Liisa, joka siankärsällä oli "maahisia painellut", "röhelennäisiä" pessyt, paiseita parannellut ja lehmiä metsänpeittoon laitellut, sekä Pertaan muori, joka vieläkin elää ja venymälankoja kolmivärisestä villalangasta solmielee yhdeksiin solmuihin yhdellä vetämällä.
Mutta melkein jokainen ihminen sitä osasi tarpeen tullen aina vähäisen loihtia ja taikoja tehdä, noin kotitarpeiksi. Metsään lähtiessä sanottiin:
"Peitä maa matos,
penner pienet rikkasi"
Sitten ei mato näyttäytynyt. Jos tämä unehtui sanomatta ja mato nähtiin, "hävästiin" se niin, jotta sen täytyi pysähtyä: