Vanhimpia nykyisten vanhojen muistamia tietäjiä oli Raskin Sipo, "Sippalais-aijä", isokokoinen Ojakylän ukko, kuollut jo noin 70-80 vuotta takaperin vanhana vaarina. Muistelevat äijän olleen entisiä sotamiehiä. Hän oli ollut taitava tietäjä, parantanut "vaikka mitä". Lukotkin oli ilman avainta auki räväyttänyt. Olikin ollut tapana sanoa: "kun tuo Sippalais-äijä kuolee, kuka ne pikku tauvit sitten puoskii". Isältään oli äijä tietäjätaitonsa perinyt. Yksinään oli hän elänyt pikku mökissä, "lakeispirtissä" Kaupin talon luona, lehmä ja koira ollut kotieläiminä. Joskus oli vaari ollut kotoa viikonkin poissa ja siksi ajaksi vain laittanut lehmälleen vesisaavin eteen sekä ison korin heiniä, jotta ei nälkään olisi kuollut. Koiraansa oli äijä kerran jouluna ruokkinut niin vahvasti, että se oli halennut. Vanhoilla päivillään oli vaari elänyt kyläläisten armopaloilla.
Samanaikainen vanhan kansan tietäjä oli ollut Haara-Pekka eli "Haara-vainaja". Kujalan nurkalla, Rautiolla oli hänellä ollut pikkuinen "uunipirtti", peltotilkku ympärillä. Pienoinen, hoikka, mustanvihakka, köykkyrä miehenruhjo oli Pekka ollut, harvasanainen, myrrysluontoinen miehekseen, jolle "henget ja veri kuuliaiset oli". Kulkiessaan oli äijä aina vähän mutissut loihtujaan. Puusahralla oli hän peltoaan kynnellyt, ja kun sahra oli kulunut loppuun, oli jättänyt peltonsa ketoon. [Haara-Pekka lienee ollut viimeinen puusahralla kyntäjä Hailuodossa.] "Tietäjöimisellä" oli äijä hankkinut lisätuloja sekä pyytänyt Salmesta kaloja. Saunassa oli Pekka parannellut sairaitaan, lyönyt löylyä, kylvetellyt ja lukenut loihtujaan. Veren oli hän saanut pysähtymään, vaikka olisi jalka ollut poikki taikka käsi. Oli vain sylkäissyt kolmasti ja tuikeasti manannut:
"Seiso sinä, veri, niinkuin seinä, niinkuin Pileaamin aasi! Vaikko oot siitä, josa korppi korvettiin, musta lintu murhattiin ja pahat peot parjattiin?"
Sen päälle kun vielä oli sylkäissyt, niin veri paikalla pysähtynyt, vaikka vasta suihkuna päin silmiä "triiskannut". Kirkon väki oli ollut Pekan vallassa, mieltänsä myöten hän oli saanut sen nousemaan ja poistumaan. Samoin metsän- ja vedenväen.
Pekan emäntä, "Raution muori", oli ollut iso muori, pelkäämätön ruumisten pesijä, johon ei konsana kalma tarttunut. Hätätilassa, milloin ei Pekka sattunut kotona olemaan, oli muori auttanut avun hakijoita, etsinyt Pekan taikapussin ja "loihtenut". — Kerran pyhänä "kirkonaikana", kun muori oli uunin edessä lihavelliä keittää tuhraillut, oli itse vihtahousu tullut sisään, kysynyt: "misä Pekka on?'" Muori, joka oli tuntenut tulijan, kun sillä ollut toinen jalka kuin hevosenkavio, vaikka muuten oli ollutkin ihmisen haamun näköinen, joskin 'ryökäleenlainen', oli tiuskaissut: "et Pekkaa saa, Pekka on Herran temppelisä!" Ja vihtahousu oli mennyt keinoonsa.
Vanhana oli Haara-Pekka tullut umpisokeaksi. Sokeana oli hän kulkenut "jalan tarkalla" ulkonakin ja keppiä yhtenään heiluttanut edessään puolelta toiselle. Hän oli siten ajanut "piruja" pois ympäriltään. Oli näet saanut kirkonväen päälleen, kun oli mennyt suurempiin töihin, kuin mitä oli kyennyt vastaamaan. Mutta ei ollut Pekalla enää voimaa saada niitä pois.
Kolmas tiejäjä oli Nilkku-suutari, Taskinen nimeltään, joka mistä lie Kellosta tullut, taitava rukkien sorvaaja ja hyvä suutari, eleli mökissä Askerin luona ja kuoli noin 50 vuotta takaperin 70-vuorisena ukkona. Kooltaan oli Nilkku-suutari iso, laihankälppä mies, joka keppi kädessä kulkea nilkutti, ja "ämmä sillä oli pikkuinen kuin kottarainen". Ihmisiä ja eläimiä äijä paranteli, käytiin äijän luona apua hakemassa, ja vietiin häntä taloihinkin apua antamaan. Metsän ja kedon kasveista oli hän keittänyt lääkettä rautakattilassa rautakepillä hämmennellen. Erääseen lääkkeeseen oli hän käyttänyt yhdeksänlaista ainetta: muurahaismätästä, männynkerkkiä, kuusenkerkkiä ja -käpyjä, kanervia, kuolleenkouria, vaivasenvarpuja, pihlajan-, koivun- ja lepänlehtiä. Sakeaksi, väkevänhajuiseksi velliksi oli äijä sen keittänyt, sillä sairaan päätä saunassa valellut, siihen vihtaa kastanut, kylvettänyt sairasta, purrut hammasta, karjahdellut ja loihtinut:
"Maanuuhi, mettänneiti, kukas sinun on tähän käskenyt ristittyä rikkoon, kastettua kalvaan? Mene Hiisi helevettihin, Paha mailles pakene! Jos oot maasta tahi merestä tahi mettästä, ota Hiijestä hyvä hevonen, helevetistä valittu varsa, aja sillä yli yheksän meren, yli puolen kymmenettä yli vuorten, tunturien! Mene Lapin laajahan kylähän, kolomikantahan kovahan, tunturien korkeimmalle kukkulalle! Siell' on muutkin murhamiehet, ikuiset pahantekijät. Mene sinne merenhauvin hartioille, vaalaan hartiolle, sill' on leveä niska, paljon lihanpintaa, rasvaa! Siell' on hyvät vuotehet, lempeät leposijasi, siell' on hyvä ollakses, ja kaunis kaikahellakses."
Rämeen Matti, joka eli "Rämmeen tolopasa" maantien vieressä, Kaupin talon luona, oli tietäjä hänkin, kuollut nelisenkymmentä vuotta takaperin ikämiehenä. Äijä oli ollut "Puttailta" syntyisin, taitava muurari, lujien uunien tekijä. Hyvänlainen myrrysukko oli Mattikin ollut, kykkyräniskainen pienoinen ukko. Hän paranteli etupäässä eläimiä, mutta myös ihmistenkin vikoja kylvetteli. Saunanlöylyssä kun kylvetteli, niin kirveen asetti saunankiukaalle löylyä lyötäessä. "Kuhluloihin" ajettuneen hevosen oli Matti kerran talvella parantanut nuorilla pajunvesoilla ja kylmällä vedellä hautomalla.
Nuorempia tietäjiä oli Pikku-Kauppi, jota myös sanottiin Kaupin ukoksi ja Vanhaksi Kaupiksi. Hän asui mökissä Väntelän luona, elellen etupäässä kalanpyynnillä. Oli hiljainen, siivo "lukumies, enempi pyhyyttä rakastava". Taitoaan ei hän koskaan käyttänyt pahan tekemiseen, eikä mielellään ryhtynyt hyväänkään apuaan antamaan. Piti näet sitä vähän "epäjumalanpalveluksena ja synnintekona". Kertoi muuan ukko poikasena pyytäneensä Kauppia opettamaan hänelle taitoaan, mutta Kauppi sanonut: "vooi, poika, et sinä semmosia tarvitte, enkä niit' ois tarvinnut minäkään. Mutta mihinkäpäs tästä menee enää." Kaikki toimensa ja parantamisensa oli Kauppi tehnyt "Jumalan sanan kautta", ja "se teki niistä rukouksen". Varkaan oli hän pannut tuomaan tavaran takaisin, kylvettänyt painajaisista, parantanut tauteja, joita eivät kaupungin lääkärit voineet parantaa, päästänyt lehmiä metsänpeitosta. Paljon oli hänelle tuotu "siukkoja".