Vedenhaltija on joskus nähty vesikareilla. Liinaluodolla lähellä Sarvenkaria oli nähty se pitkissä valkeissa paidoissa, punaliiveissä ja hameissa kivellä istumassa. Vedenhaltijan joukkoa oli vedenväki, joka voitiin myös "nostaa päälle", taikka saatiin ilman nostamatakkin, jos esim. varastettiin jotakin veteen hukkuneelta tai säikähdettiin veteen pudotessa. Vedenväkiä oli varsin vaikea saada päältä pois, siihen eivät kaikki tietäjätkään pystyneet.

Metsänhaltija on nähty milloin pitkänä miehenä, milloin taas naisena. Santosen metsänhaltija on nainen, tunnettu nimeltä "Fruu Vaarastiina". Entisaikaan olivat kalamiehet sen nähneet harmaissa hameissa, mustissa röijyissä, mustapohjainen valkearistinen huivi päässä. Ja oli sanottu kalamiehille metsästä: "Fruu Vaarastiina on tämän mettän haltija!" Niemen metsänhaltija on taas aivan helmipukuun puettu "Helmi-fröökynä". Sorron äijävainaa oli sen nähnyt Niemen mökin luona. Metsänhaltijan alaisia ovat metsänneidit ja metsänväki. Ne voivat myös lähettää tauteja. "Mettännenät" esim. "mettänneiti puhaltaa". Ne voivat saada ihmisiä ja karjaa "mettänpeittoon", kätketyksi ihan niin, ett'ei elävin silmin etsimälläkään löydä, vaikka etsittävä voi olla ihan vieressä. Kätkemäänsä ne puulastuilla syöttävät, lastut kun ovat niiden ruokana. Kirkonkelloja soittamalla voidaan metsänväki nukuttaa niin, että heittävät metsänpeittoon joutunutta suojelemasta.

Talonhaltijan sanotaan asuvan portaiden kynnyksen alla; siksi ei kynnystä saa kuumalla vedellä pestä eikä muutenkaan pahoin pidellä. Voi haltija myös asustaa uunin takana. Väliin on se nähty pikkuisena "noppalakkisena" ukkona, väliin taas vähäisenä turkkipäällisenä akkana. Se, joka ensin sytyttää tulen vasta tehtyyn uuniin, tulee sen huoneen haltijaksi. Talonhaltija ei ole paha haltija, jos ei sitä pahasti kohdella. Se hoitaa tulta ja huolehtii sen palamisesta. On kaunis kertomus haltijan menettelystä pakolaisia kohtaan ison vihan aikana. Olivat ihmiset paossa eräässä Ojakylän talossa — vaiko Pakopirtin rotkossa — ja väsyneinä kaikin nukkuivat yöllä. Tuli, kallis tuli, oli aivan sammumaisillaan liesirupussa. Silloin haltija tuli ja herätti nukkuvan hoitajan: "voi, nouskaa ylös, tuli sammuu!"

Saunanhaltija on samoin nähty pikku ämmänä, turkkipäällisenä. Semmoinen haltija oli esim. Vesan kalasaunassa Takarannalla ennen ollut. Aina kun menee yöksi outoon kalasaunaan tai muuhun saunaan taikka riiheenkin, on kysyttävä lupaa haltijalta. "Minä pyyvän huoneenhaltijalta levähyksen sijaa", on sanottava, sitten saa rauhassa levätä.

Kirkonhaltijaksi, vanhimmaksi kirkonväen joukossa, tulee se, joka on ensin haudattu kirkkomaahan, ja kellotapulin haltijaksi se, kelle ensiksi on kelloilla soitettu. Hailuodon kirkkomaahan on ensiksi haudattu Lauri-niminen mies; siksi kirkon nimi on Lauri ja Lauri on kirkonhaltija ja Laurin kuva on ennen kirkossa ollut veistettynäkin, semmoinen iso puinen miehenkuva, kirja kainalossa. Kelloilla on ensin soitettu Kaijalle ja tapulin nimi on Kaija.

Puuta piti luotolainen älyllisenä, tuntevana oliona. Kun aijottiin esim. kiskoa tuohta, hiveltiin koivun runkoa ja saneltiin:

"Anna mulle ketes,
piä itte ihos!"

Tietäjiä.

Useita tietäjämiehiä on vielä vanhojen muistonkin aikana Luodossa elänyt, monet niistä varsin taitavia ja mahtavia. Mutta vanhaan, vanhaan aikaan oli ollut vielä mahtavampiakin, taitavampiakin. Vaan nepä ne vanhan kansan vanhat tietomiehet ja velhot olivat käyneetkin oppinsa saamassa aina Lapissa, kotalappalaisten luona, semmoisten, jotka olivat maanneet "lovesa" ja olivat osanneet lentääkkin ja tehdä vaikka mitä. ["Lovesa" olemisesta tiesi Luodon ukko: Noita ensin loihtee sen näkymättömän hengen apulaisekseen. Se panee nukuksiin se noita, unnuksissa se on kun se kulkee, peninkulmamääriä kerrassaan kulkeneet. Niin ne on lovesa lentäneet auttamaan, kuka vain on pyytänyt.] Kovasti olivat lapinnoidat koetelleet oppilastaan; tulessa makuuttaneet, käärmettä syöttäneet ja kaikenlaisilla pelotuksilla hirvitelleet. Lopuksi olivat oppilaansa kanssa lentää kaahanneet ilman halki, miten vain oppilas halunnut; "vareksen lennon laiila tai meton lennon lailla taikka niinkun ajatus". Mutta mahtavina tietäjinä olivat opin kävijät sitten tulleetkin takaisin, viisaampina kuin muut kotipuolen tietomiehet. Olivat parantaneet, vaikka mitä tauteja, lähettäneet kipuja, matoja, metsänpetoja ja väkeä nostaneet sekä sinkautelleet kamalia nuoliansa, milloin varkaan kimppuun, milloin kostoksi jotakuta henkilöä vaivaamaan. ["Noidannuoli on kirkkaan kuparin värinen ja kuin miehen peukalo. Se tuli ve'en päällystää ja kivikkoa niin että tiirot kävi ja halot nakkeli menemään kerrassaan." — Toiset taas tietävät, jotta noidannuoli kulkee tuulispäässä "semmosta houskataa", jotta on paras poiketa syrjään sen tieltä.]

Vaan olivat ne viimeaikojenkin kotona oppineet tietäjät — sanottiin heitä myös myrrysmiehiksi ja loihtijoiksi, joskus velhoiksi, noidiksi, jopa puoskijoiksi ja poppamiehiksi — aina jotakin osanneet, yksi yhtä, toinen toista, kuka enemmän, kuka vähemmän. Muutamat heistä olivat jo syntymästään saakka aijotut tietäjiksi: olivat hammas suussa tulleet maailmaan. Ja oli heillä taikapussissaan ollut kaikenlaisia voimallisia välikappaleita: kuivattua päästäistä ja pääskysen poikaa, tuulenpesää, kitkanpuuta, puunliikaa, siankärsää, puhumattakaan semmoisista voimavälineistä kuin ovat madonpäät, -kedet ja -rasvat. Vahvimmat tietäjät olivat madonlihaa, "kankaan kapahaukia", nauttineetkin luontoaan nostaakseen. Olipa sanottu joillakuilla tietäjillä olleen musta raamattukin, "jota tohtorit ja papitkin lukee". Siinä kuului olleen kaikki asiat, joita myrrysmiehet tarvitsivat tietää. Mutta kirja oli salassa säilytettävä, sillä se oli kielletty "kristinuskon tähen, kun Lutheeruksen oppi tuli". Taitoaan eivät kernaasti muille opettaneet. Jos jonkun voimaluvun joskus opettivat, tapahtui se saunanlavoilla. Istuttiin kahdenkesken lavoilla pitäen hampaissa punaista lankaa, toinen toisesta, toinen toisesta päästä. Siinä sitten tietäjä oppiaan saneli.