Osa "höljyväkeä", naisia ja muita, palasi heti haudalta takaisin peijaistaloon, toiset menivät kirkkoon saarnaa kuulemaan ja tulivat sitten jumalanpalveluksen jälkeen. Mutta soittajat viipyivät viimeksi, heidän kun piti jäädä hauvan peittoa soittamaan. Haudanpeittoa soitettaessa annettiin kellon pyöriä ympärikin, piti "ylikin vettää", jotta ei kuollut kotiin tulisi.
Sitten vasta kun soittajat tulivat, tarjottiin puoliset peijaisväelle. Viinaryypyllä alettiin. Sitten saatiin tavallisia pitoruokia jälkitorttuineen. Edeskäypä, niinkuin ainakin, oli ruokia pöytään kantamassa. Pöydällä oli tyhjä lautanen, johon kerättiin vaivaisille rahaa. Sen jälkeen kävi jälkiväki syömään, ja vielä juostiin poissa olevia naapurienkin eläjiä pöydän täytteeksi kutsumassa.
Puolisen jälkeen useat peijaisvieraat lähtivät pois, mutta soittajat ja kantajat jäivät vielä illalliselle sekä läheisimmät sukulaiset seuraavaan päivään saakka.
Pesijälle annettiin palkaksi vainajan vaatteita sekä joku määrä rahaa. Peijaisissa häntä syötettiin ja juotettiin ja vielä matkalle evästettiin. Saamansa vaatteet käytti pesijä saunan löylyssä ja sitten "nosti", punnitsi ne puntarilla katsomatta, paljonko ne painoivat. Päälle pantaessa piti vielä sylkäistä. Sitten ei kalma tarttunut.
Talon vanhimmalle, isännälle tai emännälle, kun se kuoli, piti peijaisiin teurastaa lehmä, lammas ei riittänyt. Jos sen jätti tekemättä, kävi vainaja ottamassa omansa, surmasi lehmän, joskus useampiakin. Niinpä oli heitetty lehmä teurastamatta eräässä talossa, kun äijä oli kuollut. Mutta silloin rupesi talon karja kuolemaan sukupuuttoon. Oli siitä lehmä teurastettu ja viety sen pää kirkkomaalle, haudalle, jotta "syö nyt tuo!" Toisessa talossa taas oli samanlaisessa tapauksessa sairastava lehmä vedetty navetan kynnyksen luo ja kynnyksellä hakattu kirveellä pää poikki ja pää säilytetty aitan ylilaattialla.
Kirkkotarhassa sitten lepäsivät "eesmenneet" vainajat — jotka saivat levätä. Sillä kaikki eivät saaneet levätä. Oli kerran pappi mennyt "veisata hyräten" kirkon sivu: "Autuaat levosa lepäävät ja odottavat Herran tulua". Siihen oli kirkkomaalta vastattu:
"Ne lepää, jotka levosa ovat, ne lentää, jotka lennosa ovat!"
Haltijoista.
Jo peijaisista puhuttaessa mainittiin, että kuolleet voivat tulla kotiinsa kummittelemaan. Kuollut ei kyllä itse tule, "ei suinkaan se ruumis pääse, mutta ne on kait manolaiset, jotka tulee". Itse kullakin kuolijalla on hänen haltijansa, hyvällä on hyvät haltijat, pahalla pahat. Hyvät haltijat eivät ole liikkeellä, pahojen haltijat vain liikkuvat, ja ne ovat niitä manolaisia eli männingäisiä, jotka elävät kirkkomaalla "kuolleitten luijen joukosa". Sanotaan niitä myös kirkonväeksi, joutavaksi väeksi, joutaviksi ja tyhjiksi, ja ne ovat semmoisia pikkuisia eläviä. Niitä on kaikenlaisia: päättömiä, käsipuolia, jalkapuolia, töppösiä, rukkipäitä ja jos jotakin. Ne pitävät pikkuista puhetta keskenänsä ja sihisevät ja niiden läsnäolon voi haistaakin. Niitä eivät tavallisesti muut näe kuin erityiset "näkijät" ja vaivanalaiset ihmiset. Kirkossa ne jouluyönä 12 aikana "ilmineeraa" ja pääsiäisaamuna ne voivat myös kirkossa pelehtiä. Öisin ne ovat aina 12 aikaan liikkeellä, mutta jos ne muuhun aikaan liikkuvat, niin joku heti kuolee, manolaiset ovat näet lähteneet sitä noutamaan. Rauhassa pitää antaa kirkonväen olla. Hautausmaan ja kirkon ohi kulettaessa on tervehdittävä: "Hyvää iltaa Herran temppelille! Rauha eläville, lepo kuollehille!" Mutta jos ei niille anna rauhaa, voi saada ne jälkeensä. Niinpä oli muuan renki, kun oli riihelle menossa, lyönyt hautausmaan aitaan ja sanonut: "nouskaa, homenoukat, riihelle!" Ja "homenoukat" olivat nousseetkin, tulleet riiheen ja liikkuneet, jotta sihinä vain oli käynyt, ja yhdeksi pehkuksi olivat riihen panneet. Kun renki oli heitä kiroillut, olivat sanoneet: "mitäs herätit, kun et osaa laittaa pois?" Voivat ne joskus ilman syyttäkkin lähteä seuraamaan, ketä kulloinkin. Pitää silloin teräaseella tehdä risti jälkeensä, niin heittävät, taikka sanoa: "tphyi, eikö sull' oo rauhaa? Palaa pois! Mitä sinä mua seuraat?" Jos taas tahtoo kirkonväen "nostaa" jotakuta vaivaamaan, pitää kaivaa kirkkomaasta luita ja sanoa: "seuratkaa näitä, eläjät". Mihin sitten ne luut vie, sinne "eläjät" perässä menevät ja alkavat "möykätä". Paljon on vielä kertomuksia tämmöisistä kirkonväen möykkäämään nostamisista.
Haltijoita oli kaikkialla, maassa, metsässä, vedessä oli väkensä ja haltijansa, huoneilla ja puillakin ja kaikilla hoitajansa. Uuteen paikkaan muutettaessa asumaan, uhrattiin maanhaltijalle joku neula tai muuta ja sanottiin: "Terve maa, terve manto, terve maanhaltija, terve minä!" Maanhaltijan lähettämiä tauteja lienevät olleet "maahiset".