Sitten kannettiin kuollut riiheen, tavalliseen vainajain säilytyshuoneeseen. Laattiaan, sille kohdalle, jossa kuollut oli ollut laudalla tai arkussa, lyötiin rautanaula, jotta ei kalma tarttuisi eikä napsetta syntyisi. Kuolinvuode kalmavaatteineen kannettiin ulos pellolle, samoin pesuvedet ja kaikki. Siellä koko vuode olkineen, vieläpä sänkykin, jos se oli huono, poltettiin tuhaksi. [Eräässä talossa oli kuolleenoljet kuopattu tunkioon. Siitä talon lehmät tulivat hulluiksi.] Seuraaraavana päivänä käytiin katsomassa, "jos mitä jäläkiä näkkyy tuhasa". Jos oli iso jälki, semmoinen "lopsaus", ennusti se aikuisen kuolemaa, jos pieni, niin lapsen. Sitten tuhkaa teräaseella "risteiltiin" ja hajotettiin se tuuleen. Vielä pesijä pesi ja puhdisti tuvan, kulki savuava katajanhako kädessä ympäri pirttiä ja sanoi: "vie muasas, mitä on!"
Jos kuollut vietiin laudalla riiheen, niin se sitten kun arkku valmistui käytiin arkkuun laskemassa. Riiheen mentäessä sanottiin: "päivää, Jaako — Jaako jos oli —, me tullaan nyt panemaan viimeiseen vuoteeseen. Älä tykkää pahaa!"
Kalman tarttumista pelättiin kovin. Kuolleeseen ei uskallettu juuri koskeakaan. Eikä ruumiinpesijä saanut sattua oven vetimeen eikä mihinkään semmoiseen, josta sitten voisi muihin tarttua. Pesuastiat ja muut tarpeet tuotiin hänelle valmiiksi. Ja ruokaa pesupäivänä annettiin hänelle niin määrältä, jotta ei siitä juuri jäämään ollut. Sillä hänen jättämäänsä leipääkään eivät muut syöneet, eikä sitä uskallettu antaa eläimillekään. "Kalama tarttuu", pelättiin. Pesijäkään ei saanut kuolleeseen koskea, ennenkuin kuolinkellojen ääni kuului.
Soittajat ja haudankaivajat, neljä lähisukulaismiestä, lähtivät heti toimeensa. Heille varattiin viinaa mukaan, jotta saivat ottaa ryypyt, "siunata hauvansijan", ennenkuin alottivat. Sitten taas kun pohjaan oli päästy, juotiin "pohojaviinat". — Pesijälle myös annettiin ryyppy, ennenkuin hän toimeensa ryhtyi.
Kuttujat kulkivat viikolla, tavallisesti perjantaina, kun hautaus tapahtui sunnuntaina, jotta oli yksi "rikkomaton" päivä hautauspäivän edellä. Kutsujia oli tavallisesti kaksi, toinen kulki toisessa, toinen toisessa päässä "kylää" [Luotolainen tarkoittaa "kylällä" useasti koko pitäjäänsä. Esim.: Sakspäkki oli monta vuotta täsä kyläsä pappina.] kutsumassa saattamaan "eesmennyttä vainajaa lepokammioonsa".
Sunnuntaiaamuna 7-8 aikana saapuivat peijaisvieraat, ja kahvia heille tarjottiin. Ruumisarkku nostettiin riihestä ajoneuvoihin ja vedettiin pihamaalle porrasten eteen, kansi avattiin ja pantiin arkun viereen vasemmalle sivulle. Tuolit, jotka olivat olleet arkun alla riihessä, viskattiin ulos kumoon ja sanottiin: "menkää kaikki, mitä täällä on henkiä ja eläjiä, ruumiin jäläkeen!" Jos tuolit olivat huonoja, jätettiin ne sinne ajelehtimaan "täks maailmaks", eivät edes kelvanneet karjakotaan muurin alle. Parempia jos olivat, ne kovasti piti pestä ja puhdistaa. Riihen uuniin pistettiin katajia, laskettiin savua sisään ja kehoitettiin henkiä ja eläjiä lähtemään vainajan mukaan. Manaaminen ja savustaminen oli pesijän tehtävä. Ruumiinlauta vietiin aitan alle varvaspuiden päälle. Siihenkään eivät uskaltaneet muut kuin pesijä koskea.
Ennenkuin lähdettiin kirkkoa kohden, annettiin saattojoukolle viinaryypyt ja ruumiin hankitsija sitoi kateliinasta leikkaamansa kaistaleen, luokkaliinan, hevosen luokkaan, oikealle sivulle, jos vainaja oli miehenpuolinen, ja vasemmalle, jos se oli vaimonpuoli. Sitten kun oli ajettu pois pihamaalta, päästy ulos portistakin, otti hankitsija astiaan tulista tuhkaa ja hiiliä, viskeli niitä rautalapiolla pihatielle aina portille asti ja vähän siitä uloskin ja sanoi: "menkää ruumiin ja luokkaliinan mukana kaikki henget hautaan asti!" Rautalapiolla teki vielä ristejä portille ja tielle. Toiset hankitsijat tapasivat viskoa kylmää vettä puhtaalla vihdalla ristiin eteensä, kun portille kävivät, ja vielä portista tielle roiskivat, jotta "vie kaikki muasas!" Näin meneteltiin, jotta ei kuolleella "olisi ollut enempi varaa tulla takaisin". Tätä kyllä sitten joskus vainajat kävivät valittamassa, jotta "ei saa enää käyväkkää kotona, vaikka täällä on vaikea olla lentohenkenä, jota pahat henget ajelee takaa". Toiset taas, kun ei oikein osattu saattaa pois hautaan, tulivat kotiin "möykkäämään", jotta tietäjän voimalla piti ajaa pois.
Kuolleen jälkeen, kun sitä hautaan lähdettiin viemään, ei saanut ikkunasta katsoa. Silmät siitä olisivat kipeytyneet.
Vainajaa vetävä hevonen kulki edellimäisenä, ja ajettiin vain "friskiä käyntiä", ei juoksua, jotta jalkasin käyvät saattajatkin pysyisivät mukana. Joskus sattui, että kuollut, joka oli ollut "enämpi pahain henkein vallan alaisena", oli niin raskas, ettei hevonen jaksanut vetää. Pahat henget ja ruumiinväki tekivät raskaaksi ja estivät kulun. Silloin piti pyyhkiä hevoselta "silimät pois", kädellään pyyhkiä, siunata ja sanoa: "pois liiat henget kristityn tieltä! Tie auki taivasta myöten!"
Ruumis kannettiin haudalle paareilla. Arkun alla oli musta valkearistinen paarivaate ja päällä puolipyöreä häkki paarivaatteella peitetty sekin. Kantajia oli 12, läheisiä sukulaisia — ei omaisia — ja naapureita. Kantoivat he paareja olkapäillään ja olivat "liha lihasa kiinni". Luokkaliina oli irrotettava luokasta ja vietävä arkun mukana hautaan.