Maakivistä oli ollut uunipirtin kiuvas, kaksinkertaiselle hirsisalvokselle, uuninjalalle, muurattu. Omalla saarella kun ei ollut oikein tulenkestävää kiveä saatavana, tuotiin Haukiputaalta, Putaanjoen suulta, leveitä "lanttikiviä", Puttaan kivejä, ja niistä uuninlakia sekä arinoita rakenneltiin. Ne kestivät miespolvia, vaikka olivatkin pehmeää, löyhää kiveä. Toisinaan käytettiin myös Piehingin kivejä, joita kuletettiin Raahen eteläpuolelta asti. Sekin oli kestävää. Kun savukiukaiden aika oli ohi, kelpasivat monet kiukaankivet vielä saunan- ja riihen-uuneihin lakikiviksi.
Ovinurkassa oli uuni, suu tavallisesti perälle päin. Mitään nurkkapatsasta ei muisteta olleen, eikä myöskään ollut kiukaassa savutorvia käytetty. Leveä, otsasta ulos pistäyvä lieskakivi oli vain liekkien liikaa loimua laimentanut. Uuninsuun edessä oli liesi pankkoineen.
Välikatto oli savupirteissä taitteinen, keskiosa sivupuolia korkeammalla. Kaksi mahtavaa pyöreää hirttä, lämpymät vuolet, kannatti pyöreitä tai puolipyöreitä laupuuksia, ja vuolien alla poikittain oli vahva piitta tukemassa vuolia joko pikku patsasten avulla taikka suorastaan ilman patsaita. Seinäin vierissä ei ollut vuolia, vaan laupuuksien päät lepäsivät seinähirsien varaukseen hakatussa kolossa. Tämmöinen välikatto nähdään Sipilän vanhassa pirtissä. Vuolien paksut päät vain pistäyvät ulos päädystä, ja keskellä lakea on vielä entisen savutorven aukko, räppänä. Mutta useissa muissakin vanhoissa pirteissä näemme vielä samanlaisen välikaton. Semmoinen juhlallisen komea kaartokatto on esim. Kniivilän isossa, 90 vuotta vanhassa pirtissä, semmoinen samanikäisessä Töyrän pirtissä, samanlainen vielä Yrjänän 60-vuotiaissa vanhoissa pirteissä sekä Kittilässä, Kuustolla, Mattilassa, Prokkolassa.
Orsia oli savupirtissä ainakin ovipuolessa pari yli tuvan ulottuvaa vahvaa rinnakkaisortta, joita sanottiin rekiorsiksi. Peräpuolessa taas oli leipätangot.
Valoaukkoina oli alkuaan lykkyylaudalla sulettavat luukuakkunat. Semmoiset akkunat on ollut ennenmainitussa Sipilän pirtissä. Siinä perä- ja uuni-akkunan pielessä vielä näkyy lykkyylaudan sija, kooltaan 0,39 x 1,30 m, joten itse akkuna on ollut n. 30 cm korkea ja 50-55 cm leveä. Vielä, oli savupirtin oviseinässä ylhäällä päädyssä pieni, pari kolme desimetrinen hikoreikä. — Myöhemmin, ennenkuin varsinaiset lasiakkunat tulivat tavallisiksi, käytettiin lauta-akkunoissa puitteisiin sovitettua varakruutua, joka voitiin pistää aukkoon, kun akkunalauta vetäistiin auki. Tämmöinen oli vielä nykyisten vanhojen tietämän mukaan ollut joskus käytännössä. Siitä akkunat sitten vähitellen laajenivat 4-ruutuisiksi, 12- ja 6-ruutuisiksi tavallisiksi talon akkunoiksi.
Laattia oli vanhan ajan pirteissä leveistä puolikkaista, jotka joskus olivat asetetut kahdatyvin, toisen tyvi perään, toisen oveen käsin. Multapenkit seinäin vieressä estivät kylmää laattian kautta sisään tulemasta.
Vesikatot olivat tuohi-malkakattoja, joita vieläkin paljon näkee. Kattovuolille oli ladottu "männynnäreitä" ruoteiksi, niiden varaan tuohia, sitten päälle painoksi malkoja vieri viereen vuoroin toiselle ja toiselle puolelle kattoharjaa. Harjalla ulottuivat malat ristiin ja kiinnitettiin toisiinsa malkurin reikiin sovitetuilla katajapitusilla.
Entisajan asuinrakennukseen kuului tavallisesti kolme suojaa: asuinpirtti, porstua ja kylmä tupa. Porstua oli useasti läpi kuljettava, takaoven kautta pääsi kartanon puolelle. Sittemmin saatiin porstuan perään kamari, isompaan porstuaan kaksikin kamaria, joista toista käytettiin köökinä. Kylmä tupa oli useasti romuhuoneena ja kala-aittana. Sitten myöhemmin käytiin kylmän tuvan puolelle kamareita ja vierashuoneita laatimaan.
Savukiukaan sijaan laitettiin savunsa suoraan ulos suitsuttava uuni. Se muistuttaa puujalustaista maakiviuunia, julman suurta kuutiomaista kivilatomusta [uunin ulkopuoliset mitat: korkeus 1,9, pituus 2,4, levyys 2,1 m], jossa itse tulipesäkin on kuin vuorenonkalo, lähes paria metriä pitkä, puoltatoista leveä ja melkein metriä korkea. Sitten ruvettiin muuraamaan uuneja, joiden ulkonurkassa oli eteläpohjalaisen takkauunin takkaa vastaava holvaus. Siinä talvi-iltasin pystyvalkeaa, praasua, poltettiin ja siitä koko holvauskin sai "praasun" nimen. Viimeinen muodostus on hällä-uuni, missä uunin edusliesi sekä praasukolo ovat yhdistyneet samaksi holvaukseksi, jonka pohjaan on sitten hällä sovitettu.
Puhuessamme muista rakennuksista on mainittava ainakin sauna, joka on luotolaiselle yhtä tärkeä huone kuin muullekin suomalaiselle. Kerran ja kahdesti viikossa pitää siellä löyly saada, jopa heinänteon aikana joka päivä. Siellä myös kupparit ja hierojat parantavat toimensa tekevät, ja entiseen aikaan siellä tietäjät kylvetyksensä, loitsimisensa toimittivat. Ja saunan lämpöisissä vielä vanhat luotolaiset ovat näille ilmoille saapuneet.