sekä:
"Ipperi, pipperi, piiraa, päärää, puppis."
Sananparsia laskee luotolainen niinkuin muukin suomalainen aina tilaisuuden sattuessa. Niitä voisi vielä kertyä satoja, jos kävisi kirjalle panemaan. Niitäkin muuan näytteeksi:
"Työ on survanto, työ on jauhanto,
työ seklanto, työ kaikkiappäin. —
Parempi papin vihoisa, kuin sepän vihoisa. —
Suo Jumala vihattavaksi, älä voivoteltavaksi:
kyllä vihattava aina pärjää,
vaan voivoteltava se on surukia. —
Kaipotellen kalansaanti, levitellen lehemänanti. —
Keppi on kolomeen asiaan tarpeen:
herrain komeutta, vanhan ihimisen turva,
pahan ihimisen kuri. —
Ei aseppuuta kokematta oteta. —
Ei tamma niin paljon varsoja tee,
jotta itteltä länget putuaa. —
Akka hakkaa, puolen taittaa.
Kamalapa on kirnua nuolla:
ei ylety kieli, eikä mahu pää. —
Siinä tyhymä toimensa näyttää,
josa ei viisas osaa aatellakkaa. —
Itte kiitän ittiäni,
itte mä tapani tunnen. —
Tulee vanhuus,
niin ei jää kun rusto jälelle."
Luonnonilmiöistä ja ilman ennustamisesta.
Alituisena "meren hengessä" eläjänä, ahkerana merellä liikkujana on luotolainen tottunut katselemaan merta ja muutakin luontoa avoimin silmin, ottamaan selkoa luonnonilmiöistä ja niistä vastaisia ilmoja ennustamaan.
On huomattu, jotta merivesi ei ole kauvan "kohallaan", se nousee tai laskee. Kesäsydämenä se useasti on enemmän aikaa alallaan, mutta jos on sade uhkaamassa, niin se laskee, ja sitten taas heti nousee, "käy vettä noutamasa". Kovasti se nousee "tormien" ja pitkällisten sateitten edellä. Keväällä jäiden lähdön aikana on merivesi aina hyvin alhaalla, mutta sitten "kesän päällen" se kevätkesällä nousee. Syksyllä se on korkealla, mutta taas talven tullen se käypi "verraten hyvin alhaalle". — Juhannuksen ja Jaakon välillä meri "kukkii". Se nostaa silloin kaikenlaista roskaa pinnalle: liivaa, papua, ahvenruohoa ja kaikenlaista merenryömää, jotta aivan on "krööninä" meri, kun on tyven. Pois se oksentaa kaikki, edellisenä syksynä hukkuneet ihmisruumiitkin nousevat ylös. Kun tulee vireä tuuli, niin se ajaa kaikki rantaan. Jos ei meri niin puhdistaisi itseään, niin ei siihen lopulta mahtuisi mitään. — Myrskyjen aikana talvella nousee jäälle rantapuoliin "luojevettä", jää sitä niinkun "pukkaa" maalle.
Taivaalla on paljon huomioon otettavaa. Talvi-iltoina leimuavat pohjoistaivaaila komeat revontulet, joita luotolainen myös sanoo "taivaan valakioiksi". Ne syntyvät, kun Ruijan merellä on kova ilma ja aallot lyövät kallioihin, jotta "suolanen vesi ottaa tommeen yön pimeyvesä" ja heittää välkkeen pilviin. Kun seisahtuu ja katselee niitä, niin siitä ne yltyvät ja oikein remahtelevat ja säileet lyövät taivaan laeile asti. Pakkasiksi ne palaa, mutta kun ne hulmahtelevat yli taivaan, tulee merituulet.
Ruskaa kun on iltapäivällä, niin se on merituuleksi ja tulee lauhat ilmat, kun sitä on aamulla, tahtoo tulla sade.
Vesikaari muistuttaa sitä Noan aikuista vesitulvaa. Se ottaa vettä jostakin, taivaalle imee, ja se tietää sadetta.