Piiskausvitsat olivat 5-6 korttelisia mustakuorisia koivunvesoja. Piiskarin ne piti paikalle valmiiksi laittaa, nimismies sitten "räknäsi" ne ja mittasi ja leikkautti liiat pois. Kovin rangaistus oli 40 paria, kun annettiin "täyven hengen eestä". Kolme vitsaa oli kerralla kourassa ja kahdesti aina kourallisella lyötiin. Selän takana piiskattavan kohdalla seisoi piiskari ja hutki pitkin selkään. Olan kohdalta löi, olan taakse ei saanut vitsoja viedä. Nimismies seisoi vieressä kello kädessä, oli määrä, jotta kellon mukaan lyödä. Mutta eihän ne "iljenneet", koettivat kiiruimman kautta, jotta pian saataisiin loppuun ja hoputtivat: "lyö pois, lyö pois!" Toimitusta katsomassa oli aina "hirviän kovasti" ihmisiä.
Mutta piiskattavat ne olivat toisinaan niin äkäisiä, etteivät ääntä päästäneet. "Ne piti sen komeuven ittelleen, jott'ei lukkaria heistä tuu, jotta saivat kerskua: eipä saatu lukkaria!" Vaan kuului olleen ainakin muutamilla heistä keinonsa. Olivat illalla, kun seuraavana päivänä vietiin roiskittavaksi, saunassa voidelleet selkänsä "traakin verellä" ja maistaneetkin sitä vähän, jotta tulisivat sen äkäisemmiksi. Apteekistako, vai mistä lienevät sitä saaneet. "Sanovat, jotta traakin veri on kuolleitten veren kautta keitetty apoteekkarein tavan jälkeen, ja se oli ennen vanhaan ryssän sotaväelle ehtoollisantona, jotta miehet tulisi pelekäämättömälle luonnolle ja äkäisiksi."
Vielä elää Hailuodossa pari kolme ukkoa, joita on nuoruuden päivinä piiskattu. Noin 10-15 vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi on "roiskittu".
Roiskimisen jälkeen täytyi rangaistavan istua mustalla toolilla kirkossa jumalanpalveluksen aikana. Aittarin edessä kirkon perällä kaikkein nähden piti istua, päin seurakuntaan keskellä kirkko käytävää. Mustatuoli oli "kuin soututooli", korkeampi vain, jotta istuja oli seurakuntaa ylempänä. Siinä oli kolme istuinta, toinen toistaan korkeammalla. Alimmalla istutettiin ensimäisestä pahanteosta, "kunniastaan pois istutettiin", toisella kerralla nostettiin toiselle ja kolmannella kerralla täytyi kohota korkeimmalle sijalle. [Muuan ensi kertaa istutettava oli heti omin ehtoinsa kiipaissut ylimmälle sijalle.] Siitä heti seurakuntakin näki, kuinka suuri pahantekijä siinä istui. Kun "kirkonajan" oli siinä ollut katseltavana, tuli pappi saarnan jälkeen, piti hänelle nuhdesaarnan ja ripitti "kuin pienen lapsen", ja sanoi: "mene vappauteen! Herra olkoon sinun kansasi" Niin oli hän synneistään päästetty. "Viljapultit jaloisa kun siinä istui, ja sitten hypätä rommautti alas niin, jotta min' oikeen säikähin, kun olin isän kansa kirkosa", kertoi tapauksesta muuan ukko.
Jalkapuuta säilytettiin kellotapulin alakerrassa. Siinä oli kaksi paksua tukkia päällekkäin ja niiden välissä viisi pyöreää reikää, toiset isompia, toiset pienempiä. Siinä istutettiin juopottelemisesta sekä häiriön tuottamisesta kirkossa jumalanpalveluksen aikana. Kirkon edessä piti istua, jotta kirkossa kävijät mennen tullen saivat nähdä. Hyvin vanhaan aikaan oli Kantolan Jaakoa istutettu ihmisten kummana kolme kertaa jalkapuussa. Oli Jaako-rukka kerta toisensa perään erehtynyt ja langennut juoppouden paheeseen.
Kirkon portailla, kirkon ovipielessä oli ennen seisotettu muuatta akkaa — "isän vanha äiti tapasi kertoa" — lypsinkiulu käteen sidottuna ja "lehemän panta" kaulassa. Akka oli varkain kulkenut lypsämässä muiden lehmiä.
Puumerkit.
Edellä olemme usean luvun alku- ja loppukuvina nähneet kummia koukerolta: luotolaisia puumerkkejä. Hyvin monessa luotolaistalossa onkin vielä käytännössä nuo ikivanhat, kautta aikojen polvesta polveen säilyneet talon merkit. Niitä näkee leikattuina astioiden pohjiin, haraviin, viikatteiden varsiin, sirppien päihin, verkkopuikkareihin, auskareihin ja moniin muihin talon puutavaroihin. Ja kirjotusta taitamattomat isännät piirtävät sen asiakirjoihin nimensä alle. Niistä tuntee talo tavaransa, jos sattuu sen tarvitsevalle naapurille kinaamaan, taikka se muuten joutuu ajelulle. Ne ovat kuin talon vaakunoita, joita ei saa käydä väärentämään, "taikka kunnia pois".
Onkin siinä kymmenisessä parvessa, jopa lähes sataisessa ryhmässä koukeroa kaikenlaista, ja paljon siinä on pitänytkin koukerota keksiä, kun joka talolla on ollut erilaiset merkkinsä. Muutamat ovat tyytyneet vain yksinkertaiseen ristiin tai haarukkaan, nelosen ja seitikon malliin, hyvin useat ovat käyneet vinoristiä kehittämään yksi yhteen, toinen toiseen suuntaan. Joku on ottanut malliksi "variksen varpaan", joku "käsi pystysä seisovan miehen", muuan taas "tuulimyllyn", ja eräs näreen. Jopa on joku keksinyt vanhan hakaristimallin ja toinen taas on leikannut hauskan viisneliöisen. Omituisia ovat Iljanan, Järvelän, Juntin ja Nissilän puumerkit. Monet merkeistä muistuttavat vanhoja riimukirjaimia.
Hyvin harvoissa merkeissä on käytetty käyrää viivaa, huomaamme, että ne melkein kaikki ovat suoraviivaisia, pysty-, vino- ja vaaka-viivoja, enimmin ehkä vinoviivoja. Tämä onkin hyvin luonnollista, sillä käyrää viivaa on koko vaikea leikata puuhun, helpoin on leikata puuta viisto- ja poikkisyyhyn.