Raahessa olivat englantilaiset aikoneet polttaa kruununmakasiinin, mutta kun sanottiin: "olla niin hyvä, ei saa koskia, tämä on köyhäin hyväksi", niin olivat "niin armeliaita", etteivät polttaneet, vaan "antoivat anteeksi".
Kolttosistaan sitten jälkeen päin "enkeska-valtio" suoritti korvauksen.
Jahti-Sipokin sai sata markkaa.
Sitten seuraavana kesänä tulivat englantilaiset taas Pohjanperän vesille, mutta eivät tulleet maihin, ulompana pysyttelivät. Kävivät aina Haaparannan "retillä" asti, josta hailuotolaiset suolajähdit kiireen vilkkaa pujahtivat toisen reijän kautta omille vesilleen.
Luodon Marjaniemessä käydessään olivat "enkesmannit" ottaneet kiinni pari luotolaista, Hentun talon rengin "Talakvistin Aatin", joka juovuksissa ollen meni heille viinaa tarjoomaan, sekä saman talon 12-vuotiaan poikasen, vielä elävän Jussi-vaarin, ja vieneet heidät veneeseensä, jopa aina sotalaivalle asti. Laivalla käynnistään osaa vanha Jussi jutella aika eloisan, vilkkaan mielikuvituksen vahvasti värittämän kertomuksen. Siellä oli kultakaluunaherroja, kuparilakkimiehiä, kyömynokka "naprieli-amiraali", jolla oli 2 leveää etuhammasta, siellä messinkikanuunoita ja malmitykkejä, teetä, läskiä, kahvia ja "Sant-Fransiskon piskettejä", siellä "vankeja" syötettiin, siellä juotettiin ja varsinkin juopuneen Aatin kera ilvehdittiin. Lopuksi miehet evästettyinä saatettiin taas kotirannalle.
"Sen olis pitänyt mennä sen laivan Turkkiin, kun oli sota siellä, sovan eteen, kun se oli amiraalilaiva ja siinä oli kuninkaanpoikakin eli mikähän oli everstinpoika. Mutta se kääntyikin ja tuli tänne omin päinsä ja oli täällä kaaparilaivana. Jotta olihan pois kotoa."
Entisistä rangaistustavoista.
Entisajan julmista rangaistustavoista muistavat Luodon vanhat ihmiset vielä kertoella yhtä ja toista.
Kirkon luona oli ennen toimitettu mestaus noin satakunta vuotta takaperin. Silloin oli päiviltä otettu Huhta-Antti, "Paskolliseksi" sanottu. Vanhat ihmiset ovat tapauksesta kuulleet "vanhalta äitiltään" tai "vanhalta isältään", jotka itse olivat olleet näkemässä. Mestattava oli murhannut miehen, Vanhala-nimisen. Olivat olleet Heikkisen talossa kortilla "juuston päältä", jotta kumpi sen joutuu maksamaan. Siinä tullut riita, ja Antti hotaissut toveriaan talon porstuassa kuokalla päähän niin, jotta oli siihen kuollut. Tapausta oli ennustanut jo se, että talon lapset — kertoja-mummon isänäiti oli ollut yksi lapsista — olivat päivällä nähneet, kun pitkä nainen, jolla oli toinen jalka kuin hevosella, tullut pihalle ja "kuin maitokänsällä" pyyhkiellyt ja nuolassutkin nurkalla kuivamassa olevaa juustoa [ennen tavattiin juustoja nurkalla päiväpaisteessa kuivata], samaa, josta sitten tuli tora. Outo olento oli sanonut lapsille, jotka olivat kysyneet, kuka hän on: "minä olen neittyt Maaria". Mutta se oli vihollinen, joka näytti, jotta sen kautta tulee syntiä.
Kirkkomaalla oli mestaus toimitettu. Pohjoispuolelle lähelle kirkkoa oli laitettu mestauspölkky, ja sen luo kaivettu hauta. Suuri joukko uteliaita ihmisiä oli ollut katsomassa, kun Antti-rukkaa oli tuotu pappilasta Juolan kujaa myöten. Kahden papin välissä oli hän kulkenut, ja ympärillä kävi vartiasto kantaen korentoja käsissään siten, että niistä muodostui "rengas", jonka sisässä Antti ja papit astuivat. Ja Antti oli itse "pannut" virren, jota oli hänelle veisattu. [Erään kertojan mukaan vanhan virsikirjan 22:s virsi: "Sull', Jesus, mielest' nöyrästä, mä kiitoksen nyt kannan".] Näin oli käyty mestauspölkylle, jonka luona pyöveli oli jo odottamassa punaisine kaapuineen, leveäteräisine kirveineen. [Sama pyövelin kaapu ja kirves lienee ollut aina viime aikoihin asti tallella kirkon lakassa.] Siinä oli Antti vielä, kun mustaa silkkihuivia alettiin sitoa silmille, pyytänyt armonaikaa, mutta pappi oli sanonut: "ei tarvita, kyllä sinä jo oot hyvä", ja työntänyt häntä pölkkyä kohden. Miesparka oli ollut niin kauhuissaan, että oli ollut "enempi kuollut kuin elävä", kun oli lysähtänyt polvilleen. Pyöveli, vanha hailuotolainen ukko, oli myös ollut kovin peloissaan. Puolen päivää oli jo kirvestään "hivonut" ja sitten, kun piti sillä lyödä, oli kaksi kertaa iskenyt eikä sittenkään saanut kaulaa poikki. Kolmatta kertaa ei enää annettu lyödä, vain kirveen terällä sahaten sai lopun leikata. "Lain mukaan" olisi kyllä, kun ei kahdella kerrallakaan saanut kaulaa poikki, ollut häneltä itseltä "pää poikki pantava", mutta kun oli vanha mies, niin annettiin armo. [Miehet ne vain ennen mestaamalla päiviltä otettiin, tiesi muuan luotolainen, mutta naiset surmattiin polttoroviolla. Sentähden vielä: "miesten tukka tuuleen, vaimon tukka valakiaan".] — Tämän tapauksen jälkeen ei Hailuodossa ole miestappoa tapahtunut.
Raipparangaistusta, piiskaamista eli roiskimista, on toimitettu vielä nykyistenkin vanhojen muiston aikana. Varkaudesta tavallisesti "roiskimalla" rangaistiin ja väärän rahan teosta. Piiskauspuuna, kaakina, oli viimeksi ollut nimismiehen talon luona seisova mänty, johon oli lyöty "aspi", mihin rangaistavan käsiin kiinnitetyn "hanskluvan kettinki" sidottiin. Sen jälkeen, kun vitsomisrangaistus lopetettiin, hakkautti nimismies männyn maahan, ei halunnut sitä katsella. Ennen mäntyä oli kaakina ollut "fankfyöräri" Yrjänän liiterin pyöreä paksu nurkkapatsas. Piiskurina oli viimeksi ollut Kestin Jaako, jonka ei kyllä ollut tarvinnut ketään roiskia, eikä ollut juuri kantanut palkkaansakkaan, jona oli ollut leipä talosta. Häntä ennen oli ollut "viran toimituksessa" Ilves-Heikki, joka oli lyönyt niin, että "vittan lalavat soi ja liha säpäleiksi meni ja kuolleelle verelle paikat". Häntä ennen taas oli roiskinut Rantasuon Jussi, kova piiskaaja sekin ja uskollinen palkkansa kantaja.