Ruotsin sotajoukkokin oli Hailuodossa käynyt, Väntelän talossa olleet yötä, "Linsporan" joukko. Oli ollut pirtti täynnä miehiä, kun palvelustyttö, "isäni äiti", tuli toiselta puolelta pihaa nukkumasta. Jokaisen isomman talon oven päälle oli se Ruotsin sotapäällikkö kirjoittanut, jotta "Linspora mars! Linspora mars!" Kahteen kertaan oli kirjoittanut. Venäläiset kun olivat sitten nähneet sen kirjoituksen, olivat jättäneet sen talon ja muut kanssa. Ne olivat ajaneet takaa sitä "Linsporaa".

Askerin talon lähellä "Sotamännyn" luona oli sitten ollut yhteenotto, "soittu, jott' oli niitä pääherrojakin muutama ammuttu". Ruotsalaisten päällikkö oli sanonut ennen tappelua väelleen, jotta "tänäpäivänä taitaa koira meitä pureskella". Tappelun aikana oli hän noussut veräjälle katsomaan taistelun menoa, ja siihen oli hän ammuttu. Häneen kyllä ei ollut tavallinen lyijykuula pystynytkään. Oli viimein keksinyt joku hopeanapin ja ampunut ja satuttanut. Se lienee jäänyt sitten siihen se koko "vastaan otto Ruottin puolesta". Mainittu "Sotamänty" on vielä pystyssä Askerin talon luona. Se on vahva lakkapää petäjä, yksinäinen aidanvieren seisoja, rosokylkinen, paksukuorinen. Monet syvät rosot näyttävät syntyneen siten, että on yritetty kaivaa petäjään ammutuita kuulia. Muuten on petäjän annettu seisoa rauhassa, vanhana muistona.

Jotkut kertovat, että "Sotamännyn" luona olisi pikku vihan aikana ollut tappelu "ja venäläiset hävesivät kovasti siinä".

Tuoreimmat muistot ovat tietysti "enkesmannikesästä" eli englantilaisten käynnistä Pohjanlahden perillä Itämaisen sodan aikana. Monet Luodon nykyiset vanhat ovat silloin jo parasta nuoruuttaan eläneet. Kahtenakin kesänä liikkui "enkesmanni" näillä main, oli kaksi "enkesmannikesää". Ensi kesänä

"vuonna tuhat kaheksansattaa neljä kuuttakymmentä, kesäkuusa kuluneesa, ensipäivän iltpuolla, tuli tänne tuorustaina, ennen helluntain pyhiä",

kuten kertoo tapauksesta eräs luotolainen "runoilija". Jo edeltäkäsin kuultiin sen käyneen Raahessa, jotta tiedettiin Luotoonkin odottaa. Ja pelättiin sangen kovasti. [Kellotapulissa on erääseen pylvääseen leikattu: "1854 K:an esivallan käskystä vartioitiin täällä vihollisen nimittäin enkesmannin ja frankriikin laivaston maalle tuloa". Joku vartija kai aikansa kuluksi puukkoaan käytellyt.]

Monet peittivät tavaroitaan, siemenrukiitaan ja omakeittoviinojaan maahan taikka kätkivät metsiin, jotta "tänne se nyt ensin tulee, kun tämä on ihan jaloisa". Vahteja asetettiin kirkon kellotorniin, Hyypälle ja Marjaniemeen, "sitä kattottiin joka niemen nokasta". Vuorottain oltiin kellotapulissa vahdissa. Oli annettu tapulivahdille määrä, että soittaa kellolla heti, kun Marjaniemestä annetaan merkki "luusipallilla", jotta englantilaiset rupeavat nousemaan maihin. Oli sitten siellä tapulissa vahdissa Sipon kirkonmies. Sattuivat silloin Englannin laivat juuri tulemaan näkyviin, rantaa eivät vielä lähestyneetkään. Sipo kun näki, hätäytyi ja huusi: "nyt on enkesmanni mais!" ja rupesi lyömään kellonkieltä laitaan. Silloin alkoi ihmistä juosta tapuliin kovalla kiireellä. Mutta eihän se vielä ollutkaan maissa, neljä isoa laivaa kellui kaukana selällä. Kävi se "enkesmanni" kyllä sitten maissakin Marjamemessä, mutta ei mitään kovin erikoista tehnyt, joitakin veneitä poltti. Piilin Kustu-vainaalta poltti ison matkaveneen, jolla kulettiin Malurissa, niin poltti, jotta pohja vain jäi. "Niillä oli semmoset aineet, jotta ne vain suilla veti ympäri venettä, ja se sitä myöten siinä heti paloi." Muutamilta kalamiehiltä, jotka olivat menossa Ruotsin puolelle, ryöstettiin "seelit ja viinat".

Sitten höyrysivät laivat Oulua kohti. Marjaniemestä oli kaikki luotsit viety pois Oulun taakse Sanginjoelle, ettei niitä vain "enkesmanni" saisi avukseen. Mutta olivat englantilaiset onnistuneet kaappaamaan muutamasta iiläisestä Ruotsiin purjehtivasta jähistä — polttivat sen Luodon rannalle sekä erään toisenkin, Halosen Jussin jähin — erään Pohjanlahden väyliin perehtyneen miehen, Ananias Mikkelssonin, joka juopottelun takia ei ollut luotsiksi kelvannut. Ananias opasti sitten englantilaisia Pohjan vesillä, missä vain liikkuivat, ja niiden mukana hän meni, minnehän meni, ettei sen koommin ole nähty, ei kuultu.

Laivat kun tulla porhalsivat merelle, niin Oulun rannassa laivamiehet ja jähtien omistajat kiireesti kokoilivat tavaroitaan talteen ja jähtejään laskivat rantaan — kekseliäs Jähti-Sipo väänsi jähtinsä pohjaan reijän, jotta alus joutui vesilastiin ja laski sitten sen pohjan alta ankkuriin. Rantaan tuli tykkivene, ja 3-4 miestä sousi maalle ja polttelivat useita jähtejä, mutta vesilastissa kelluva Sipon jähti pääsi sillä, että vain mastot kaadettiin. Virpiniemen luona polttivat englantilaiset oululaisen kuunarin ja Varjakan lähellä ison 3-mastoisen frekattilaivan sekä toisen keskeneräisen aluksen telakkaan. Vielä polttivat Oulun tervahovin ja useita makasiinejä. Kävivät englantilaiset kaupunkiakin katselemassa, ja laivat asettuivat meren selälle poikkikatujen kohdalle, valmiina ampumaan. Sitten helluntaimaanantai-iltana lähtivät he matkaansa pohjoista kohden. Kuivajoen suussa olivat taas yrittäneet maalle, mutta siellä muuan isäntä hylkipyssyllä ampunut perämiehen veneestä, ja veneessä olijat häätyneet kääntymään takaisin. Kädet vain olivat vilkkuneet yli laidan, kun olivat makuultaan yrittäneet soutaa. Tekosestaan ampuja sitten sai "kunniametaalin rintaansa". Kemissä käynnistä kertoo luotolaisen runo:

"Kävi konnat Kemisäkin lankut lauvat polttamasa, tervan hinnan nostamasa."