Talven ajankin olivat vainolaiset Luodolla oleskelleet, milloin missäkin yltäisiänsä tehden. Juntin talossa olivat ottaneet emännän kiinni ja ripustaneet kodan kattoon ja poltelleet selkää, pakottaakseen häntä ilmaisemaan, mihin talon tavarat ja rahavarat oli kätketty. Mutta kun ei emäntä tiennyt sitä sanoa, olivat sentään viimein ottaneet kurjan alas. Arvaahan sen, millainen hän oli, kun nuotion päällä oli pidetty. Jonkun ryssän oli kuitenkin tullut emäntää sääli ja luvannut salaa toisilta, jotta "kunhan kuot mulle sukat, niin minä sun parannan". Emäntä luvannut ja ryssä nylkenyt koiransa ja pannut vastanyljetyn nahan emännän selkään palohaavoille. Pian oli selkä parantunut ja parantaja saanut luvatut sukat.
Haapalassa, joka oli komea talo Kirkkojärven takana, oli talon miesjoukko, 9 miestä, ollut syömässä, kun venäläinen tuli ja ympäröi talon. Yksi toisensa jälkeen oli miehet viety ulos ja tapettu. Sitten käyty etsimään talon rikkauksia, jotta "kyllä kai tällaisesa talosa pitäisi löytyä".
Perälässä kerrotaan venäläisten surmanneen 20 miestä, ja Kujalan pirtissä oli myös koko joukko tavattu tapettuna.
Talvella olivat venäläiset hiihdellen etsineet pakolaisia metsistä. Kerran hiihdeliyt Ruohokarin kurkulla koko joukko. Pari miestä ollut etempänä toisista etsikkomatkalla ja nähneet, kun Juntti hiihtää kahnutti Liisan, ämmänsä kanssa. Lähteneet niitä takaa ajamaan ryssät, ja toinen, parempi hiihtäjä, jo saavuttanutkin ja paljaalla miekalla tavoitellut. Silloin Juntti kääntynyt takaisin ja sommallaan survaissut ryssän suin päin lumihankeen.
Helposti ryssä keikahtanutkin, kun sukset olivat kannantakaisilla jalkoihin kiinnitetyt, miekkansakkin siinä hätäkässä pudottanut. Juntti, kun oli ryssää hangessa pitänyt, oli sanonut Liisalle: "Liisa, Liisa, pistä tuota s—naa silimään!" Ryssä hätäillyt: "älä silimään pistä, älä silimään pistä!" Mutta Liisa oli ryssän omalla miekalla pistänyt hänet kuoliaaksi. Samalla tavalla olivat toisenkin takaa-ajajan nutistaneet ja sitten kiireen kyytiä lähteneet hiihtämään.
Luodolla olivat venäläiset tappaneet ja syöneet kaikki lehmät, yhden toisensa jälkeen. Lopulta vain yksi ainoa lehmä enää ollut koko saarella, kaikkein nurkimmaisessa talossa, Äyrään takana Luukkaan Paavolla. Itse oli talonväki sen "kluvunnut" ja syönyt, ennenkuin venäläinen sitä ehti ryöstää.
Kirkonkellot kerrotaan upotetun Kirkkojärveen, ja siellä ne ovat vieläkin. Ei ole järvi antanut niitä ilmi, vaikka on etsitty.
Paljon oli Luodolla jäänyt tiloja autioiksi ison vihan aikana, kun eläjät olivat paenneet, mikä minnekkin, ja monet jääneet sille tielle, monet taas saaneet surmansa kotitanhuvilla. Nämä autiotilat olivat joutuneet kruununmaiksi ja niitä oli saanut sitten viljellä, kuka vain oli halunnut. Ja olivat niihin myöhemmin hankkineet ja saaneet perintökirjatkin.
Suomen sodan ajoilta on myös tarinoita. Siikajoen Pietolasta olivat venäläiset talvella tulleet "tikkatietä" Luotoon. Pappilaan olivat ensiksi menneet, nälkäisinä kuin sudet. Hentun Riitta Maija oli silloin ollut pappilassa piikana ja se oli kertonut, jotta yhtäkkiä tullut kartanolle Venäjän sota-armeija. Heti menneet navettaan, vaikka Maija sanonut; "ei sinne saa mennä!" Mutta ne työntäneet hänet syrjään ja menneet vain ja ottaneet navetasta lehmän ja "hajottaneet sen siihen paikkaan". Sotamiehet ottaneet suolet ja vetäneet niitä kouransa läpi, "noin vain", ja alkaneet paikalla syödä. Herrat olivat lihoja "puolustaneet" itselleen, vaikka "huonolle siivolle olivat lihatkin jääneet. Eihän sitä näläkäinen katto."
Muuta mainittavaa eivät olleet venäläiset silloin tehneet. Viinaa vain siellä täällä tahtoneet. Muutamaankin taloon olivat tulleet ja tahtoneet, jotta "viinuskii"! Mutta eukko oli lyönyt ronkkaansa, jotta "ei oo!" Ja sillä hyvällä ne menneet taas pois.