Kummun laidalla kyhjöttää Enontekiön vanha pappila, surullisen näköinen, ränsistynyt rakennus, josta jo koko länsipuoli on raastettu maahan. Vain yksi suoja, entinen papin virkakamari, on enää asuttavassa kunnossa. Siinä mustassa, matalassa, yksi-ikkunaisessa komerossa on toimelias "Herr'-Erkkikin" aikoinaan pitkiä yksinäisiä päiviään istuskellut ja pienestä ikkunastaan katsellut päivänmaita kohden.
Mutta kaukaiset Ruotsin-Lapin tunturit ovat häneltä sulkeneet eteläisen näköpiirin.
KOUTOKEINO
Tunturien tuolla puolen, jo Ruijanmereen kallistuvalla tunturien vietteellä, on Koutokeino, syvimmän sydän-Lapin vanha kirkonkylä ja muinainen markkinapaikka, Se on aito lappalainen erämaakylä syvässä Alattiojoen kurulaaksossa, satojen tunturien joka puolelta saartama pikku maailma, mikä vasta viimeisen paljakan laelta avautuu tunturien kiertäjän eteen: kymmenien pienien hökkelien rykelmä kuin vaaksiaisen pesä monilukuisine koperoineen.
Tuntureita kaikkialla. Jo heti Alattion rannat nousevat jyrkiksi hiekkatievoiksi ja marastoiksi, sitten etempänä kohoavat lukemattomiksi tuntureiksi ja paljakoiksi, joita suuret jängät ja vuomat tai jyrkät autsit erottavat toisistaan; tai on niiden välillä määrätön luku vesiä: suljettuja pikku saivoja sekä suuria kirkasvetisiä saivojärviä. Jäämeren mailta siintävät kehämäiset lumikattoiset Ruijantunturit ja päivän puolella kumottavat laakeaharjaiset vedenjakaja-selänteet, joiden pohjoisilta juurilta hersyvät vedet Alattio vie Ruijanmereen.
Metsätöntä lakeutta on koko Koutokeinon tunturimaailma. Petäjäkin on jäänyt jo maanselän tunturien päiväpuolelle ja kuusi sitäkin kauemmaksi. Vain koivu on uskaltanut asettua lappalaisen toveriksi, mutta matalana käyränä turrikkana kuin lapinäijä se kipuaa tunturinrinteitä, vain notkelmissa ja vesien varsilla suoristaen valkean vartensa ja nostaen vihannan latvansa korkeammalle.
Seitsemän-, kahdeksantoista penikulmaa on täältä Ruijanrannalle Possokoppaan, Alattioon, välillä vain Autsin nelitaloinen kylä sekä Maasin vanha kirkkopaikka ja kymmenkunta talopahaista. Suomen puolelle, Hettaan, on yli kymmenen penikulmaa kierrätellen muutamien lapintalojen kautta. Eikä ole minkäänlaisia kesäteitä, lappalaisten pahoja palkaita vain silloin tällöin, ja taas keinottomia jänkiä ja tuntureita. Mutta talvella vie vahva tikoitettu porotie Hetasta Koutokeinon kautta Alattioon, mikä on vanha lannan puolen kulkusuunta Ruijanmerelle.
Sillä jo muinaisina aikoina lapintunturien eteläpuolella asuvat kansat kulkivat näitä maita tuolle puolen tuntureita sekä Ruijanmeren rannoille. Näitä väyliä lienevät jo esihistoriallisina aikoina Pohjanlahden ja Tornionlaakson jatulintarhain rakennusmestarit matkanneet Ruijanrannoillekin latomaan merkillisiä kivikiekeröitään; näitä maita pirkkalaiset veronnylkijätkin samoilivat perimmäiseen Lappiin asti, ja näitä keinoja kulkivat entisaikoina pirkkalaisten jälkimiehet, Tornion kauppasaksat, joilla oli yksinoikeutettuna markkinakenttänään koko laaja Tornion-Lappi vanhasta Rounalasta ja Jukkasjärvestä Utsjokeen saakka. Näitä laajoja erämaita tunturien porolappalainen jo vanhoista ajoista asti oli tottunut jutamaan syksyin ja keväin edestakaisin eteläisten tunturien ja outaseutujen sekä Jäämeren rannan väliä, kunnes 1852 pantiin toimeen rajasulku, niin etteivät Norjan lappalaiset enää voineet jutaa Suomen puolelle eivätkä Suomen lappalaisetkaan Norjan rannoille. Ja näitä maita nousi sitten lantalaisasutus tunturijärville ja painui Jäämeren lappalaismaille.
Tunturien päivän puolen alkulahtöä onkin kaikki tunturientakainen kansa — päivän puolen mailla on lapinsukukin viettänyt lapsuutensa, vaikka se sitten melkein kokonaan onkin sortunut yöpuolen erämaihin.
Niin on Koutokeinonkin kansa, sekä lappi että lannansuku, järjestään Suomen puolen pahnaa, Hetasta, Kittilästä, Muoniosta, jopa aina Torniosta ja Kemistäkin saatua alkujuurta. Lapin tunturimaa on muokannut kaikki sekä lantalaiset että lappalaiset samankaltaisiksi erämaan eläjiksi, se on vatkannut yhteen sekä lapin että lannan pahnan, sekoittanut molemmat veret, niin etteipä saata äkikseltä sanoa, mikä on lappia mikä lannan juurta. Koko kylässä "ei ole kun kaksi lappalaista, jokk' on äkti lappalaisia". Lannanmiehen jälkeläisistä on tullut täysiä tunturienkiertäjiä, kotalappalaisia, ja lappalaisesta kietkamesta on kasvanut hirsimökkien asukkaita, sarvikarjan ja perunapellon hoitajia. Tunturien porokarja on pukenut kaikki samanlaisiin nahkoihin, ja vanha "saamekieli" on koko tunturimaan kielenä. Lappia on puku, lappia kieli, lappia kaikki elämäntavatkin, oli sitten alkulähtö mitä pahnaa tahansa.