Mutta tunturiväki tulvahti Koutokeinon kirkolle ja riensi siellä talosta toiseen kiroten ja pieksäen jumalatonta kansaa ja "kääntäen" sitä uskoonsa. Johtajat toimittivat käännytystyötä, ja joukko huusi ja ulvoi ympärillä. Kestikievarin isäntä, Hetan Juhan-Matiaskin, sai omassa pirtissään vanhan lapinämmän kanssa toimittaa "pyhäin yhteyteen" ottamisensa. Mutta kun ukko oli päässyt siitä vapaaksi, sylki ja kirosi hän koko pyhitystoimituksen ja lähti noituen noutamaan Autsista apuväkeä. Mutta villiintynyt joukko ryntäsi kauppias Ruthin taloon, hakkasi puukoillaan kauppiaan kuoliaaksi, ryösti tavarat ja pisti talon palamaan. Sitten syöksyi lauma nimismies Buchtin kimppuun ja surmasi hänetkin. Sen jälkeen rynnättiin pappilaan käännyttämään "helvetin apostolia" Hvoslevia, joka "oli musta kuin saatana". Uskonvimmassaan lapinakat ajoivat vitsomalla paholaisia pois pappilan naisväestä ja renkipojista, ja miehet rääkkäsivät pappia, ollen jo vähällä hänet tappaakin.
Mutta silloin tuli Autsista apua. Pyhitystään kiroileva kestikievari toi vimmastuneena sieltä joukon raavaita miehiä, jotka kanget ja soikarat sojossa syöksyivät villiläisten kimppuun. Samaan joukkoon yhtyivät kyläläisetkin sekä kylään kaupparetkellään pysähtyneet kolarilaiset, Filpan ja Pääkkölän isännät ja Matin Jussa. Ja silloin vasta alkoi "sota". Pappilan takana kentällä, kirkkotievan juurella, tuli ankara yhteenotto. Matin Jussa huiteli aisalla kahtapuolta, niin että akkain komsiot lentelivät, Pääkkö ja Filppa heittelivät peskiukkoja kuin kintaita, ja autsilainen Tuuri teki kanki kourassa luokoa. Lukkari Klemettikin joutui pyssyineen sotakentälle ja pamautteli tyhjiä ruutipanoksia. Pian oli tunturien risukimppuinen sotajoukko kolhittu kenttään, sidottu köysiin ja teljetty aittoihin, eikä ollut tullut hengensurmaa enempää kuin yhdestä lapinakasta, joka rytäkässä sotkeutui jalkoihin ja tallattiin kuoliaaksi. Mutta akan komsiolapsi pelastui ja tuli sitten aikuisena Lassin Pieran eukoksi.
Sitten lähdettiin sortunutta sotajoukkoa Lassin Niilan johdolla viemään pitkässä raidossa Possokoppaan. Neljänäkymmentä miestä istutettiin ahkioihin, ja ranteet puukapuloihin sidottuina saivat vapaan tunturin isot lapset, jotka tahtoivat koko maailman tehdä Jumalan kansaksi, vaeltaa Jäämeren rannan kolkkoon vankilaan. Mutta matkalla vielä muuan ponnistelihe irti ja rupesi toisiakin vapauttamaan. Ajomies ehti kuitenkin hätään, iski häneltä leukapielen poikki, ja mies kuoli sitten Alattion vankilassa.
Surullinen oli näiden uskontaistelijain kohtalo: monet joutuivat eliniäkseen vankeuteen, toisten päästessä vähemmällä. Mutta joukon johtajat, viisi miestä, tuomittiin kuolemaan. Kolme heistä sitten armahdettiin elinkautisiksi, mutta Aslak Hetta ja Maunus Sompio mestattiin Alattiossa lokakuussa 1854. He eivät ensinkään katuneet tekoansa, vaan uskoivat ja väittivät edelleenkin, että heitä oli itse Jumala johdattanut taisteluun jumalatonta maailmaa vastaan. "Ylpeä Aslak" varsinkin oli kovana ja uskoi, ettei "peevelin" kirves pysty häneen, jossa oli jumalanhenki. Niin uskoi Maunuskin. Mutta kun Maunus näki, kuinka Aslakan pää vierähti alas, ja kieli vielä lipisi suussa, pelästyi hän niin, että oli jo aivan kuin kuollut, kun hänen vuoronsa tuli.
Mutta muuan johtomiehistä ja kuolemaan tuomituista, nuori Lars Hetta, joutui vankilassa ollessaan hyväpäisenä miehenä professori Friisin kielimestariksi, kun tämä käänsi Uutta Testamenttia lapiksi, ja myöhemmin koko lappalaisraamatun kielimestariksi. Siivona miehenä pääsi Lars Hetta vapaaksi 12 vuotta istuttuaan, tuli kotituntureilleen ja meni naimisiin entisen "villiuskolais"-toverinsa kanssa. Heidän jälkeläisiään elää vielä Koutokeinon tuntureilla.
Tällainen oli Koutokeinon tunturimaissa tapahtunut uskonherätys. Viestit siitä vierähtivät yli Lapin ja koko maan. Kamalia asioita kerrottiin tunturien "villluskolaisista", Koutokeinon "lakiheräyksestä" ja "lappalaisten kurikkasodasta". Jopa aina Kittilässä ja Kolarissa asti pelättiin, että villiuskon levittäjät sotajoukkoineen ryntäävät surmaretkelleen alamaihin. Koko Koutokeino sai pelottavan maineen. Samoin Laestadiuksen opin saarnamiehiä alkuaikoina kovin pelättiin, ja "villiläisinä" heidät karkoitettiin monta kertaa pois koko kylästä.
AKAMELLA JA KURJENPOLWI
Lapinkorpi antoi kansalleen turvan ja toimeentulon ja soi viimeisenkin turvapaikan sittenkun korvenkiertäjän päivät päättyivät.
Pitkin Lapin erämaita näkee vieläkin monissa paikoin korven vanhimpain leposijoja: "Manalais-saajoja" jänkien keskellä. "Manalais"-taikka "Ruumissaaria" järvissä, "Haltijatievoja" järvien taikka jokien ja jänkien rannoilla. Niiden harjuilla on pitkäkkäitä, maahan painuneita kuoppia, monesti useampiakin vierekkäin, ja niitä sanotaan "Lapinhaudoiksi", joskus "Stallojen haudoiksi", Lapinkorven ensimmäisten raivaajain, jylhien Stallo-peikkojen leposijoiksi. Sanotaan näitä kalmakenttiä useasti myös "ristimättömän kansan kalmistoiksi", sillä näitä hautoja ei ole ristillä siunattu, eikä näistä viimeisellä tuomiolla nousta Ihmisenpojan eteen. Nämä leposijat on siunattu lapintietäjien sanoilla, niihin on saatettu vainajat kaikki varustukset matkassaan, ja niistä he ovat nousseet ennen menneitten isiensä seuraan pyhällevuorelle, pyhiin tievoihin, tai ovat päässeet saivokansan joukkoon. Siellä elää muinainen tunturikansa edelleenkin ja, niinkuin ennen maan päällä ollessaan, hoitelee porokarjaansa, metsästää ja käy kalassa. Mutta elämä on vain paljoa onnellisempaa, sillä metsät ja vedet ovat viljaa täynnä, porot suuria ja komeita.
Pyhiltä asunnoiltaan saattaa edesmennyt lappi vieläkin lähteä liikkumaan muinaisille kotipaikoilleen lapinkorpiin. Monta kertaa on suurissa erämaissa kuultu — yönuotiolla makaavat erämiehet ja poropaimenet ovat kuulleet —, kun vanhalappi on ollut liikkeellä. Varsinkin jänkien rannoilla, marastoissa ja jäkäläisillä tievamailla, saa erämies useasti kuulla, kun näkymätön lappi laskee pororaitoineen ja tokkineen halki erämaiden, niin että helinä ja poronsorkkien napsahtelu vain kuuluu, tai taas sivakkamiehet "tyyräävät" yhtenä suhinana pitkin myötäleitä. Arkoja erämiehiä tämä entiskansan meno kyllä kammottaa, mutta kun heittäytyy siunaten yönuotiolle taikka asettaa sijansa jängän keskelle saajoon, niin saa olla vanhaltaväeltä rauhassa.