Akka helähdytti avainkimppuansa ja karhu, joka on vihainen helinälle, heitti äijän ja lähti laukkaamaan eukkoa kohden. Mutta akka asettui kirveineen kinokseen tappeluasentoon, kysäisten vain ukolta:
— Kummallako lyön, terälläkö vai pohjalla?
— Pohjalla, pohjalla! neuvoi Lassi.
Ja pohjalla Elli paukauttikin, roimautti niin rajusti, ettei sitä lyöntiä tarvinnut kerrata.
Siihen karhu eukon eteen kellistyi.
Kolme tytärtä oli Roju-Ellillä, Saara, Riitu ja Elli, mutta ei yhtään poikaa, joten siis vain tyttäret joutuivat Ellin lapinsukua jatkamaan. Suurien porotokkien perijöinä kelpasivat toimekkaan lapineukon komeat ja koreapukuiset tyttäret kyllä lannanmiehillekin. Saaran sai Sassalin Joopi, Sodankylän Sassalinjärveltä, ja muutti sitten anoppimuorinsa naapuriksi Uimaniemelle. Riitu vietiin naapurijärvelle, Kierinkiin, Ristilän Matille, ja Ellin otti Seipäjärven Niiles, joka meni ja perusti Kierinkiin Kumpulan talon. Niin siirtyi Roju-Ellin tuhkalappalainen suku suomalaiseen polveen ja mukautui lantalaisten tavalla elämään kiintonaisessa asuinpaikassa, karjaa hoitamaan ja maata möyrimään. Saara kyllä Joopeineen asusteli äitinsä tavalla, kierteli kiveliöitä porotokkain kanssa sekä kesät että talvet. Vasta vanhana asettuivat erämaiden kiertäjät Uimaniemen taloon asumaan, ja Joopista tuli "Uima-Joopi".
Lappi, Roju-Ellin kieli, oli tyttärien kielenä, mutta oppivat he sitten jo miestensäkin kielen. Ja lapinpuvussa tyttäret käyskentelivät, kuten ennen mahtava äitimuorinsakin.
Mutta sitten jo seuraavassa polvessa kieli ja tavat vaihtuivat. Roju-Ellin kieli katosi, ja lapin vaatteuksen sijalle tuli lantalaisen puku. Unohtunut on jo Kallatsan mummolta, yli 80-vuotiaalta Mänty-Elliltä, Saara-muorin tyttäreltä, äitinsä kieli, samoinkuin hänen veljeltään, Rantalan Joopi-äijältä, puhumattakaan nuoremmista, neljännen ja viidennen polven jälkeläisistä, jotka parhaillaan ovat Uimaniemessä elämässä ja nousemassa.
Ei ole lappalaisista eikä Roju-Ellistä enää muuta kuin muistelukset jäljellä, ja autiot kalakentät ja kotasijat. Mutta niistäkin jo monet ovat lantalaisten niittymaina taikka viljapeltoina.
On sentään Roju-Ellistä vielä muitakin muistoja: Vieläkin monet Uimaniemen nuoret pojat ja tyttäret komeilevat lapin tummalla tukalla ja katsella väläyttelevät esi-äitinsä mustanruskeilla silmillä.