Äijä nousee rannalle, ja miehet jäävät veneeseen odottelemaan. Vähän ajan päästä äijä palaa metsästä, kädessä verekset karhunkorvat, istahtaa veneeseen ja ärähtää:
— Ei tämä ole ihmisten asuinsija. Sauvokaa vain ylöspäin!
Päästään siitä jo lähelle miesten asuinpaikkoja, ja sauvojat ovat jo kovin hätäyksissään. Silloin äijä komentaa:
— Soutakaapa kosteeseen! Eihän tästä ole enää kaukana teijänkään koti.
Miehet soutavat rantaan, äijä nousee maalle ja sanoo:
— Tähän mie asetun!
Ja siihen äijä asettuikin ja teki Jääskön talon, neljänneksen alapuolelle Mokkoa. Niittyjä hän sai valita Ounasjoelta, Lainiosuvannolta. Talonpaikastaan arveli äijä:
— Kyllähän tässä pari kolme polvikuntaa elää hyvästi, mutta voivat sitten ohjakkeet ja orjantappurat tukahuttaa pellot.
Niin tuli Molkojärven pelottavasta äijästä Alakylän asukas, ja Alakylän miehet saivat rauhassa käydä Molkojärvellä kalassa. Heillä olikin siellä sitten aina viimeaikoihin saakka jokaisella omat kalakenttänsä ja aittansa, samoinkuin lähellä olevalla Saarijärvelläkin.
Mutta vaikka Jääskön äijä olikin nyt oman kylän miehiä ja kävi yhdessä kalaretkillä Molkojärvellä ja heinätöissä Lamiosuvannolla, vistotti kuitenkin toisia koko ukko. Harvoin hän pistäysi kylässä, eleli vain jokitörmällään ja raivasi rantakorpeaan. Näkivätpä naapurit, jotka salaa pitivät ukkoa silmällä, kauhukseen hänen joskus suurella kivilaakalla meloskelevan poikki joen.