Ja vielä enemmän kauhtuivat kylänmiehet, kun kerran näkivät, minkälainen valta äijällä oli Hiisiinkin, joita siihen aikaan vielä majaili niilläkin selkosilla, Pahtakahiossa, joen länsirannalla. Oli Hiisi-äijä kyllästynyt ihmiskansaan, joka jokea myöten myötäänsä nousi erämaahan hänen rauhaansa häiritsemään. Hiisi päätti sulkea koko Ounasjoen ja lähti akkoineen ja poikineen kantamaan Pahtakalliosta hirmuista kivitaakkaa jokea kohden. Taakkansa rymäytti äijä virtaan poikkiteloin, ja akka-Hiisi rysäytti toisen jatkoksi. Mutta silloin juuri sattuikin Jääskön äijä rannalle. Kun poika-Hiisi aikoi paiskata väylän tukkoon, jyräytti Jääskö rannalta:
— Poika, äläs heitä sitä siihen!
Hiidenpentu pelästyi, niin että kiviröykkiö rysähti hänen selästään alapuolelle muorin kannannaista. Hiidet laukkasivat korpeensa, ja Ounasjoki jäi patoamatta.
Mutta Hiisien kantamat kiviröykkiöt ovat vieläkin kuin patona poikkiteloin Ounasjoessa, ja sanotaan niitä Äijänpadoksi, ja rannalla olevaa Jääskö-äijän uudistilaa nimitetään 1700-luvun alkupuolella asiakirjoissakin Äijänpadon taloksi.
SIEPPIJÄRVI
Naamijoen juoksulla Kolarin sydänmailla, vaarojen välissä, on matala heinärantainen Sieppijärvi, jonka nykyään jo melkein kokonaan täyttävät vetiset heinäsaarekkeet. Korkeassa kortteikossa ja luhtaheinikossa vedenpinta vain siellä täällä läikkyy silmänteinä taikka kiertelee monilukuisina salmina ja kanavina vesiaulakkeesta toiseen.
Tuiki tuntemattomia olivat entisaikaan Kolarin suuret selkoset, eivätkä Köngäsen ruukin isot herratkaan väylän länsirannalla tietäneet, minkälaisia maita ja mahdollisuuksia piili itärannan synkkien asumattomien erämaiden pimennoissa. Lähettivät he silloin lapinäijän, salojen tarkan samoilijan, Siepin, sinne löytöretkelle. Kepsutteli löytöretkeilijä aamuaurinkoa kohden poikki paripenikulmaisen kairan, kulki synkkiä kuusikkokorpia, kapusi vaaroja, mutta enimmäkseen sai sotkea suuria jänkiä ja aapoja, tuli viimein männikkökankaalle ja vaaralle ja sen takaa löysi metsäjärven, löysi toisenkin, tarkasteli maita ja tutki vesiä ja tallusteli sitten taas takaisin ruukille ja "muisteli" herrallensa suuren tutkimusmatkansa tulokset:
— Na, löysin mie jängän, suuren jängän, ja löysin mie järven, ei suuren järven, mutta viljaisen järven, kaloja paljon oli. Ja kaksi suurta vaaraa oli järven ympärillä, yksi vaara tällä puolella ja yksi vaara tuolla puolella. Ja järveen tuli iso joki pohjoistuulen puolelta, ja iso joki lähti suvituuleen päin, ja joessa ui paljon lintuja, niin paljon lintuja, että päivä pimeni, kun lentoon lähtivät. Na, sitten oli taas järvi, pitkä järvi, ei leveä järvi, mutta kalajärvi. Ja paljon heinää kasvoi tämän järven rannalla, ja paljon heinää kasvoi joen rannalla, ja sangen paljon toisen järven rannalla, järvessäkin kasvoi heinää. Suuret ja hyvät heinämaat siellä oli. Rintoihin asti oli ruohoa.
Hyvin toimitetun retkensä palkkioksi sai Sieppi-äijä löytämänsä järvet kalavesikseen ja ruvettiin niitä löytäjänsä mukaan sanomaan Sieppijärviksi, ja vaaraa järven Länsipuolella Sieppivaaraksi sekä suurta jänkää matkan puolitaipaleessa Sieppijängäksi. Löytöretkeilijä muutti asumaan alemman Sieppijärven länsirannalle, nykyisen Satan salon tienoille, pystytti siihen kotansa, rakensi rantaan pikku aitankin, joka äijän jälkeen vielä sadat vuodet seisoi, ensin Satan ukon kenttäaittana, sitten Rovan elatusäijän aittana, kunnes se muutettiin Joensuunniemeen niittyladoksi. Ja siellä se on vieläkin.
Mutta Siepin löytämät parhaat niittymaat valtasi Köngäsen ruukki ja piti niitä hallussaan aina "riikin jakoon" asti. Joka kesä kävivät ruukin miehet Sieppijärvellä tekemässä heinää Voisaarella, Varisniemellä, Pietinniityllä ja Papinniityllä sekä Tiensuun latomaalla ja Naamijoella. Mutta kun valtakunnat erosivat, menetti Ruotsin puolelle joutunut ruukki suomalaiset niittymaansa. Ne jäivät kruunun niityiksi, joita sitten "houvi" kävi myymässä paikkakuntalaisten niitettäviksi. Muuankin "Nenättömäksi houviksi" sanottu, huonosti suomea haastava herra, oli ollut niittyjen myyjänä. Sittemmin saivat Sieppijärven isännät lunastaa niityt omikseen.