Seuraavien kirjoitusten ainekset on koottu kolmikesäisellä vaelluksella Länsi- ja Etelä-Lapissa sekä läntisessä Peräpohjassa. Kesällä 1920 kiertelin Kalevalaseuran matkarahoilla Ounasjoen mailla Kittilässä, Sodankylän Unaria sekä Inarin ja Enontekiön rajoja myöten. Seuraavana kesänä sain saman seuran avustamana käydä Tornion ja Muonion laakson useimmat kylät, jopa ulottaa retken ylös lappalaisalueille Enontekiön Pöyrisjärvelle ja Norjan-Lapin Koutokeinoon sekä Muoniota ylös Könkämäenon ja Lätäsenon yhtymille, Enontekiön entiselle kirkonpaikalle. Ja kesällä 1922 juovatin vielä uudelleen viimekesäiset jälkeni Enontekiön Näkkälään asti; lisäksi retkeilin muutamat Muonion, Kolarin ja Turtolan syrjäisimmät seudut, joilla en ollut ennen käynyt.
Näillä matkoilla karttui papereihini kaikenlaista kansantietoutta: vanhoja tapoja, taikoja ja uskomuksia, tarinoita, loitsuja ja vanhoja runoja, sananlaskuja sekä arvoituksia y.m. Monet vanhat täällä muinaisessa "Lapinkorvessa" niitä vielä "muistelivat", 80-90:nkin ikäiset vaarit ja muorit juttelivat tietämyksensä. Joutuivatpa muutamat mainiot muistelijat antamaan keräilijälle kuin testamenttina viimeiset tietonsa, sillä taas seuraavana kesänä samoja seutuja samoillessani oli jo lähes kymmenkunta tuttua kertojaa joutunut Tuonelan tuville.
Olen osan näistä vanhojen "muisteluksista" liittänyt yhtenäisiksi kuvauksiksi ja kertomuksiksi, kirjoittaen ainoastaan sitä, mitä Lapin ja Peräpohjan kiveliöiden "äijit" ja "ämmit" haastelivat kulkijalle. Olen useinkin koettanut pysytellä vain metsä- ja tunturikansan tulkkina ja kirjoitusmiehenä sekä antanut heidän haastaa omaa kotoista kieltään ja katsella asioita omalta kannaltaan. Mutta olen samalla kumminkin, kuin metsäpolkujen tuntija, hoidellut muistelijoita pysymään oikealla palkaalla. Ja niin olen saanut lukuisan ja kirjavan kertojajoukkoni ohjatuksi haastelemaan yhtenäisiä muisteluksia. Niinpä siis,
"minkä suustani sulannen, minkä pannen parrastani, sep' on suusta suuremmasta, parrasta paremman miehen."
Kirjaan liittyvät kuvat ja piirrokset ovat myöskin keräyksistäni poimittuja. Vain valokuvat sivuilla 108, 112, 115 ja 212 ovat kirkkoherra J. Aholan kokoelmasta, sivuilla 79 ja 152 ylioppilas M. Häyrysen ottamia sekä sivulla 176 kruununvouti E. Sandströmin ottama. Lisäksi on kirjassa pari Ruotsin lappalaisen J. Tuurin piirroksen jäljennöstä. Lukujen alkukirjaimet ovat Peräpohjan ukkojen ja lappalaisten nimikirjaimia ja puumerkkejä, jotka olen poiminut vanhoista asiapapereista 1700—1800-luvuilta. Samoja asiapaperien nimimerkkejä olen käyttänyt myöskin kirjan nimessä kansilehdellä, ja kirjan nimilehden tekstiin olen saanut mallit kolarilaisen kauppamiehen, Simun Tuomaan, tilivihkosesta viime vuosisadan alkupuoliskolta, joita kirjaimia olen myös jäljitellyt lukujen otsakkeita piirtäessäni. Kansilehden yläkuvana on käytetty Enontekiön lappalaisen luupiirrosta, ja alakuva, haasteleva lappalaispari on jäljennetty lappalaisvaimon, Näkkälän Antin emännän, Elle-Marian, lyijykynäpiirroksesta.
Oulussa syyskuulla 1922.
Samuli Paulaharju.
LAPINKORVEN VALTAUKSESTA
Pitkät ajat sen jälkeen kuin Suomen rintamaat ja sydänseutujen korvet oli jo kiintonaiselle asutukselle vallattu, oli Perä Pohjola vielä "Lapinkorpena", jonka äärettömiä erämaita lappalainen yksinään sai vallita. Vain Karjalan mailta kainuulainen kävi silloin tällöin kiveliöitä kiertelevältä kansalta kiskomassa veroja, samoin sitten myöskin Hämeen ja Satakunnan rintamailta pirkkalaiset.
Mutta aikojen vieriessä asettui kainuulainen monesti kiertelemäänsä Lapinkorpeen asumaan vallaten lappalaisen ikivanhaa erämaata kappaleen toisensa jälkeen, ja Kyrönmailta käsin nousi Länsi-Suomen mies pitkin rantamaita jokisuulta jokisuulle, yhä ylemmäksi kohti Kainuunmeren pohjukkaa, ja joutui siellä kosketuksiin kainuulaisten kanssa. Niin syntyi Kemijokisuulle jo 1250:n paikoilla suomalainen seurakunta, ja Torniossa mainitaan itse piispa Hemmingin 1340-50 vaiheilla käyneen tarkastusmatkalla, vihkineen siellä hautausmaan sekä sikäläisen kirkon isossa ammeessa, suuren väkijoukon kummeina katsoessa, kastaneen omaan oppiinsa parikymmentä pakanaa, takamaiden lappalaisia sekä karjalaisia Kemistä, Simosta ja Oulusta.