Ja sitten jatkui Lapinkorven pakkoluovutus entiseen tapaan. Metsänriistalla ja kalastuksella elävä, nopeasti kasvava kansa tarvitsi toimeen tullakseen yhä suuremmat erämaat. Riistaisa, rannaton lappalaisten maa veti väkisinkin erämiestä helmoihinsa, ja pimeästä Pohjasta tulevat valtavat kalaiset virrat, Kemi- ja Tornionjoki, viittoivat tiet, joita myöten voitiin tunkeutua koskemattomiin korpiin. Ja mitäpä tarvitsi välittää vähäväkisestä metsäkansasta, karvaisista lintukotolaisista, enempää kuin muistakaan kiveliöitä kiertelevistä metsänelukoista, jotka myös jo ikiajoista olivat samoilleet samoja salomaita. Samanlaisia pakanoita kaikki.
Niin nousi kemiläinen asutus ylöskäsin Kemijokivartta ja hajosi haarajokia myöten yhä syvemmille sydänmaille. Ensin käytiin erämaajärvillä vain kesäkautisilla pyyntiretkillä, asusteltiin "asentokuusen" alla majoissa ja kodissa taikka rakennettiin kalasauna rannalle tai järven saarelle, kalasteltiin ja metsästeltiin syksyyn saakka ja sitten taas painuttiin alas. Mutta myöhemmin jo muutettiin mieluisimmille paikoille asumaankin, ja silloin entiset eläjät saivat pian painua pois lähimailta. Vieläkin muistavat Peräpohjan vanhat monia tarinoita "kemiläisten" eräretkistä, ja useilla kaukaisillakin metsäjärvillä on vielä "kemiläisten kalakenttiä". Näillä vanhoilla kentillä nähdään muinaisten kalasaunojen ja -aittojen jäännöksiä ja kuoppia, joita sanotaan "kemiläisten kalakellareiksi", sekä suuria kalansuomu- ja -ruotokasoja. Niin on "Kemiläissaari" kalakenttineen suuressa Unarijärvessä, samoin on muinaisia kalakenttiä Kittilän Kinis-, Molko-, Sotka-, Kuivasalmi-, Sirkka- ja Rautusjärvillä, jotka kaikki ovat suuren Ounasjoen vesialuetta. Ounasjokea myöten kohosivat etelänmiehet vähitellen aina sen latvoille, jopa Ounas-, Vuontis- ja Peltojärville asti.
"Kemiläisten" nimillä kulkivat kaikki Kemijoen ja Ounaan nousijat, vaikka hyvinkin saattoivat olla kauempaakin lähteneitä. Niinpä kerrotaan Sodankylän Riipijärven ensimmäisen asukkaan olleen Lumijoelta. Vainoa pakoon oli sieltä ukko lähtenyt, soutanut ylös Kemiä ja Ounasta, sitten sauvonut Meltausta myöten Unarille ja Kukasjärvelle, josta rupesi nousemaan Riipijokea ylös. Siellä katsoi karkulainen asentopaikakseen jo Matotievan ja paneutui nukkumaan, mutta unissa sanottiin hänelle:
— Ei tämä ole sinun asuinpaikkasi. Mene niin kauan kuin tulee rimpien kumpu ja asetu siihen. Siinä on leipää sinulle ja sinun lapsillesi!
Ja ukko lähti puskemaan yhä ylemmäksi, tuli Riipijärvelle, ja siellä oli järven rannalla suuri kumpu, jota joka puolelta rimmet ympäröivät. Ukko nousi kummulle ja rupesi siinä asumaan.
Kittilän Sirkankylän esikoisen sanotaan saapuneen alhaalta, kaukaa Sirkka-nimisestä kylästä, joka on "siellä, missä Vienanmeri pistää Pohjanmereen". Immel-järven pohjoispäähän, Konttisen törmälle, oli ukko asettunut, heittänyt konttinsa puun oksalle ja ruvennut taloksi. Siitä äijän asento oli saanut Konttisen nimen, ja se on Sirkan ensimmäinen talo. Kittilän Kirkonkylään, Pietulaan, kerrotaan ensimmäisen asukkaan niinikään tulleen Venäjän puolelta, ja sitä lyytä Pietulan taloa entisaikaan sanottiinkin Ryssäksi. Ounasjoen latvoille, Kittilän ja Enontekiön rajoille, Kyrönkylään, oli ensimmäinen korvenraivaaja tullut aina Kyrönmailta. Enontekiön Peltovuoman seutujen Hämeenkuotko ja Hämeenlantto viittaavat vielä kaukaisemmille seuduille. Ja Kittilän Kaukosenkylän tummanpuhuva alkukansa sanoo olevansa lähtöisin aina Kaukaasiasta asti.
Torniosta taas työntyi etelänmies Tornion ja Muonionjokia sekä niiden lisävesiä myöten pohjoisiin erämaihin. Jokilaakso sai ensinnä kiintonaiset asukkaansa. Sanotaan alhaalta saapuneen kolme veljestä, joista muuan asettui Vojakkalan Oravaiseen, toinen meni ylemmäksi Mämmilään, penikulman pohjoispuolelle nykyistä Turtolan kirkkoa, ja kolmas kulki vielä korkeammalle Muonionalustaan. Ja nämä ovat jokilaakson vanhimmat asutukset. Neljäntenä mainitaan olleen Nautapuodin, jonka Köngäsen ruukin perustaja Grape rakensi jokisaarelle penikulman alapuolelle nykyistä Alkkulankylää. (Arend Grape perusti Köngäsen ruukin lähelle Tornionjoen ja Muonionjoen yhtymää 1645, myi sen sitten Mommalle ja rakensi Nautapuodin talon. Talon hävitti "Keksin tulva" 1677. Sen jälkeen rakennettiin talo mantereelle.)
Jokivarrelta painui asutus selkosille, eränkävijäin kulkiessa etumiehinä. Täälläkin tavataan kaikkialla tarinoita ja muistoja torniolaisista erämiehistä. Niin kerrotaan alatorniolaisten käyneen kalastusretkillä aina Kolarin Vaattojärvellä. Olivatpa "pithääläiset" Tornionlaaksosta kulkeneet poikki kairan Ounasjoen vesistölle, Kallojärvellekin, kalaa pyytämään, vetäneet nuottaa ja saaneet kerran pyydykseensä pääkallon, josta sitten järvi sai nimensä. "Pithääläisten" vanha kala-aitta on aina viimeaikoihin saakka seisonut järven etelärannalla. Onpa niinkin korkealla tunturimaassa kuin Muoniossa, Pallas-, Keimiö-, ja Olostunturien tienoilla, Nivunki-, Toras-, Jieris-, Äkäs-, Särki- ja Vuontisjärvillä muistoja Tornion miesten kalaretkistä. Jierisjärven monilukuisten saarien joukossa on kolme, neljä pientä saarta, Rahtu, Tulkki, Huru ja Taavo. Ensinmainitulla saarella kerrotaan Ylitornion Rahtulan pyydysmiesten asustaneen, ja Tulkinsaarella on vieläkin vanha pieni kalasauna, jossa saman pitäjän Tulkkilan kalastajat ovat kesäkautensa majailleet. Sauna on jo hyvin rappeutunut, mutta sen seinät ovat aivan täpötäynnä sekä sisältä että ulkopuolelta kalamiesten nimimerkkejä, piirroksia ja vuosilukuja. Muutamat merkinnät ovat aina 1760-luvulta. Hurunsaarelia oli Karungin Hurulan miesten kalakenttä, ja Taavolla majailivat Ruotsin puolen Juoksenginkylän Taavolan miehet.
Kangosjärvellä, samoilla tunturimailla, kalastelivat Ylitornion Marjosaarelaiset ja Nuotiorantalaiset; Salmi-, Tiura- ja Äkäsjärvillä retkeilivät Karungin Kukkolan kalamiehet.[1] Äkäslompoloa, yhdeksän tunturin välistä pikkujärveä, josta vain kolme aukkoa vie muuhun maailmaan, piti Mämmilän ukko, Martin Pietari, kalavetenään, ja oli hänellä kalakenttänsä Autioniemessä, lompolon pohjoisrannalla, mutta sitten tuli Ruotsin puolelta Jarhoisten Taneli, teki talon järven rannalle ja valtasi Pietarin kala-apajat.[2]
Mahtavan Yllästunturin mailla, Kurtakko-,[3] Ylläs- ja Luosujärvillä sanotaan Pellon miesten käyneen kalaretkillä, ja Ylläsjärven etelärannalla, Kenttäniemessä, kyhjöttää vieläkin heidän vanha kalapirttinsä. Mutta sitten tuli Kurtakkoon jo vakinainenkin eläjä, asua tuhrusteli pöksässä suuressa siivottomuudessa elukkainsa kanssa, niin että "houvi", joka veroja perien matkusti järviseutuja myöten Muonioon, sanoi hänelle: