Mutta Vaattojärven miehet, Raution Heikka ja Nivan Mooses, jotka kulkivat metsästysretkellä, löysivät myöskin äijän avojalkaiset tallaukset, luulivat karhunjäljiksi ja rupesivat niitä seurottelemaan, ajattivat, ajattivat ja päätyivät äijän perässä Sieppijärvelle.
Mutta kerran tuli Pekka-äijälle korpityössään tylsä eteen. Oli ukko Pasmajoella niittyä ajamassa ja tapansa mukaan rehki pyhäpäivätkin. Lensi silloin, kun Pekka parhaillaan keittää tuhraili kodassa, tavi räppänästä sisään. Ukko ei siitä säikähtänyt, koppasi linnun kiinni, heitti pataan, keitti ja söi. Mutta yöllä ilmestyi pirulaisäijä kodan ovelle ja karjaisi:
— Sie olet tappanut ja syönyt miun poikani!
Niin pelästyi Pekka pirulaista, että törmäsi ulos kodan räppänästä ja laukkoi samaa päätä kotiin, viiden neljänneksen matkan.
Avojaloin touhusi ukko kaiket kesät. Mutta kun piti lähteä lehmiä kiveliöistä etsimään, koppasi hän kenkäpuolen kainaloonsa siltä varalta, että sattuisi jalkansa kiveen loukkaamaan.
Tervaa Kolarin entiset ukot polttivat paljon. Kurun äijäkin laittoi kerran tervahaudan, mutta sai siitä jo kyllikseen. Toista ei ukko enää ruvennut hankkimaan, vaan ryhtyi jälleen maatansa möyrimään ja arveli:
— Se ei tule autuaaksikaan, joka ei maata pruukaa.
Pienet olivat Kurun pellot, kun Pekka ne sai haltuunsa: vain puolen tynnyrin ala niittykarkeaa ja joku kapanmaa peltoa. Mutta kun äijä oli aikansa rehkinyt, oli talossa kahdentoista tynnyrin ala peltoa ja kolmentoista lehmän heinät niittyjä. Vielä eläkeäijänäkin kiskoi ukko tynnyrin peltomaan Kenttälaelle, tekaisi navetan ja pirttipöksän, jossa yökaudetkin kiskoi päreitä ja kutoi verkkoa.
Samanlainen työhullu oli Pekan emäntäkin. Yksin hän heilui kotona ja toimitti kaikki talon askareet, jopa ennätti siinä välissä tehdä muutakin. Kesäpäivän töinään akka aamulla lypsi ja hoiti karjan matkaan metsälaitumelle, sitten leipoi, kirnusi ja sen jälkeen yksinään sauvoi veneellä kahden neljänneksen päähän Hirvikosken myllyyn, jauhatti viljansa ja työnteli taas kotiin. Kotiin päästyään emäntä lähti juosta haapsottamaan kolmen neljänneksen päähän Ritalaen perille, Pruukinvankkaan, noutamaan karjaansa, joka vielä oli lypsettävä ja hoidettava yölevolle. Ja kalan pyyntiaikana ehti eukko vielä hoitaa verkkoja ja syksyllä viritellä metsään linnuille loukkuja.
Semmoinen toimekas emäntä oli Kurun Pekan eukko. Ja muutenkin hän oli tavattomampi muita ihmisiä. Ei voinut häntä vesikään menettää. Kupsahti hän kerran kalaretkellä Vaattojärveen, vajosi pohjaan, ja kolme päivää vierähti, ennenkuin eukko saatiin ylös. Mutta kun hänen annettiin rauhassa maata köllöttää rannalla suullaan, eikä mainittu sanaakaan hukkumisesta eikä ääneensä puhuttu, ettei hukkuneen sydän halkeaisi, niin pian heräsi akka henkiin, kakisteli hiukan kurkkuansa, kömpi jaloilleen ja lähti köpsöttelemään toimiinsa.