Tepastolompolon kylä, jolla on niin komealta kaikuva nimikin, on Kittilän pohjoisilla kulmilla, Ounasjokeen laskevan Tepaston jokilaajentuman, Tepastolompolon itärannalla.
Niinkuin useimmat muutkin Peräpohjan ja Lapin lantalaiskylät on Tepastolompolokin lappalaisten pohjustama. Lapin kansan muinaisille asumassoille on kylä kohonnut, ja sen kansakin lienee suurimmaksi osaksi kohonnut lappalaiselta pohjalta.
Ei saanut lappalainenkaan etumiehenä tunkeutuessaan erämaihin taisteluitta itselleen asuinsijaa ja asumaoikeutta. Sillä jo ennen lapinkansaa oli kaikki Lapinkorven erämaat vallannut mahtava Taalojen suku.
Taalot olivat kamalan suuria, hirveitä ja väkeviä metsän jättiläisiä, jotka saattoivat kerrallaan työntää taskuunsa vaikka nelikollisen hopeaa. He asuivat maakuopissa, kaikkein pahimmissa korpirovaikoissa ja tunturimaissa, pyydystelivät metsästä majavia, peuroja ja muita otuksia ja kalastelivat järvistä. Vihoissaan olivat Taalot kovin, kun lappalaiset ilmestyivät niille maille, joissa he ennen olivat saaneet kenenkään häiritsemättä asustella. Siksi he tekivätkin lappalaisille kaikenlaista rauhattomuutta, tappoivat ja söivät heidän porojaan, vieläpä pyydystelivät heidän pieniä ristimättömiä lapsiaan ja pistelivät suuhunsa suurina herkkuina. He rakentelivat lasten kulkupaikoille ovelia ritoja, joihin panivat juustopalasia syöteiksi, ja kun pahaa aavistamaton lapintenava meni juustoa tavoittamaan, takertui hän ritaan ja joutui Taalon paistiksi. Useasti Taalot myös houkuttelivat taikka ryöstivät lappalaisten tyttäriä tai vaimoja emännikseen, ja heillä sitten tapattivat täitä takkuisesta tukastaan.
Tepastolompolonkin äärettömät erämaat olivat joutuneet Taalojen valtaan. Seitsemän suurta metsän jättiläistä majaili Taalonorkumassa, synkässä korpisessa kurumaassa, puoli penikulmaa järvestä etelään.
Asettuipa sitten Tepastolompololle, nykyisen Uudenkartanon paikalle, järven kaakkoisrannalle, asumaan Väkevä-Tuomas, oikein vahva ja jämerä porolappalainen. Mutta ei saanut mies kauankaan olla rauhassa, ennenkuin jo Taalot rupesivat häntä vainoamaan: hävittelivät hänen porojaan ja ahdistelivat hänen kotakuntaansa.
Ja viimein tuli erämaan asukkaille ankara yhteenotto. Tuli Taalo itse Tuomaan luokse ja tahtoi häntä painimaan, jotta kumpi voittaa, se saa tappaa häviölle joutuneen.
— Yhtä kaikki! sanoi Tuomas. Mennään järvelle painimaan, siellä on tilaa heitellä.
Tuomas pani rautapiikkikengät jalkaansa, ja niin lähdettiin.
Kaljamajäällä syntyi tuima temmellys, jossa rautakenkäinen
Väkevä-Tuomas helposti sai Taalon alleen ja tappoi hänet. Mutta Taalo
ennätti sanoa:
— Kyllä minua väkevämpi vielä tulee!