Ei ole tunturilaisella pysyväistä olinsijaa, vaan hän elää kuin alituinen matkamies. Vaikka hänen kotansa seisookin tunturin juurella, on se kovin löyhästi maahan kiinnitetty.
PORONWARKAUS
Porolappalaisen kotina on koko erämaa, ja siihen hän on vahvasti kiintynyt. Täällä elää hänen suuri elonsa, hänen liikkuva valtava viljavainionsa, joka hänet säätää ikuiseksi erämaan kiertäjäksi. Se tarvitsee aina uutta voimaa maasta, ja hänen täytyy pitää alituisesti sitä silmällä, olla viljansa vierellä kesät, talvet, niinkuin lannanmieskin asuu aina peltojensa äärellä. Silloin tulee elo parhaiten hoidetuksi ja menestyy hyvin sekä säästyy susilta, ahmoilta ja muilta tunturien rosvoilta.
Sillä tunturi-maissa on paljon pahempiakin rosvoja kuin nelijalkaiset ryövärit, vaikka nekin liikkuvat ja polttavat kuin tuli. Monesti katoaa laumasta poro, saattaa kadota useampikin sarvipää, jopa joskus hävitä kymmeniä, satojakin, niin ettei aina edes löydy raatojakaan, kuten suden jäljiltä.
Silloin on ihmisrosvo liikkunut erämaissa.
Milloin vain tokkaa ei kylliksi tarkoin vartioida, saattaa siitä päästä joku parttio karkuteille ja joutua toisen seudun alueelle taikka muuten eksyä kauas erämaihin, ja siiloin voi koko joukko helposti olla mennyttä. On joskus käynyt niinkin, että useampisatainen tokka on toisessa tunturimaassa kokonaan tuhottu. Niin menetti kerran Inarin Salkko-Niila seitsemänsataa poroa, jotka kulkeutuivat Enontekiön erämaihin ja hävisivät sinne joka sorkka. Kerran taas autioissa tuntureissa tuhottiin Kaaressuvannon poroja kuusisatainen karja, ja muuanna talvena katosi Ruijanrannan lankoniemeläisten elukoita puolitoista tuhatta, ettei päätäkään löydetty. Hyvin häikäilemättömästi menettelevät vanhat tottuneet poromiehet anastaessaan vierasta karjaa. Sattuupa vain toisen poroparttio eksymään rohkean porovarkaan tokkaan, ajaa hän koirien ja paimenten kanssa koko lauman piiloiseen autioon tunturikuruun ja panee siellä heti toimeen joukkoteurastuken.
Täysikasvuiset porot lyödään lihoiksi ja nahoiksi, mutta vasat ja nuoret porot, joita ei omistaja niin helposti voi tuntea kuin vanhoja eläimiä, muutetaan omiin merkkeihin. Ellei yhdessä paikassa ennätetä tehdä valmista kaikista vieraista elukoista, saavat loput jäädä tokkaan, kunnes taas sopivassa tilaisuudessa rymäytetään koko karja toiseen jylhään kuruun ja jatketaan siellä teurastusta; näin tehdään vielä siitäkin edelleen siksi, kunnes on saatu kaikki selväksi. Taljat ja lihat myydään Norjaan, mutta sisälmykset ja muut jätteet heitetään tappotantereelle. Kolonnäköinen on tällainen erämaan teurastuspaikka. Niinpä oli Vuomavaaran pohjoispäässä Enontekiöllä eräässäkin suuressa kurussa, jossa joku suurvaras oli toimittanut oikein joukkosurmat, koko tanner yhtenä rapana ja lihana.
Saattaa sukkela ja kälmi lappalainen hyvän hetken sattuessa siepata poron ja toisenkin oman seutulaisen, jopa naapurinkin karjasta, ja peurakorvan vasan hän voi näppärästi merkitä omilla pykälillään ja linnun varpaillaan, kun ensin on suurpuukollaan toimittanut emon päiviltä. Sillä porojen mailla toisen "elävän" omaisuuden kähveltäminen on aivan tavallista elinkeinoa, eikä sitä pidetä juuri rikoksenakaan. Ei liene edes syntikään heittää jotakuta poroa semmoiselta, joka myös tekee samalla tavalla, sati vain sattuu sopiva tilaisuus. Ja mikäpä synti se olisi? Ei ainaskaan! Sehän on ainoastaan toisen lainaaman tavaran takaisin noutamista. Mutta jo vain se on synti, jos keikauttaa poron sellaiselta isännältä, joka itse ei koskaan koske toisen tokkaan. Samoin myöskin "kuolleen" tavaran ottaminen on häpeällistä varastamista ja kuolemansyntiä. Näin sanotaan lapinäijien rikoskaaren varkauspykälässä, ja lappalainen noudattaa sitä ja ottaa, milloin vain onni hänet hyvälle paikalle ohjaa, "lainansa" pois. Ja tämän todistaa lappalainen joiussaankin:
— Salkko sanoo, nun nun nuu: Kyllä niin paljon saapi, toisen poroja varastaa, kun itseltäki katoaa, eikä se synti ole, nun nun nun nuu.
Ja niin "lainailevat" lappalaiset alituisesti toistensa tunturieloa ja panevat silloin tällöin vierasseutulaisten karjassa toimeen oikein suursurmat. Autioissa jylhissä tuntureissa tapahtuu salateurastuksia ja poromerkkien väärennyksiä sekä suurlahtauksia niin paljon, että jos ne kaikki kertoisi, tulisi niistä "ainakin raamatun kokoinen kirja, ja siihen raamatun verran sanoja, olkoon vain raamattu niin iso kuin onkin."