Mutta sitten kumminkin, kun kuolema rupeaa kurkistelemaan kodanovesta, tulee lapinäijälle hätä, ja entinen elinikäinen lainanotto alkaa tuntua synniltä ja näyttää hänelle kadotuksen kuilua. Kun on äijä viiteen-, kuuteenkymmeneen ikävuoteensa saakka suruttomana ja rentona keikautellut poroja, niin rupeaa jo seitsemännellekymmenelle joutuessa uskoa tunnustamaan ja etsimään uskovaisilta synninpäästöä, sillä eihän sitä tiedä, vaikka taivaan Herran lakipykälissä "lainaaminenkin" luettaisiin kuolemansynniksi. Moni vanha äijä-parka pelkää kuoleman uhatessa kamalasti ja makselee naapureilleen niitä poroja, joita muistaa joskus heiltä ottaneensa. Ja naapurit tietävät selän takana kertoa ukko-raiskalla olevan siksi paljon ottoja, ettei hänen koko omaisuutensa riittäisi niiden maksamiseen, jos suorittaisi kaikki, mitä on tunturien takaisiakin poroja päästänyt päiviltä. Sanovatpa muutamat äijällä olevan tunnollaan niin paljon poronsurmia, että saisi joka "hyyksen" panna päästään, eikä vielä sittenkään riittäisi. Jotkut vielä arvelevat:
— Sati äijä vielä siitä virkkuu ja pääsee porokiekeröillensä, niin jo vain se ottaa luonnossa takaisin kaikki, mitä on maksellut.
Lopun lähetessä useat ukko-rukat turvautuvat uskonveljiensä todistukseen anteeksiannetuista ja verellä maksetuista synneistä, uskovat ja saavat autuaan lähdön. Monet kutsuvat papin neuvomaan pelastuksen tietä ja antamaan synninpäästön. Niin tuotiin pappi vanhan poro-äijän kotaan, kun tämä jo oli henkimenoissa. Kysyi kuoleva jumalanmieheltä:
— Na, jaksatko sie antaa anteeksi sata poroa?
— No, kyllä sen nyt jaksaa, pappi vastasi.
— Na, jaksatko tuhat?
— Noo, kyllä senkin.
— Na, kakstuhatta?
— Ehkä vielä.
— Na, kolmetuhatta?