— Ehkä…
— Na, viistuhatta… kaheksantuhatta… kymmenentuhatta?
Näin suunnaton määrä hirvitti jo pappiakin, eikä hän kyennyt sanomaan mitään. Näin tavattomat synnit olisivat vaatineet anteeksi saamista varten suurempaa todistajien joukkoa kuin sillä hetkellä sattui kuolinkodassa olemaan. Kuoleva äijä-raukka näytti olevan kauhean kadotuksen ovella. Mutta silloin äijän poika löi kämmenellä isää olkapäähän ja sanoi:
— Kuole sie, isä, rauhassa, kyllä kaikki maksetaan!
Äijä kuoli rauhassa, ja kymmenentuhatta päätä jäi pojan maksettavaksi.
Samalla tavalla ehkä lienee äijäkin aikoinaan saattanut kuolevan isänsä tuolle ilmalle, mutta jättänyt sitten maksamatta, lisännyt vain ja niin saanut kymmentuhantisen anteeksi-pyydettävänsä. Ja saman hyvästelyn ja maksulupauksen taas vuorostaan ukon poikakin kuolemanhetkellään saanee pojaltaan, ja tämä taas pojaltaan. Kuinka monta tuhatta sitten lopuksi tulleekaan papilta anteeksi pyydettävää!
Näin suuriin lukuihin ennättäneet lapinäijät ovat sentään jo päätään pitempiä muita poromiehiä, tavallista ovelampia tunturikettuja, jotka osaavat liikkua niin taitavasti, ettei heidän jäljilleen milloinkaan päästä, vaikka he väliin panevat toimeen oikein suurkaatojakin. Heillä on omat renkinsäkin, jotka saavat päämieheltään "elatusta", joskus kruunun joka porosta, mikä metsästä "löydetään", kun vain osaavat pitää suunsa kiinni ja todistaa käräjilläkin päämiehensä puolesta, sillä monesti joutuvat poromaiden "suurmiehet" tuomarin pöydän eteen kertoilemaan erämaan retkistään. Sellaisista äijistä kannattaa kyllä jopa komealla nuotilla joiatakin, vieläpä ansaitsee hän useammankin nuotin. Sillä jota ovelampi mies on vieraita poroja kadottamaan, sitä suurempana ja merkillisempänä häntä kunnioitetaan ja hänestä joiataan.
Niin eräästäkin, jo manalle menneestä kota-äijästä saatiin kuulla komea joiku:
— Äijä oli elatusisä, ku luu lulu luu luu, ku luu lulu luu luu, Sillä olit vakinaiset vierahat miehet, joita se aina käräjille vei, ku luu lulu luuluu. "Pojat" istuskelivat ympärillä ja kuuntelivat mitä äijä sanoi, ku luu lulu luu luu, ku luu lulu luu luu. Ja äijä haisi savulle aina, ku luu lulu luu luu. Se jakeli niille elatusta: vuorsoja se anteli, ku luu lulu luu luu, jauhoja ja kahvia anteli aitastaan, ja itse kullakin oli pussi, ku luu lulu luu luu, ku luu lulu luu luu.
Jopa semmoisen äijän rengistäkin, "pojasta", kannattaa joiata: