Kolmannenkin ryypyn pappi tarjosi. Konttinen katseli pikarinsa lävitse pitkän aikaa ja puheli:
— Kyllä pappi poronsa löytää… ei ne ole kaukana… tuossa ne on kaikki yhessä… järven rannalla rytiä pieksävät… kaunis männikkö on eteläpuolella… kellovaatimella on valkea vasa.
Ja sieltä porot löytyivätkin. Lähellä kotia, järven rannassa, vain petäjikön vierellä pieksivät rytiä, ja kellovaatimella oli valkea vasa.
Olivat ukot taas kerran Sodankylän kirkolla, ja sattui silloin
Punakorvan luona olemaan vallesmannikin, Matliini,[13] joka oli kuullut
Konttisen mahdista. Rupesi vallesmanni ukkoa pilkkailemaan:
— Kun sie et anna minulle mitään, ahmaa, kettua, vaikka karhuakin?
— Onko se minun vallassani antaa? murahti Konttinen.
— No, kun sie olet papillekin porot toimittanut, vallesmanni ilvehti.
Äijä ei sanonut mitään. Palatessa Salmi taas kysyi:
— Ekkö sie mitä sille tee, kun se noin pilkkaa?
— Mitäs mie, kun ei ole hammasta, ukko vain urahti.