Maasta saa tämäkin vesi ihmeellisen voimansa ja väkevyytensä sekä puhtaan kirkkautensa, sillä maasta löytyvät kaikki väkevätkin aineet ja välikappaleet sekä merkilliset voimat, mitä näin luonnosta on saatavana.
Ihmeellisimpänä esiintyy se Lapin saivoissa ja saivovesissä.
TAIWAANWALKIAT
Tuli-Lapin komeimpia näkyjä ovat taivaanvalkiat, revontulet, jotka mahtavina loimuavat talven yössä.
Nekin ovat Lapin suuria kummia, Pohjan talvisen taivaan ihmeitä, joista etäinen Etelä ei tiedä juuri mitään, saaden vain joskus nähdä pohjan äärillä himmeähkön valokaaren kuin kaukaisen valkianvaaran kajastuksen; vain heikon aavistuksen se kuitenkin antaa heille Pohjan perän suuresta roihusta.
Kesäkautensa elää Lappi kyllä valossa ja paistattaa päivää kuukausittain yhtä päätä, mutta talvella se on unohdettu pitkään pimeyteensä ja niin kokonaan hylätty, ettei Etelän päivä ennätä pitkään aikaan edes pikimmältäänkään katsahtamaan tunturien takaisen maailman autioita lumikenttiä. Kalpealle kylmälle kuulle ja taivaan tähdille on aurinko jättänyt koko Lapin talvisen valohoidon.
Mutta vanha kuulu noitien Pohja pitää itse huolen, että Lapin yössäkin on valoa. Se iskee tulen omiin tauloihinsa taikka hieraisee kuin kansanrunojen Ilman Ukko tai vanhankansan suurtietäjä kipinät omista kouristaan ja puhaltaa ne valtavaksi pohjaisen paloksi, joka roihuaa yli koko Lapin maan.
Heti kun Etelä rupeaa jakamaan kallista valoansa kovin säästellen, kun yönpimittäjät käyvät äänettöminä lentelemään kuin salaperäiset tuliset noidannuolet syksyöisellä taivaalla, ja Lapin koivut muuttuvat kalmankeltaisiksi, sytyttää Pohja soihtunsa. Jo syyskuun ja lokakuun pitkinä pimeinä rupeavat ruijat palamaan ja valaisemaan Lapin syksyisiä kenttiä. Mutta vasta talvella, kun pimeys ja pakkanen pääsevät oikein täyteen valtaansa, joulun kaamosaikana, kun ei päivä enää viikkomääriin ole jaksanut kohota eteläisten jänkienkään takaisilta ääriltä edes tunturien huippuja punertamaan, jolloin on vain pimeä pimeässä kiinni ja pakkanen painuu kolmeen-, neljäänkymmeneen, silloin puhaltaa pohjoinenkin palonsa täyteen loimoonsa.
Ja se palo on mahtava.
Silloin on Lapinkorvessa komea yönuotio, kun koko pohjoinen taivas leimuaa kuin valtava noitavalkea. Jossakin kaukana tunturien takaisilla pimeillä perillä on ensin vain kuin aarnihaudan virvatuli kehunut ja värähdellyt — mitkä lienevät näkymättömät voimat siellä kiernanneet, niin että on ottanut ilmivalkean, ehkäpä jonkun mahtavan lapinnoidan ärsytyksestä — ja niin on viimein koko avaruus leiskahtanut liekkeihin.