Varsinkin aika lipeäkielisiä ovat talon naiset sekä nuoret että vanhat.
Heillä sitä riittää juttua, kyselemistä ja nauramista.
— A mintään ei ruotsi moli Jumalan iessä syömää käyes, a pirttiih tulles? he muun muassa kysäisevät.
— A emme moli sil taval, molitah toisin, sanomme.
Näemme tytön kaulassa ristin killumassa.
— Mintään sie tuota kannat?
— A pyhä kuva, Jumalan kuva, sanoo tyttö hartaana. Ei siula tätä?
— Ei uo.
— A kuis sie määt metsää ilma, ko ei uo Jumalaa … ei mie osattais, eksyis. Kuis määt metsää leheksee, a kuis salol kase roaintaah … a heinä tekkoo, ko ei ois Jumalaa keral…?
Onpa tytöllä vielä nauhassa rahakin, kymmenkopekkainen.
— A mitäs täl tiet? Mitä se teä suojelee?