Ja levähtääkin sitä, kun on parikymmentä virstaa saloa polkenut.
Tulen teemme, laskemme sinisen savupatsaan korkeuteen salon helmasta ja itse humisevan hongan juurella istuen levähdämme. Komea onkin siinä hongikko niityn laiteessa, solakka, sileävartinen pylvästö.
Metsäniitty on kiimaanvaaralaisten heinämaa. Pienoinen on se koko kyläkunnan niityksi. Ja onpa tänne matkaakin karjalaisen käydä heinäntekoon. Astu viikate olalla, eväskontti selässä parikymmentä virstaa metsäpolkua myöten työmaalle tullaksesi, Siellä sitten elellään koko viikko, päivät heinää tehden, yöt salosaunassa maaten. Koko kylän väki kun on niityllä, jo niillä siellä on hupaista, ja iltasin saunassa kaskut köytenään juoksevat.
Onpa täällä toinenkin rakennus. Vähän matkan päässä saunasta seisoo hongikossa kahden katkaistun petäjän tyven varaan, toista syltä korkealle maasta kyhätty aitta, lintulava. Pienoinen nelinurkkainen on rakennus, hirrenpätkistä ja -puolikkaista salvettu, patsasta vasten nojallaan lepäävä, lovettu pölkky on porraspuuna. Sinne salolainen syksyisin pitkillä metsästysretkiltä kierrellessään, pistää saaliinsa piiloon, kerää sinne linnut, oravan-, ketun- ja näädännahkat. Ja eipä pääse pedot aittaan saalista tuhoamaan. Talvella suksikelin tullessa sinne hiihdetään jälessä pientä "ahkivoa" vetäen. Siihen saalis sovitetaan ja kotiin kuletetaan.
Lähdemme taas taivaltamaan. Puron yli on ensiksi kulettava. Se ei olekaan helppo tehtävä, puro on koko leveä ja syvä ja vettä ihan tulvillaan. Mutta onpa rannalla lauttapahainen. Seipäillä meloen sillä mies kerrallaan pääsemme ylitse. Mutta niin on kehno aluksemme ja vajoo, että puolisäärtä myöten saamme vedessä seistä.
Tuleepa vielä toinenkin puro poikkipuolin eteemme, kun jonkun matkan olemme tallustaneet. Siinäpä ei olekaan lauttaa rannalla eikä portaitakaan yli kule. Millä nyt tuolle puolen? Kuleskelemme puron vartta ylös alas ylimenopaikkaa etsien. Jo viimein löydämme puroon kaatuneen kuusen. Sitä myöten hiivimme yli, oksista kiinni pitäen.
Olemme vielä pitkän matkan päässä Pieningästä, kun saattomies alkaa huhuilla.
— Huu-uu huu-hu-huuui! huikauttelee hän niin, että kangas kajahtelee.
Mekin rupeamme häntä säestämään ja niin astutaan ja huhutaan miehissä.
Huhutaan sen takia, että saataisiin Pieningästä ehättäjä järven ylitse.
Muuten saisimme virstoittain järven ympäri kiertää kylään päästäksemme.
Aurinko on jo metsän taakse vaipunut, kun saavumme Pieninkäjärven rannalle, ehätyspaikalle. Tuima tuuli on tyyntynyt, harmaja vetistävä taivas kirkastunut. On ilma mitä herttaisin ja heinäkuun ilta mitä hempein.
Järven pinta on ihan tyyni ja kaksitaloinen kylä parivirstaisen selän takaa illan hienossa, autereisessa hämärässä kumottaa. Tuntuu kuin olisimme saapuneet omaan maahamme, oman järvemme rannalle salolta puikahtaneet katselemaan omaa kotikylää järven takaa.