Kuusi viikkoa on lapsen saaja saastaisena rosentshana, joka ei saa miehensä kanssa samalla sijalla maata, ei käydä kylässä vieraisilla, "kosteissa", eikä muiden kanssa samoista astioista syödä; eikä poapokaan saa kolmeen vuorokauteen olla muiden kanssa yksillä kupeilla. Näin varsinkin ennen, mutta nyt pappi tavallisesti lasta ristimässä käydessään antaa äidille semmoisen rukouksen, "malitun", että hän saa syödä muiden keralla, ja ne astiat, joita synnyttäjä on käyttänyt, puhdistetaan siunatulla ristivedellä. Mutta epäpuhdas on vaimo silti. Ei hän saa mennä tsässöynän eikä kirkon pyhyyttä loukkaamaan, vasta kuuden viikon päästä saa käydä, mutta pitää seisahtua pyhäkön sintshiin siksi, kunnes pappi tulee rukoussanoineen päästämään ja viemään sisälle. Siitä pitäen on vaimo vasta muiden arvoinen. — Mutta ennen, kun ei ollut pappia kylässä, piti itse lukea rukouksensa, taikka, jos ei itse jaksanut, palkata joku vanha akka puolestaan lukemaan. Tuhat kertaa piti pyhänkuvalle kumartaa ja lausua rukoussanat, ja siksi ajaksi piti asettaa leipäpalanen pyhänkuvan eteen. Tämän leipäpalasen syötyään oli saastainen "rosentsha" puhdistunut. Rukouksien luku laskettiin tsholkilla, nauhaan pujotetuilla nahka- tai puuhelmillä. Poapo ei kelvannut "rosentshan" puolesta kumartajaksi, sillä hänen oli itse puolestaan kumarrettava 500 kertaa. Kumarteluun meni useita päiviä, sillä hyväkään rukoilija ei jaksanut samana päivänä ristiytyä enempää kuin 300 kertaa.

Varoen on vaimon nämä kuusi viikkoa elettävä, ettei mikään paha kohtaisi. Pitää välttää tielle ja varsinkin teiden risteykseen seisahtumista, samoin räystään alle asettumista. Ei myöskään saa käyttää räystäsvettä pesemiseen. [Maassa käymätön räystäsvesi on taas hyvä lääke, jos on pahoja ja liikoja tarttunut.] Siitä voivat vuodot yltyä, ja teiltä ja teiden risteyksistä saattavat pahat tarttua. [Samoja paikkoja pitää naisten varoa myös silloin, kun on "pesemiset".] Vielä pitää vaimon varoa menemästä miestä vastaan, varsinkin kun huomaa hänen pirttiä kohti tulevan, "jottei sattuis päinvassen vallahie".

Jo heti, kun on saatu kuulla, että on pikku tussa (ven. dyssha = sielu, kultanen) saatu, rupeavat naapurin naiset käymään lapsensaajaa ja lasta katsomassa, hammasta kantamassa. Kylyssä jo käydään kantamassa kylyhampaita ja sitten pirtissä toinen kerta, jolloin tuodaan pirttihampaita. Sekä äidille että lapselle tuodaan "hampahie", äidille kalakukkoa, kalittaa, kakkaraa, piirakkaa, tshäijyheinää ja sokeria, lapselle kaikenlaista vaatetavaraa. Tuttavat miehetkin pistäytyvät katsomassa ja antavat rahaa, rahahampaiksi.

Lapsille, kun ne utelevat, mistä pikku sisko tai veikko on ilmestynyt, on tapana sanoa, että se on löydetty joko lammaskarsinasta taikka läävästä, metsästä, lehden leikkaannasta, kalasaunalta taikka järven selältä, aina sen mukaan, missä lapsi on maailmaan saatu.

9. VAKKA, KÄTKYT.

Ensimmäiset elinpäivänsä saa pienokainen viettää vakassa, päreistä punotussa korissa. Isän on laadittava vakka, mutta jos isä ei ole kotosalla, pyydetään risti-isää taikka isoisää taikka jotakin muuta sukulaista sen punojaksi. Vierailla ei lapsen vakkaa juuri mielellään teetetä, sillä jos tekijä sattuu olemaan pahantapainen mies, tulee sen laatimassa vakassa makaajastakin samanlainen. Nuoret äidit voivat myös noutaa ensimmäiselle lapselleen kotoaan omalta äidiltään vakan, jossa tämä on pienoisiaan tuuditellut. Tätä tapaa ei kyllä oikein mielellään käytetä, siitä kun on seurauksena, että nuorille syntyy enemmän tyttölapsia. Jos taas lasta nukutetaan lapsen isänäidin vakassa, saadaan enemmän poikia. Vakkaa ei saa punoa selkä- eikä sydän päreistä, sillä niistä tulee makuusija "kateellini", niin ettei lapsi kasva, vaan tehdään se sydän- ja selkäpäreitten välisistä hyvistä, tasaisista päresuikaleista. Ne, jotka osaavat, kutovat viistopujotusta, sipalisteille, tuohikontin tapaan, ja reunustavat vielä yläsyrjän kahden puolen tuohinauhalla, jonka ompelevat kiinni petäjänjuurisiteellä.

Vakassa makuutetaan pientä tavallisesti kuusi viikkoa. Sen jälkeen vaihdetaan vakka kätkyeen, joka on matala neliskulmainen laatikko, laudoista tehty. Nuorilla taikka hihnoilla ripustetaan se orteen heilumaan. [Nykyään käytetään jo myöskin lattialla heilutettavia jalaksellisia kehtoja.] Kätkyt, samoin kuin vakkakin, on tehtävä isän taikka edellämainittujen sukulaisten. Heiniä taikka olkia käytetään "perinöissä", patjoissa, pehmikkeinä. Kun lapsi otetaan kätkyestä, pannaan patjain sisus kuivumaan ja sijaan työnnetään uusia.

Kätkyen jalkapuoleen pistetään kolme kiveä, valkeita tiellä löydettyjä "sälöjä, joita on ukonpilvistä kirvonnut". Silloin ei kätkyen eläjään tartu paha. Kun lapsi rupeaa ymmärtämään, "malttamah", sidotaan hihnaan kätkyen yläpuolelle leluiksi, "kukkasiksi", tiukuja sekä muita helyjä, mitä sattuu olemaan. Niillä lapsi "kukaisteloo ta viihtyy". Mutta jos luullaan lapsella olevan itettäjän, pitää kätkyeen asettaa hänen varalleen erikoisia esineitä. Poikalapsen pieluksiin pistetään verkonkudelma pärepuun sydämestä tehtyine pikkuisine kalvosimineen ja käpyineen sekä pieni jousipyssy pulikkoineen viritettynä, valmiina ampumaan. Tyttölapselle taas laitetaan pieni päreestä tehty kuosali [kehräpuu] värttinöineen ja kuosalin päävaatteineen. Nämä laitetaan illalla muiden maatessa, ja vielä ripustetaan isän housut, puksut, pirtin oven yläpuolelle. Kun sitten paha "itettäjä" saapuu, rupeaakin se aseilla työskentelemään, ja silloin itkettämishomma unohtuu. Kun itkettäjää näin pidetään kolme yötä muussa toimessa, ei se enää saavu. Jos pienoinen on otettava mukaan naapuriin taikka työmaille taikka etemmäksi vierailulle, kuljetetaan häntä makuuvakassa kainalossa. Vielä puolivuotisenakaan ei uskalleta vakatta kuljetella, kun pelätään, että nivelet menevät sijoiltaan.

10. NIMENANTO.

Nimetönnä ei lasta saa kauan pitää, eikä nimetöntä voi lapseksi sanoa, "Nimettömäksi" vain tai "Nimettömäksi Niikkanaksi". [Vrt. "Nurmi-Niikkana" = Tuonen Tuomas.] Syntynyt lapsi ikävöi heti nimeä, sillä