Kuuden viikon ikäisenä kielas lapsi jo "malttaa", tajuaa puheen ja alkaa nauraa vastaan puhuttelijalle. Monesti lapsi kätkyessä maatessaan itsekseen omia aikojaan ääntelee sekä hymyilee ja askartelee käsillään. Silloin hän "anhelin kera nakraa ta pyhän Pohorotshan kera pakajaa". Sitä lasta eivät ole vanhemmat vielä kirosanoilla käsitelleet. Kun vanhemmat kirosanoja käyttäen käsittelevät lasta, vetävät he pienoistaan kädestä kadotukseen.
Kun lapsi varttuu niin isoksi, että osaa leikkikaluja käsitellä, valmistellaan niitä hänelle kaikenlaatuisia. Isä huolehtii pikku poikansa, äiti tyttösensä leluista, "kukkasista", nuoremmille lapsille laittavat myös vanhemmat siskot ja veljet yhtä ja toista. Poikalapselle vuollaan puusta heposia, rekiä ja pissaleja, seppiä[meilläkin hyvin yleiset parivasarat] ja Loasareita[Sahuriukko], taivutellaan päreestä kierukoita, krinkelejä, valmistetaan verkonkuvelmoja. Sitten isompana tehdään monenlaisia pelausesineitä: juria[Meillä ainakin poikain keskuudessa "jurkan" niinellä tuttu nelisivuinen napinpeluunaappero. Yhdellä sivulla risti, joka merkitsee: "soa", toisella piste "panna", kolmannella ristikko l. pelto "kaikki", neljäs sivu on tyhjä "ei mitään"], poaskoja[lehmän kynsikoperoista tehdyt pelauspalikat], kyykkipoalikoita[Leikkipaikat, joita lapset käyttävät pirtin lattialla, aikuiset pelaavat kesällä ulkona] ja valopuikkoja[pärepuikkoja, joita pudotetaan kourasta koko kasa kerralla lattialle ja siitä koetetaan onkia erilleen, niin etteivät toiset puikot liikahda. Toiset puikot lovettomia, toisissa lovia 1-25. Puikko, jossa on 10 loukkua, on keisari, 15-loukkuinen on Iivana, 25-loukkuinen kuningas] sekä konstiesineitä, vanginlukkoja. Tytöille taas laitetaan vaatteista nukkia, joilla he aikaansa kuluttelevat. Isompana saavat he neulan ja rihmaakin, jotta voivat itse opetella ompelemaan "kukkasilleen" pukuja. Poikasienkin peleihin he saattavat ottaa osaa: poaskoilla leikkimiseen, valopuikkojen onkimiseen, rinkeleillä kaupantekoon ja muihin — Leikkikalujaan säilyttävät lapset tuohesta tehdyissä lapin vakoissa sekä tuohesta taikka päreestä valmistetuissa vakkasissa, kukaisskorpissa.
Lapset ovat vanhempien käskyvallan alaisia. "Sitä vassehan se moamo lapsen soa, jotta iestäh käsköy" ja "toatto on lapsen herra", sanotaan. Äiti onkin lapselle "puoli jumaloa" eli "moallini jumala". Lapsen pitää niin kuulla äitiä ja uskoa, että "min moamo lupaa, sen Jumala antaa, mutta mitä moamo ei lupoa, sitä jumalakana ei anna." Niin "kal'l'is" on äiti. Mutta isä ei ole niin arvokas, vaikka onkin "lapsen herra". Lasten pitää häntä taas pelätä, sillä "toatto on päivästoarosta" (staarosta, kylänvanhin) eli jokapäiväinen "sutja", tuomion antaja ja toimeenpanija. Lasten täytyy aina pelätä, "kun on päivästoarosta koissa". Vastoin vanhempain tahtoa ei ole hyvä tehdä milloinkaan, ei aikuisenakaan. Sillä vielä kolmekymmentä vuotta kuolemansa jälkeen saattavat vanhemmat "moaemästä" vaikuttaa lapsen elämään joko auttaen tai häiriten. Varsinkin tottelematonta lasta he "upottavat". Sillä "verivanhemman kosto on niin kova, se kolmekymmentä vuotta voi upottaa… veri kostuo huutoa".
Ohranjyvän päivässä lapsi kasvaa ja jykenee, samoin taas ihminen vanhetessaan ohranjyvän päivässä vanhenee ja kepenee, "ku imehnini alkaa vanheta ta lihat lanketa".
Kahteentoista vuoteen asti pidetään lapsia tavallaan sukupuolettomina olentoina. Sillä siihen asti voidaan antaa siskojen ja veljien nukkua samoilla sijoilla, mutta kaksitoista vuotta täyttäneitä ei enää saa samalla tilalla makuuttaa. Äiti taas ei saa kuutta vuotta vanhempaa poikalasta vieressään vuoteella lepuuttaa.
Kuuteentoista vuoteen saakka on lapsi alaikäinen, hänellä on vielä "moamon nännimaito suupuolessa". Siihen asti pitää vanhempien vastata hänen tekemistään synneistä ja pahoista töistä. Isä ja äiti joutuvat niistä tilille, sillä
"Min laps' loatiu, sen vanhempi vastoau."
Mutta kuusitoistavuotiaasta lähtien on lapsi itse teoistaan vastuunalainen.
Vasta viidenkolmatta ikäisenä on "naisimehnini täyvessä mielessä ta kasvussa". Mutta miehellä on täysi voimansa ja vartensa jo kaksikolmattavuotisena, joskin hänellä on täysi mieli vasta kolmikymmenvuotiseksi päästyään.
"Siitä ei enämpi tarvitse vuottoakkana, jotta mieli lisäytyy".