KUOLEMA
1. TAUDEISTA.
Ihminen vaeltaa maan päällä kuin ainaisen vihollisjoukon ympäröimänä, hänet voi tavata tauti täällä taikka saavuttaa surma tuolla. Hänellä on aina "surma olkapäillä, kalmalauvat hartioilla". Sillä "imehnisellä on kakstoista surmoa ta siitä vielä päällä se surma, kun toini hengen ottau". Ken kuolee tautiin, ken hukkuu veteen, ken sortuu puun alle, ken minkä tapaturman kohtaa, jonka Jumala on "suutin", säätänyt, jo syntymypäivänä. "Vain se on suutimaton surma, kun toini toisen tappaa. Se on smert [ven. smert = kuolema], se ei ole Jumalan sallima".
Tauteja on kahdenlaatuisia: on oikeita jumalan tauteja sekä pahasta rahvaasta lähteneitä taikka muuten poikintoimin hinkautuneita eli tarttuneita. Jumalan lähettämiä ovat ruvet ja kaikki muut maankulkijat taudit, kuten kuumatauti eli lavantauti ja kulkkutauti sekä hinku ja toppa (yskä), vielä moru[tauti, joka liikkuu ilmassa, tukkii joka nivelestä ja niinkuin kissa kynsii nahkaa], kohelma[sekin liikkuu ilmassa, se katkoo joka paikan, pitää nivelet kipeinä ja hellinä] ja romuska[se pitää kipeänä pari kolme päivää, on pahoinvointi, pää kipeänä, ei voi syödä]. Myös se, joka muuten tulee "kipieks, läsii läsittäväh ta kuoloo", sortuu "jumalan tautiin". Sanotaankin, että hän kuoli oikeaan jumalan tautiin.
Taudit kulkevat ilmassa taikka matkalaisten mukana. Sentähden ei koskaan pitäisikään, kun joku tulee pitkältä matkalta, mennä häntä vastaan eikä katsoa tulijaa. Siitä voi tauti tarttua.
Rupia on kolme sisarusta; suur'rupi, hernehrupi ja tuhkarupi; Suurrupi on vanhin ja vihaisin, keskimmäinen on hernehrupi ja nuorin sisar on tuhkarupi. Sisaruksia, varsinkin vanhinta, pidetään Karjalassa hyvin "palviesella ta lyylitelläh". Vanhimmalla on oma nimensäkin, jopa oikein isän nimellä mainittu. "Ospitsha Ivanovnaksi" sitä nimitellään. Kun kuullaan sen saapuneen naapuriin vierailulle, mennään sitä kutsumaan omaankin kotiin "kostih". Laitetaan talossa kaikki kuntoon, pestään pirtin lattiat, lautshat, laavosniekat, pannaan puhtaat päälle ja hankitaan parasta pöytään. Sitten käydään oikein lasten kera naapuriin, ristitään silmiä, kumarretaan sairasta ja sanotaan:
"Ospitsha Ivanovna, rupi jumalan luoma, lähe meillä kostih! Myö läksimmä silma käymäh meillä kostih."
Kun näin hyvitellen käydään kutsumassa, niin "Ospitsha Ivanovna" sitten kostiin tultuaan paljon kepeämmästi pitelee sairaita.
Mutta vasta sen jälkeen, kun rupi on taloon tullut, on sitä oikein mielin kielin pidettävä, jottei se pääsisi "seäntymäh". Koko sinä aikana, minkä se on talossa, ei saa riidellä eikä nauraa, ei viinaa viljellä, ei pestä pirttiä eikä vaatteita, ei saveta pirtin kiuasta, ei keritä lampaita eikä teurastaa eläimiä. Metsänkävijä ei saa mennä metsälle eikä surmata hiirtäkään. Ei myöskään saa lehmää käyttää härällä. Eivätpä pariskunnatkaan, oli heitä talossa kuinka monta tahansa, vaikkapa vieraitakin, sivullisia, saa silloin yksillä vuoteilla levätä. Kaikki eri sukupuolien välinen yhdyselämä on siksi ajaksi kerrassaan lopetettava. Muuten "Ospitsha Ivanovna" vasta oikein sydäntyy.
Sairasta, jota mukautetaan tshupussa (uuniseinän puolessa pirttiä) saviessan, uutimen, takana, ei saa näyttää vieraille, ei varsinkaan naineille miehille eikä vaimoille; vain nuorille pojille ja tytöille sekä siivoille leskille voidaan näyttää. Kun syötävää viedään sairaalle, puhutellaan kumartaen: