Pahat ihmiset koettavat rikkeiksi varastaa vahingoitettavasta itsestään joko hiuksia taikka tilkkusen alusvaatetta, mihin on omistajan hikeä hieroutunut. Kun panee nämä muurahaiskekoon, kitujaan puuhun, yksikantaiseen pihlajaan, koskeen tai meltoon veteen (esim, järveen), rupeaa niiden omistaja sairastamaan, kovimmin, jos rikkeet on viety kituliaaseen puuhun taikka koskeen. Eikä sairas pääse vaivoistaan ennenkuin rikkeet on poistettu niiden kätköpaikasta.
2. HENGENLÄHTÖ JA LAUDALLELAITTO.
Hengenlähtö on kovin tärkeä tapahtuma. Kun tiedetään, että joku on lähtemäisilläh, että hänellä jo on
"suussa surman suitset, kaklassa manalan kahlis",
kokoonnutaan kaikin joukoin naapureista kuolintaloon. Pirtit, eteisetkin, ovat täytenään rahvasta odottamassa suurta hetkeä.
Onnellinen se kuolija, jolle lähdön hetki sattuu rostuon (joulun) ja vierissän (loppiaisen) välillä. Silloin ovat tsharstvan (taivaan) ovet ja roajun (paratiisin) veräjät selällään, silloin ei kuollutta oaluun (helvettiin) viedä. Myös roatintshojen[juhla n. viikkoa jälkeen pääsiäisen] keskellä kuolija pääsee taivaaseen, samoin uudella kuulla pois mennyt. Myös veteen hukkunut viedään taivaan iloihin, sillä hänellä on ollut "puhas kuolema". Mutta sille onnettomalle, ken kuolee kuuttomalla ajalla, ei "tsharstvoa" näytetä. Jos taas kuolinhetkellä sattuu kova sadeilma ja tuima tuuli, on se hyväksi, sillä tuuli kiidättää henkeä taivaaseen ja sade kattaa jäljet.
Muuten sairas, joka on kauan aikaa kitunut, useinkin kuolee samalla aikaa kuuta, jona on syntynytkin, jopa samalla vuorokauden hetkelläkin. Esim, jonakin iltapäivänä alakuulla syntynyt myös kuolee jonakin alakuun iltapäivänä.
Kuolinhetken lähestyessä nostetaan sairas kuolentarikoille lattialle, peränurkkaan, perälautshan[peräpenkki] eteen, pöydän ja sivulautshan välille. Jos pirtti on pieni, siirretään pöytää vähän syrjemmäksi. Olkia pannaan alustaksi, olille joku huonohko lakana sekä päänalaiseksi heinävärtshi (heinäsäkki). Sulkaperinöitä (höyhenpolstereja) ja sulkapoluskoita (höyhentyynyjä) ei panna kuolijan alle, sillä lähtevä henki voi peitteliytyä höyheniin, ja silloin on kuolema vaikeampi. Kuolinsijan yläpuolella nurkassa on pyhänkuvilla paikkansa. Siksi sanotaankin kuolijasta: "Niin on jo huono, jotta rikoilla on kuolentaa vailla, oprasojen alla".
Kun kuolija alkaa katsella "päähänsä päin", silloin ovat hänen noutajansa jo saapuneet. Toiset kuolijat näkevätkin noutajansa ja mainitsevat niitä nimeltäänkin, jotta "tuoss' on taatto, tuossa setä". Pääpohjissa perälautshalla istuvat Tuonen ukot, jotkut peräorrellakin[orsi pirtin perässä poikki tuvan] sekä loavusniekalla[lautaset seinäin vierillä ikkunain yläpuolella] peräseinän vieressä. Sentähden ei kuoleman saapuessa — eikä muulloinkaan — saa kukaan istua perälautshalla kuolijan pääpohjissa. Mutta jalkapuolesta saapuu surma vasemmasta kantapäästä, ja viikatteellaan leikkaa elämänlangan. Siksi ei hengen lähtiessä saa olla jalkopuolessakaan, vaan istutaan tai seisotaan sivuilla molemmin puolin.
[Surma ajaa viikatteineen harmaalla hevosella ja on hyvin laiha, koska elää syömättä. Sanotaankin: