Etkö voi, valkie hyväseni, miun vaimaloih eänisih [vaikeroiviin ääniini, itkuihini] hotj valveuvuksennella [herätä] näijen vallallisilla [laatuisilla] varsisijasilla?
Vai oletko vaimaloijen seämies olevaisissa varusteliutun ["Oletko vaimaloijen — — — varusteliutun" = oletko vihaisin sydämin asettautunut?] näijen vallallisilla varsisijasilla?
Ei ole, onnakko, valkie hyväseni vaimaloijen seämien olovuisissa varusteliutun näijen vallallisilla varsisijasilla.
Vain on valkie Spoassusen' vakautellun [asetellut] valkeijen ilmojen peältä valkien hyväseni valkevuot vallan yhettömiks alasvaluvien vahasauvasien [tuohuksien] alla.
Kaunis Spoassusen' on kajon loajitellun kaunehen hyväseni kallehuot kallehien pappien koatelitshasavusien alla ta kaksien lauttojen katkientahisilla kajon ylenemättömillä katesijasilla.
Ei voi, kaunis hyväseni, kaihon vartuoni kaihoih vetysih kajon yletä eikä kaihoja eänisieni vassen.
Mie jäin, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen' kaunehen hyväseni sulitta kallehuisitta.
4. ARKKUUNPANO.
Heti kun henki on paennut, lähdetään noutamaan arkuntekijää, krovun loatijaa[kropu, ven. grobj] — sekä pesijää —, jotakuta läheistä heimolaista naapurista. Omaiset eivät arkkua valmista eivätkä ota osaa muihinkaan toimiin vainajan hankkimiseksi hautaan, enempää kuin kuolinvaatteittenkaan ompelemiseen. Siitä olisi vainajalla paha mieli, omaiset kun muka halukkaasti toimittaisivat hänet hautaan.
Jotkut vanhat pohmolitshat[hurskaat, "jumalalliset" (ven. bogomolets)] ovat kyllä joskus jo eläessään laittaneet itselleen arkun. Niinpä Jyvöälahdessa oli Tshulein Olekseilla arkku jo kauan aikaa valmiina. Ukko riiputteli sitä nuorissa ulkona pirtin leveän räystään alla ja kävi joka juhlapäivänä pyhällä savulla "koatimassa". Samoin oli satavuotiaalla Miina-ukolla Vuonnisessa arkku kuolinhetkeä vartomassa. Itse olivat äijät kuolinkomeronsa valmistaneet, koska muka oman vaivan ala on otollisempi eikä tunnu niin vieraalta kodilta.