Ei ole niistä aijoista soahe ollun kurjalla vartuollani kuitusomasien kulettelijaisie.
Aivan se on kurja vartuoni kujin prostoisissa kuitusomasissa kuleksennellun.
Niistä on kurjalla vartuollani mielistä alenemattomat kaiken kuulu ikäseni piettävät kurjaset kujin alenneltavaisina."
8. MAAHANPANIAISET.
Aamulla sinä päivänä, jona vainaja saatetaan kalmistoon, ei maisteta ensinkään mitään syötävää, teetä vain juodaan ja vieraillekin tarjotaan. Jos saattajat nauttisivat suurusta, niin ei vainajalle loisessa elämässä sinä päivänä annettaisi syötävää. Vasta kun hautausmaalta palataan, syödään ja juodaan. Koko saattoväki kokoontuu kuolintaloon viettämään moahanpaniaisia. [Nykyään myös hautajaiset. Tunnetaan myös sana peijaiset. Sanotaan esim.: "En lähe häihen enkä peijahaisih", ja "En ole kaynyn häissä enkä peijahaisis."]
Syömiset ja juomiset laitetaan valmiiksi jo vainajaa hautaan hankittaessa. Jokainen koettaa varojensa mukaan saada kaikenmoista parempaa syötävää siksi kerraksi. Pöydällä on silloin leipää, sekä ohuempaa että paksumpaa, ja vielä erittäin ohraista rieskaa. Leivän rinnalla on kakkaraa, sultshinaa, kalittaa, sankia ja rieskaista. [Kaikki karjalaisia leipä- ja piirakkalajeja.] Sitten on kalakukkoa monista kaloista: lohesta, siiasta, säynäästä, harjuksesta, ahvenesta ja mujeesta, joka kalalajista, mitä on, varsinkin parhaista. Lihaakin on keitetty, ja lopuksi on suurimoista monenlaatuista putroa, [suurimoista (ryyneistä) on keitetty putroa, mutta jauhoista keitetty huttua] lisäksi vielä lintaa[maitovelliä]. Näin on arkena, kun ei tarvitse paastota, mutta pyhäissä aikana on pöydällä vähän erilaatuiset suurukset: kolatshut[rinkeli], potakkapiiraat, suurimopiiraat, nakrispiiraat, kohahuspiiraat[hapatetut piiraat, ohrasta sydän, ruistaikinasta "suoravaiset", kuoret] vielä potakkakukkoa, nakriskukkoa, marjakalittaa, hautasankia [naurishaudikkaista], mämmisankia, rieskaista, kalakukkoa sekä potakkaa kapakalan kera. Siis tavallisia karjalaisia arkiajan juhlan antimia taikka pyhäisen paastoajan syötäviä.
Mitään eläintä ei tavallisesti maahanpaniaisiksi teurasteta, ellei satu juuri olemaan syksyinen teurastusaika. Mutta papille antavat ne, joilta vain liikenee, lampaan tai vasikan, jopa pohatat lehmänkin taikka härän; tämä lahja annetaan kuin vainajan muisteliaisiksi. Pappi tavallisesti teurastaa sen heti. Myös on papille maksettava laulantapalkka, jopa heti kirkossa, toimituksen päätyttyä. Sillä vainajalla ei ole maassa sijaa, ellei hänelle ole laulettu ja laulantapalkkaa maksettu. [Rauhattomasta ihmisestä sanotaankin: "kävelöö kuin laulamaton kuolija."] Jos papille annetaan jokin eläin, viedään se hänelle samoin heti haudalta kotiin päästyä.
Ruokapöytään on vainajalle varattu tyhjä istuinsija ja sen kohdalle pöydälle asetettu lusikka. Sukulaiset ja vieraat suurustavat ensin, vasta sen jälkeen talonväki, viimeksi köyhät ja halpa-arvoiset vieraat. Miehet anastavat aina pöydässä samoin kuin muuallakin — ensi vuoron ja ensi sijan. Syömään ruvetessa pominaijah eli muistellaan vainajaa:
"Pominoi, Hospod', pokoiniekkoa! Antoah, Jumala, tsharsvoa nepesnöitä[ven. nebesnyj = taivaallinen], roajuo spassenjoa[ven. spasenie = autuus], tuon ilmaista lämmintä sijoa, tuon ilmasie metisie ruokasie!"
Myös voidaan sanoa: