Ei ni kuillana aikasin valveuvuksentele valkieni hyväseni valkeista syntysistä, jos kuihe loatusih, vaimala vartuoni, valveuttelisin."
Petrunpäivä ja pohorotsha ovat niin "kalliita" juhlapäiviä, ettei niinä päivinä tehdä mitään työtä. Pohorotsha on viimeinen vainajain muistinpäivä. Siitä taas syksyiseen muistinsuovattaan saakka
"muinoiset on muissinpäivät, ollehet ta männehet."
10. MUITA MERKKIPÄIVIÄ.
Paitsi varsinaisina muistinpäivinä osoitetaan vainajille kunnioitusta ja näitä palvotaan monina muinakin merkkipäivinä. Ja monesti liittyy merkkipäivän viettoon paljon tapoja ja taikoja, jotka johtuvat vainajain palvonnasta.
Varsin useat taiat ja uskomukset liittyvät rostuon (joulun), uudenvuoden ja vieristän (loppiaisen) viettoon, päiviin, joita juhlitaan talven pimeimpänä aikana, jolloin aurinko on "yheksän sutkoa aseuksissah". Se on ensin kolme vuorokautta haudassaan, sitten nousee haudan laidalle ja itkee [päivä itkee sentähden, että pitää niin paksuja lumikinoksia lähteä sulattelemaan] toiset kolme vuorokautta, ja sen jälkeen lepää vielä kolme vuorokautta ennenkuin lähtee jatkamaan ja jatkumaan.
Koko pimeää joulunaikaa sanotaan vierissän keseksi. Se alkaa kolme päivää ennen joulua Tuomaan päivänä ja päättyy tuuhhunpäivänä[ven. dyhov denj], viimeisenä joulunajan merkkipäivänä. Sinä aikana on varoen elettävä. Silloin pitää antaa metsän olla rauhassa, ei saa tuoretta puuta hakata eikä kontion nimeä mainita. Jos mainitsee, niin "metsä" kesällä ankarammin liikkuu, tekee elukoille vahinkoa, tulee miestäkin vastaan ja varauttelee. Sen lähettää metsänhaltia. Ei myöskään saa karistaa karstoja katoista eikä viedä tuhkia pirtistä pihalle, muuten kasvaa kesällä tuliheiniä peltoon. Eikä liioin saa päretulitorvin ilta- ja aamupimeillä liikkua ulkona, koska siitä kasvaa peltoon hiilipäitä [nokineniä, mustia tähkiä]. Myöskään ei saa kehrätä, pestä poropyykkiä [lipeäpyykkiä], keritä lampaita, purkaa lammaskarsinaa eikä noutaa vettä avannolta pimeän aikana, se kun voisi saada aikaan vaikka minkälaisia vahinkoja. Kaikki unet, joita vieristän keskellä näkee, ovat hyvin merkitseviä.
Vieristän keskellä on vierissän akka liikkeellä, pahannäköinen, pörröpäinen, hajahapsinen eläjä — "vierissän akka ta turjushärkin", sanotaan — se laskeutuu taivaasta ennen joulua ja nousee ylös tuuhhunpäivänä. Akka asuu avannossa, mutta nousee sieltä silloin tällöin maalle jalkaisin liikkumaan. Riihessä akka pui, läävässä lehmiä silittelee, aitassa purnuja kolistelee, kylyssä kylpeä tassuttelee, pirtissä pöydän alla kupsehtii. Akan toimia käydään salassa kuulostamassa joulun, uudenvuoden ja vieristän huomenessa, ne kun ennustavat tulevia tapahtumia. Kylystä kuuluva voihkiminen ennustaa sairautta, riihen lattian ja aitan purnujen tyhjä kolisteleminen tietää katovuotta. Läävän oven takana kuunnellaan, mitä vieristän akka karjan menestymisestä sanoo. Pirtin pöydän alla pöytäliina korvissa istuen saadaan kuulla sanomia pirtin eläjäin vastaisesta voinnista ja teiden risteyksissä ilmoitetaan, mitä teiden varsien eläjille tulee tapahtumaan. Pojat ja tytöt varsinkin käyvät teiden risteyksissä hankkimassa tietoja tulevasta elämäntoveristaan.
Avannon reunalle järvelle on tapana vieristää vasten pystyttää vierissän akan risti. Se on noin 60-70 cm korkea, aisapuun paksuisesta pärepuun sydämestä tehty. Keskellä on "vinahvoittain" poikkipuu, ja sen ylä- ja alapuolelle on vuoleksittu käpertyneitä lastunotteita.
Vieristän keskellä tehdään kaikenlaisia ennustustaikoja. Joulua, uuttavuotta ja vieristää vasten ladotaan illalla luetut puut kiukaaseen ja huomenissa ne taas katsotaan, ennenkuin tuli sytytetään. Jos yöllä on puita uunista kadonnut, katoaa talosta sinä vuonna yhtä monta henkeä joko kuoleman taikka naimisiin menon johdosta. Jos halkojen määrä kasvaa, niin rahvaskin lisääntyy. Kuutamossa taas katsotaan yöllä peiliin seisoen selin ikkunaan, ja peilissä nähdään koko tulevaisuus; siellä on hevosta, lehmää, huonetta ja kaikenlaista tavaraa, jopa "väkeäkin" liikkeellä. Erittäinkin ovat nuoret halukkaita saamaan etukäteen tietoa tulevasta mielitietystään. He koettavat monin tavoin sitä tiedustaa. Niinpä he muiden nukkuessa ristivät pirtin ovea piirainpaalikalla, ja millainen henkilö huomenaamuna ensiksi astuu pirttiin, sen luontoinen on tuleva mielitoveri. Taikka lukevat tytöt samalla paalikalla pirtin siltalautoja: "leskikö? holostoi?" [naimaton mies] ja kumpi sattuu viimeiselle siltapalkille, sepä tulee osaksi. Taikka noutavat tyttäret ummessa silmin umpimähkään naapurin pinosta halon: minkänäköisen sattuvat saamaan, sen näköisen saavat miehenkin: oksikkaan lurjuksen, vänkyrän vätyksen taikka suorean sievän prihatshun. Taikka katsotaan pyhäinkuvain edessä "silkkaroon" (peiliin), ja kuinka monena tuohus siinä kuvastuu, niin monen veljeksen joukosta sulhanen saapuu. Taikka lukitaan tytön palmikko illalla ja sulhanen saapuu sitä unissa avaamaan, taikka seulotaan lunta, ja aamulla etsitään siitä jälkiä, taikka tekevät tyttäret tahtaasta pikku koiria kynnykselle kykkimään ja kutsuvat talon hallin katsomaan näitä laitoksia. Kenen pennun halli ensin sieppaa suuhunsa, se ensinnä joutuu miehelään. Taikka survaisevat tyttäret silmättömän neulan käsikivien väliin ja alkavat jauhaa kieputtaa. Muuan istuu kiven lautasien alla pöytäliina korvissa kuuntelemassa, mitä nimeä neula-raiska kivenraossa kitkuttaa: Iivana?… Vaslei?… Huotari?… Kirilä?