"Miikkula, kuukkula, pane metso kattilah!"
Tunnettu on Venehjärven pokkouhri[pokko = pässi] pyhälle Miikkulalle. Jos vain pässejä tuodaan, toimitetaan se vieläkin joka vuosi syysmiikkulana, elokuun lopulla [uuden luvun 27. elok.]. Sitä "kun on niin ijäst impehest eletty, ni eletäh vastakin." Uhrattavia pässejä tuodaan naapurikylistäkin, Vuonnisesta, Vuokkiniemestä, Pirttilahdesta, Mölkystä, Ponkalahdesta, Ajuolahdesta, Tshenasta, Kivijärvestä, Lapukasta ja Latvajärvestä asti. Tavallisesti ne pässit, jotka käyvät "läsimäh" (sairastuvat), luvataan Venehjärven pyhälle Miikkulalle, ja siitä ne heti alkavat tervehtyä. Viisin kuusinkin voi samalla kertaa pässejä karttua. Alle kaksivuotista eläintä ei Miikkula ota vastaan. Pässit teurastetaan kylän laitapuolessa pyhässä tshässöynämännikössä [ei "kalmistolehdossa", kuten Inha mainitsee. Kylän kalmisto on toisessa paikassa, pitkän, järveen pistäytyvän niemen nenässä]. Miikkulalle pyhitetyn vanhan tshässöynän rappusilla. Vanha Jyri-ukko ne tavallisesti tappaa ja laskee "lepän" [veren] vartavastisesta rappussillan aukosta maahan sillan alle, jotta se ei joutuisi jalkoihin tallattavaksi. Samassa männikön aitauksessa tshässöynän luona keitetään sitten pässien lihat isolla kattilalla ja syödään yhteisesti nurmella tshässöynän edessä. Miehet vain syövät, naisille ei anneta — naiset saavat vain katsoa vierestä miesten syöntiä. Nahka joutuu pyhälle Miikkulalle, mutta pässin tuoja saa sen lunastaa takaisin 15-20 kopekalla, ja raha joutuu tshässöynän "kasnah", rahastoon.
Samoin kuin pyhä Jyrki on hevosien jumala, on lehmillä ja lampaillakin jumalansa. Niinpä on lehmien kaitsija pyhä Olassie, jota rukoillaan:
"Spoassu ta pyhä Olassie kormelitsha, kaitse miun lehmiäin, tuo uhkuset utaret, kanna maitoset maruhut nännit näpisijät, emännällä kyllin syyvä, kyllin syyvä, kyllin juuva, kyllin antoa kylähän!"
Lampaiden jumala on pyhä Nastassie, jolle vuonan ensimmäiset lieminät (villat) uhrataan; ne myydään ja rahat annetaan kirkon hyviksi.
On sitten lopuksi nauriillakin oma ikivanha jumalansa, pyhä Äkrässie, sama ikäloppu vanhus, joka jo Agricolan aikana "hernet, Pavudh, Naurit loi". Äkrässietä rukoillaan naurista kylvettäessä:
"Pyhä Äkrässie, kasvattele osalla olemattomien, varalla viljasien ta vaivasien, ta i varkaiden varalla! Kasvattele kallellah, veännyttele veärälläh, syvi syrjälläh, lomatusten lonkuttele ylitse katehen mielen, hyvänsuovan mieltä myöten, pahansuovan päitse mielen."
Ja naurista kylvettäessä muistetaan osa antaa vainajillekin. Siementä heitetään kolmelle suunnalle, koilliseen, luoteelle ja etelään, ja sanotaan:
"Tuosta tulkah varkahalla, tuosta tulkah pokoiniekoilla, ta tuosta tulkah itshellä!"
Nauriilla on toinenkin huolehtija, ristitty Nakres-Iivana, joka on "nakrehen lupoaja", kun taas Äkrässie on "kasvattaja". Nakres-Iivanan pyhityspäivä on syksyllä, syyskuun alkupuolella [uuden luvun mukaan 11. syyskuuta], jota ennen ei naurista saa syödä, muuten mato alkaa syödä hammasta, mato kun on siihen asti nauriissa, vasta Iivanalta poistuu. Mutta kun Nakres-Iivana joutuu, niin sinä päivänä ei sitten muuta syödäkään kuin naurista, ei lihaa eikä kalaa, ei voita eikä maitoa. Se on niin "kallis" päivä, ettei saa syödä muuta kuin naurista ja suurusta. Puolanmarjankin syöminen olisi yhtä kuin jos söisi jumalan verta. Nauriista laitellaan kaikenlaisia syötäviä, piirasta, kukkoa, hautaa [naurishaudikasta], paistikasta, rokkaa, joilla kukin päivän kunniaksi itseään ravitsee. Vainajiakin muistellaan; paistikasta, kukkoa ja piiraita annetaan naapureillekin, kehoitellen: